
Robert Rodriguez (kuvassa) ilmoitti aiemmin tällä viikolla tuovansa yhdessä Univision Communications Inc. -yhtiön kanssa uuden nuorille suunnatun kaapelikanavan televisiomarkkinoille jouluksi 2013. El Rey Networkiksi ristityn kanavan ensimmäisiä tärppejä on Rodriguezin ja Quentin Tarantinon kulttiklassikko Hämärästä aamunkoittoon perustuva televisiosarja, jonka Rodriguez käsikirjoittaa, ohjaa ja tuottaa.
Alkuperäinen elokuva kertoi kahdesta rötöstelijästä, jotka pakenivat poliiseja tunkkaiseen baariin. Heidän epäonneksi kyseinen rakennus oli vampyyreiden ylläpitämä. Sarjan tarkoituksena on syventää elokuvan luomaa asteekki-mytologiaa ja jatkaa siinä nähtyjen hahmojen tarinoita.
El Rey Network on myös kiinnittänyt Transformers-tulkit Alex Kurtzmanin ja Roberto Orcin käsikirjoittamaan kanavallensa toimintaseikkailun, jonka tuotanto aloitetaan kesäkuun lopulla. Toistaiseksi salassa pidetyn sarjan vetäjä aiotaan paljastaa kuluvan kesän aikana.