I Am Legend käynnistetään uusiksi

I Am Legend

Warner Bros. aikoo käynnistää uusiksi selviytymiskauhu I Am Legendin uudestaan. Tekeillä on elokuva, jonka pääosassa ei nähdä Will Smithiä, joka esitti pääosaa edellisessä elokuvassa.

Jatko-osaa on yritetty käynnistellä jo muutamia vuosia, mutta nykyinen projekti perustuu A Garden at the End of the Wold -nimiseen käsikirjoitukseen Gary Grahamilta. Teosta kuvailtiin The Searchers -westernin tieteishenkiseksi versioksi, joka nyt muokataan sopimaan paremmin I Am Legendin juonilinjoja.

Richard Mathesonin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva kertoo Maan viimeisestä ihmisestä, kun kaikki muut elävät kaksijalkaiset on ajautunut mysteerisen viruksen runtelemana vampyyreiksi.