2. toukokuu 2014 - 12:29 | Joonas Pikkarainen
Frank Millerin sarjakuva Ronin on kääntymässä sarjaformaattiin. SyFy-kanava on julkistanut aikeensa tehdä projektista todellisuutta, siinä missä sarjakuvan lukuisat elokuvasovitukset ovat epäonnistuneet.
Ronin seuraa 1200-luvulla elänyttä samuraita, joka tahtoo kostaa mestarinsa kuoleman. Periodikuvauksen sijaan päähenkilö syntyy uudestaan futuristisesta New Yorkista, jossa tämän isäntänsä murhaaja on niin ikään syntynyt uudestaan demonina.
Sarjalle etsitään parhaillaan käsikirjoittajaa.
Lähde: