28. helmikuu 2013 - 17:21 | Joonas Pikkarainen

Seth Grahame-Smith (kuvassa) on palkattu viimeistelevään tulevan Ihmenelosen uudelleenherätys. Käsikirjoittaja saa työstettäväksi Jeremy Slaterin aloittaman teoksen.
Foxin uudelleenkäynnistys on tuotantoyhtiön mukaan paljon lähempänä sarjakuvissa nähtyä maailmaa ja hyödyntää paremmin lehtien ikonisia pahiksia. Josh Trankin ohjaustyö on tarkoitus saada valkokankaille 6. maaliskuuta 2015.
Ihmeneloset ovat kääntyneet jo kahdesti elokuvaksi, ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja jatko-osana 2007. Tuolloin pääosissa nähtiin Ioan Gruffudd, Jessica Alba, Chris Evans ja Michael Chiklis.
Lähde: