Patlabor-anime saa live-sovituksen

Mamoru Oshii

Tokyo International Anime Fair -messuilla paljastettiin yksi kuva, joka kertoo Patlabor-saagan saavan jatkoa vuonna 2014. Kyseessä on tiettävästi live-taltiointi, mutta formaatista ei vielä ole selvyyttä.

Patlabor sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa erikoistunut poliisiyksikkö keskittyy valtavien työteollisuusrobottien avuilla tehtyihin rikoksiin. Tätä tarkoitusta varten heille on luotu oma robottijaosto. Mecha-teemoista huolimatta sarja on aina keskittynyt tarinankerronnassaan hahmoihinsa ja yhteiskuntakritiikkiin.

Arvostetun animeohjaaja Mamoru Oshiin (kuvassa) luoma sarja sai alkunsa jo 1980-luvulla. Hahmokeskeinen mechatoiminta on tarjonnut faneilleen jo pitkäkestoisen ja suositun televisiosarjan, kolme elokuvaa ja yhden seitsemänosaisen televisiosarjan.

Eräiden huhujen mukaan Oshii saatetaan nähdä myös tulevan projektin taustavoimissa.

Patlabor