Disney julkisti Marvel-animaationsa

Big Hero 6

Walt Disney Animation Studios on paljastanut ensimmäisen animaatioelokuvansa, joka hyödyntää studion hankkimaa Marvel-lisenssiä. Tunnetumpien hahmojen sijaan yhtiö tuo valkokankaalle japanilaisen supersankaritiimi Big Hero 6:n.

Vuonna 1998 ensimmäisen kerran sarjakuvien sivuilla nähty supersankariryhmän ovat luoneet Steven T. Seagle ja Duncan Rouleau. Kyseessä on Japanista käsin toimiva ryhmä, joka on historiansa aikana auttanut muun muassa Hämähäkkimiestä taistelussaan Tohtori Mustekalaa vastaan. Big Hero 6:n kuuluvat muun muassa Silver Samurai ja Aurinkotuli.

Elokuvan ohjaa Disney-veteraani Don Hall, joka vastasi muun muassa vuonna 2011 ilmestyneestä Nalle Puhin elokuva – Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsästä. Big Hero 6 on tarkoitus julkaista vuoden 2014 aikana.

Julkistuksen yhteydessä studio kiusasi paljastamalla hieman kuvamateriaalia elokuvasta.