Boba Fett saanee oman Star Wars -elokuvansa

Boba Fett

Yksi kolmesta itsenäisestä Star Wars -elokuvasta on huhuiltu jo pidemmän aikaa käsittelevän Boba Fettiä, ja nyt huhuille näyttäisi saadun varmistus.

The Wrap -sivun saamien tietojen mukaan Disneyn toinen itsenäiseksi tarkoitettu Star Wars -elokuva käsittelisi tosiaan Boba Fettia ja toimisi tämän syntytarinana. Toistaiseksi tästä tai muistakaan juonikuvioista ei ole vielä varmuutta.

Viime vuonna huhuiltiin tosin, että silloinen Boba Fett -elokuva sijoittuisi A New Hope - ja The Empire Strikes Back -osien väliin.

Kyseisen elokuvan ohjaksiin etsitään kuitenkin parhaillaan uutta ohjaajaa, sillä elokuvaan aiemmin kiinnitetty Josh Trank häipyi tuotannosta.