Uutiset

-
29.02.16 12:25
Tommy Flanagan (kuvassa) on viimeisin kiinnitys Marvelin tulevaan Guardians of the Galaxy Vol. 2:een.
Näyttelijä nähdään lähteiden mukaan Michael Rookerin esittämän Yondu Udonnan oikean käden miehenä, joten rooli näyttäisi olevan yksi Ravagers-joukon kätyreistä.
Tuotannon muita uusia kasvoja ovat elokuvaan aiemmin kiinnitetyt Kurt Russell, Pom Klementieff, Elizabeth Debicki ja Chris Sullivan.
-
29.02.16 10:14
Toimintasarja 24:n uudelleenkäynnistys, 24: Legacy, on kiinnittänyt Jimmy Smitsin (kuvassa) tärkeään rooliin.
Näyttelijä esittää yhdysvaltalaista senaattoria, jolla on myös muita poliittisia tavoitteita. Smitsin ohella tuotantoon saapuvat myös Teddy Sears ja Anna Diop.
Manny Coton ja Evan Katzin luoman sarjan pääosassa nähdään Corey Hawkins ja Miranda Otto.
-
26.02.16 19:37
Fox on uusinut pitkäaikaisen Bones-sarjan kahdennelletoista ja viimeiselle kaudelle, joka tarjoaa lisäkatsottavaa 12 episodin muodossa.
David Boreanaz ja Emily Deschanel ovat parhaillaan viimeistelemässä sopimuksiaan palatakseen pääosarooleihin Boothina ja Brennanina.
Myös sarjanvetäjät Jonathan Collier ja Michael Peterson palaavat ohjaksiin.
-
26.02.16 17:16
Disney on kiinnittänyt James Mangoldin (kuvassa) ohjaajaksi studion tulevaan Captain Nemo -sovitukseen.
H.G. Wellsin kuuluisaan 20,000 Leagues Under the Sea -kirjaan perustuva elokuva on jo tuotantoyhtiön toinen yritys sovittaa klassikko valkokankaalle. Alkuperäinen elokuva julkaistiin vuonna 1954.
Myös Fox on aikeissa ohjata elokuvan aiheesta.
-
26.02.16 15:37
Stephen Kingin The Mist aiotaan sovittaa televisiosarjaksi. Spike on tilannut itselleen pilotin.
Kirja seuraa pientä kylää, joka joutuu yliluonnollisen usvan ja siellä asustavien hirviöiden ympäröimäksi.
Christian Torpe vastaa sarjan käsikirjoituksesta.
-
26.02.16 13:25
Tye Sheridan (kuvassa) on kiinnitetty Steven Spielbergin tulevaan Ready Player One -elokuvaan pääosaesiintyjäksi.
Ernest Clinen samannimiseen kirjaan perustuva elokuva kertoo nuorukaisesta, joka osallistuu virtuaalimaailmassa kisattavaan kilpailuun.
Tuotannon muissa rooleissa nähdään Olivia Cooke ja Ben Mendelsohn.
-
26.02.16 11:42
Marvel on viimein kiinnittänyt Netflixin tulevan Iron Fist -sarjan nimikkosankarin. Pääosan rooliin saapuu Game of Thrones -tulkki Finn Jones (kuvassa).
Finn nähdään Daniel Randina, joka tunnetaan myös supersankarinimellään Iron Fist, jonka erikoiskykyihin kuuluu samannimiseen tekniikkaan perustuva taistelulaji.
Sarjalle ei ole annettu vielä virallista julkaisupäivää, mutta epäilyjen mukaan Iron Fist saapuisi katseltavaksi vuoden 2017 aikana.
-
26.02.16 09:00
Billy Crudup (kuvassa) on tuorein ehdokas Alien: Covenantin tuotantoon miehen keskustellessa parhaillaan potentiaalisesta roolistaan tieteiselokuvassa.
Hieman aiemmin tuotantoon saapuivat uutukaisina Jussie Smollett, Amy Seimetz, Carmen Ejogo sekä Callie Hernandez, jotka täydentävät Katherine Waterstonin, Michael Fassbenderin, Demian Bichirin ja Danny McBriden miehittämää kokoonpanoa.
Ridley Scott...
-
25.02.16 19:27
Abigail Breslin on löytänyt oman tanssinopettajansa Colt Prattesista (kuvassa), joka saapuu tekeillä olevan Dirty Dancingin uusioversion Johnny Castleksi.
Kolmituntiseksi musikaaliksi kuvailtu elokuva tuo ikonisen rakkaustarinan rikkaan perheen tytön ja työläisperhettä edustavan tanssinopettajan välillä nykykatsojille, joskin aikakausi pysyy alkuperäisteoksen tapaan 1960-luvulla.
Wayne Blair ohjaa elokuvan Jessica Sharzerin käsikirjoituksen pohjalta.
-
25.02.16 17:51
Don Mancini on paljastanut käynnistäneensä tuotannon kauhuelokuvasarja Chuckyn seitsemännelle osalle.
Elokuva on jatkoa vuonna 2013 ilmestyneelle Curse of Chucky, joskin seitsemännen osan tarkemmista juonikuvioista ei ole vielä tietoa.
Sen sijaan elokuvassa olleet Jennifer Tilly sekä Chuckyn äänenä kuultu Fiona Dourif uusivat roolinsa.
-
25.02.16 15:31
MGM on kiinnittänyt Creed-tähti Michael B. Jordanin (kuvassa) tulevan The Thomas Crown Affair -elokuvan uusintafilmatisoinnin pääosaan.
Vuonna 1968 julkaistun elokuvan uusioversio seuraa täydelliseksi luullun ryöstön tehnyttä miestä, joka saa peräänsä tämän kykyjä vastaavan virkailijan.
Alkuperäisteoksen pääosassa nähtiin Steve McQueen ja Faye Dunaway. Sitä seuranneessa vuoden 1999 uusioversiossa roolit tulkitsivat Pierce Brosnan ja Rene Russo.
-
25.02.16 13:42
Edgar Wrightin seuraava elokuva Baby Driver on viimeistellyt näyttelijäkokoonpanonsa nappaamalla tärkeään rooliin Jon Bernthalin (kuvassa).
Roolin tärkeyden ohella näyttelijän tulevasta hahmosta ei kuitenkaan tiedetä nimeä Griff enempää. Hänen ohellaan tuotannossa nähdään kuitenkin Kevin Spacey, Ansel Elgort, Jamie Foxx ja Jon Hamm.
Elokuva kertoo pakoauton kuskista, jonka rikollispomo maanittelee mukaansa organisaatioon.
-
25.02.16 11:22
Pacific Rimin jatko on tuotu takaisin limbosta, kun tuotantoyhtiöt ovat kiinnittäneet Steven S. DeKnightin (kuvassa) ohjaajaksi tulevaan toimintarymistelyyn.
Guillermo del Toron ja Travis Beachamin vuonna 2013 julkaistun alkuperäisteoksen jatkon käsikirjoituksesta vastaa Jon Spaihts, mutta sen tarkemmista juonikuvioista ei ole vielä tietoa.
DeKnightille kyseessä on miehen esikoisohjaus. Hänet tunnetaan muun muassa Spartacus-sarjan luojana sekä Daredevil-sarjan pääkirjoittajana.
-
25.02.16 09:00
The X-Filesin viimeisin kausi päättyi vastikään, eikä sarjalle ole toistaiseksi varmistunut vielä jatkoa. Sarjan luoja Chris Carter lupaa kuitenkin sitä tulevan.
”Voin kertoa teille, ilman epäselvyyden häivääkään, että tulemme takaisin. En tiedä miten ja milloin – Fox omistaa sarjan. Mutta koska luvut olivat niin kuin ne olivat, uskon sarjan saapuvan takaisin tavalla tai toisella”, Carter sanailee haastattelussaan.
Hän lisää vielä käyneensä epävirallisia keskusteluja Fox Television Groupin Dana Waldenin kanssa, ja että myös hän...
-
24.02.16 21:25
Ryan Reynoldsin tuleva toimintaelokuva Hitman's Bodyguard on kasvanut joukossa uusia nimiä, kun tuotantoon saapuvat Samuel L. Jackson (kuvassa), Salma Hayek, Gary Oldman ja Elodie Yung.
Elokuva seuraa henkivartijaa, joka joutuu suojelemaan tämän kanssa aiemmin yhteen ottanutta palkkatappajaa vuorokauden kestävän reissun aikana.
Jeff Wadlow vastaa ohjauksesta ja Tom O'Connor käsikirjoituksesta.
- ‹ edellinen
- 95 / 360
- seuraava ›














