Christian Bale lähti Ferrari-elämäkerrasta

Christian Bale

Michael Mann on menettänyt pääosaesittäjänsä Christian Balen (kuvassa) tulevan Enzo Ferrarin elämään perustuvasta elokuvasta.

Bale on häipynyt tuotannosta terveyssyihin vedoten. Näyttelijä olisi joutunut kasvattamaan painoaan rooliaan varten verrattain lyhyessä ajassa, sillä elokuvan kuvausaikataulujen oli määrä käynnistyä odotettua aiemmin jo tulevana keväänä.

Tuotantoon etsitään parhaillaan uutta pääosaesittäjää.