Uutiset

Filmaatikon uutiset
  • 29.03.16 11:43
    The Conjuring 2

    James Wanin tulevasta kauhujatkosta The Conjuring 2 on julkaistu ensimmäinen traileri, joka esittelee uudistetun Amityvillen kauhut.

    Patrick Wilsonin ja Vera Farmigan esittämien Ed ja Lorraine Warrenin seurassa jatkava jatko-osa perustuu paranormaaleista tarinoista tunnetuimpaan, Amityvillen tapaukseen, jossa yksinhuoltajaäiti ja tämän neljä lasta joutuvat pahansisuisten henkien riivaamaksi.

    The Conjuring 2 saapuu teattereihin kesällä 2016.

  • 29.03.16 09:00
    Fred Armisen

    Fred Armisen (kuvassa) lainaa äänensä Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadowsin pääpaha Krangille.

    Krang on sarjakuvien sivuilla toisesta ulottuvuudesta saapuva sotaherra, joka muistuttaa ulkonäöltään valtavaa leijuvaa aivo. Hänen ohellaan jatkossa nähdään myös tohelokaksikko Bebop ja Rocksteady.

    Elokuva saapuu teattereihin kesällä 2016.

  • 24.03.16 13:37
    Sarah Silverman

    Tennisdraama Battle of the Sexes on kiinnittänyt tuotantoonsa Sarah Silvermanin (kuvassa), joka saapuu elokuvaan muun muassa Steve Carellin ja Emma Stonen rinnalle.

    Elokuva perustuu vuonna 1973 käytyyn kuuluisaan tennisotteluun, jossa naisten tuolloin toiseksi parhaimmaksi rankattu Billie Jean King päihitti entisen Wimbledon-mestari Bobby Riggsin.

    Silverman nähdään elokuvassa World Tennis -lehden perustajana Gladys Heldmanina, kun taas Stone ja Carell esittävät...

  • 24.03.16 11:42
    Sean Harris

    Sean Harris (kuvassa), Yetide Badaki ja Bruce Langley ovat liittyneet Neil Gaimanin fantasiakirja American Godsin tulevaan sarja-adaptaatioon.

    Harris nähdään sarjassa kirjasta tuttuna Mad Sweeneynä, joka matkaa Mr. Wednesdayn matkassa. Badaki nähdään puolestaan rakkauden muinaisena jumalatar Bilquisina, kun taas Langley esittää uusien jumalten Technical Boyta.

    Sarjan pääosaan on jo kiinnitetty entuudestaan Ian McShane, Ricky Whittle ja Emily Browning...

  • 24.03.16 09:00
    Assassin's Creed

    Tuotantoyhtiö New Regency harkitsee jo potentiaalisia jatko-osia vielä toistaiseksi teattereihin ulottumattomissa oleville pelisovituksille Assassin's Creed ja Splinter Cell.

    Yhtiön tuoreen haastattelun mukaan tuleva kaksikko perustuu Ubisoftin suosittuihin pelisarjoihin ja olisivat siten ideaalisia jatko-osaehdokkaita jo ennen kuin lippuluukun tuloja päästäisiin kunnolla laskemaan.

    Justin Kurzelin ohjaama ja muun muassa Michael Fassbenderin, Marion Cotillardin sekä Jeremy Ironsin tähdittämä...

  • 22.03.16 13:47
    Margot Robbie

    Margot Robbie (kuvassa) on kiinnitetty tulevan I, Tonya -elokuvan nimikkorooliin tulkitsemaan taitoluistelija Tonya Hardingia.

    Köyhistä oloista taitoluistelun parrasvaloihin ja maailman toiseksi parhaimmaksi luistelijaksi yltänyt Harding muistetaan kuitenkin siitä, kun tämä palkkasi miehensä ja parin korston mukiloimaan tämän kilpailija Nancy Kerriganin ja jäi lopulta teostaan kiinni.

    Käsikirjoituksesta vastaa Steven Rogers.

  • 22.03.16 11:34
    Michael Ealy

    Michael Ealy (kuvassa) on kiinnitetty tulevan Jacob’s Ladder -elokuvan uudelleensovitukseen.

    Jeff Buhlerin ja Sarah Thorpin käsikirjoittama uusioversio tuo vuonna 1990 julkaistun yliluonnollisen trillerin nykyaikaan. Alkuperäisteos kertoi poikansa menettäneestä miehestä, jonka todellisuus ja kuvitelma sekoittuivat keskenään.

    David M. Rosenthal ohjaa tuotannon.

  • 22.03.16 09:00
    Lucas Till

    CBS on löytänyt sopivan MacGyverinsa studion tulevaan sarjaan, sillä uuden tuotannon pääosaan on kiinnitetty Lucas Till (kuvassa).

    Vuonna 1985 käynnistyneen toimintasarjan uudelleenkäynnistys tuo kekseliään agentin sarjan esiosana toimivaan projektiin, jossa MacGyver pyrkii auttamaan organisaatiotansa estämään onnettomuuksia ennen kuin ne toteutuvat.

    Tuotannon muihin rooleihin on kiinnitetty Joshua Boone.

    Alkuperäisteoksen pääosassa nähtiin Richard Dean Anderson.

  • 21.03.16 15:37
    Drew Barrymore

    Netflixin komediasarja Santa Clarita Diet on kiinnittänyt pääosiin Drew Barrymoren (kuvassa) ja Timothy Olyphantin.

    Victor Frescon luoma sarja seuraa avioparia ja asunnonvälittäjiä, jotka elävät tyytymätöntä elämää, kunnes vaimon dramaattinen muutos vie heidät kuoleman ja tuhon täyttämälle tielle.

    Ensimmäinen kausi on todennäköisesti noin 13 jakson mittainen.

  • 21.03.16 13:42
    Emma Stone

    Cary Fukunagan tuleva tummanpuhuva komediasarja Maniac on kiinnittänyt pääosaansa Emma Stonen (kuvassa) ja Jonah Hillin.

    Sarja perustuu norjalaiseen sarjaan, jossa mies elää fantastista elämäänsä unelmissaan, mutta on oikeasti lukittuna mielisairaalaan. Hill ja Stone esittävät molemmat sairaalan potilaita.

    Tuotanto on lähteiden mukaan saapumassa suoraan sarjaksi ja saattaa saada tilauksen mahdollisesti suoraan kahdelle kaudelle. Fukunaga ohjaa todennäköisesti kaikki jaksot. Tuotantoon etsitään parhaillaan...

  • 21.03.16 11:36
    Ghostbusters

    Paul Feigin tänä vuonna saapuvan Ghostbusters-elokuvan lisäksi se toinen tuotannossa ollut Ghostbusters-elokuva on kuopattu kokonaan.

    Ohjaajakaksikko Joe ja Anthony Russon tuotanto oli määrä olla miespuolinen sovitus klassisesta toimintakomediasta, jonka pääosaan kaavailtiin Channing Tatumia ja Chris Prattia.

    Joe Russon mukaan Feigin tuleva Ghostbusters-elokuva on tällä hetkellä ainoa kyseiseen universumiin sijoittuva tuotanto, eivätkä ohjaajakaksikko ole enää...

  • 21.03.16 09:00
    David Koepp

    Viime viikolla julkistettu Indiana Jones 5 on saanut käsikirjoittajan David Koeppista (kuvassa), joka vastasi myös sarjan edellisen osan, Kingdom of the Crystal Skullin, käsikirjoituksesta.

    Koepp on toiminut Steven Spielbergin luottokirjurina ohjaajan aiempienkin tuotantojen parissa, kuten Jurassic Park, The Lost World: Jurassic Park ja War of the Worlds.

    Indiana Jones 5 saapuu teattereihin kesällä 2019.

  • 18.03.16 17:42
    Olivia Munn

    Olivia Munn (kuvassa) on liittynyt Jennifer Anistonin ja Jason Batemanin seuraan viettääkseen joulun Office Christmas Partyssa.

    Nimensämukaisesti elokuva seuraa yrityksen pitämää jouluriehaa. Käsikirjoituksesta vastaa Timothy Dowling.

    Tuotannon muissa rooleissa nähdään myös T.J. Miller, Kate McKinnon ja Randall Park.

  • 18.03.16 15:28
    Emily Browning

    Neil Gaimanin Amercan Gods -kirjan pohjalta tehty elokuvasovitus on kiinnittänyt tuotantoonsa Emily Browningin, joka nähdään elokuvassa Laura Moonina.

    Kirja seuraa muinaisten ja uusien jumalten välistä taistelua. Juoni seuraa vankilasta vapautuvaa ja Odiniin sidoksissa olevaa Shadowta, joka ryhtyy salaperäisen Mr. Wednesdayn henkivartijaksi tämän matkalle. Sarjasovituksesta vastaavat Michael Green ja Bryan Fuller.

    Tuotannon muissa rooleissa nähdään Ian McShane ja Ricky...

  • 18.03.16 13:42
    Vikings

    History on tilannut 20-jaksoisen viidennen kauden suositusta draamasarjastaan Vikings.

    Sen lisäksi viidennelle kaudelle liittyy Jonathan Rhys Meyers, jonka roolista ei kuitenkaan hiiskuttu vielä mitään.

    Michael Hirstin luoma sarja seuraa Ragnarin ja tämän viikinkiheimolaisten kanssakäymisistä viikinkiajan pohjolassa.

    Vikingsin viides kausi nähdään vuonna 2017.