Randall Park liittyy Ant-Man and the Waspiin

Randall Park

Peyton Reedin ohjaama Marvel-jatko Ant-Man and the Wasp on kiinnittänyt tuotantoonsa Randall Parkin (kuvassa).

Näyttelijä nähdään elokuvassa SHIELD-organisaation agentti Jimmy Woona, joka sarjakuvissa on onnistunut jäljittämään oman sukupuunsa aina Tsingis-kaaniin asti ja oli aikeissa ryhtyä rikolliseksi, mutta käänsi sivun elämässään liittymällä ensin FBI:n riveihin ja lopulta SHIELD-organisaatioon.

Paul Rudd ja Evangeline Lilly palaavat jatko-osaan takaisin nimikkorooleihinsa, minkä lisäksi Michael Douglas ja Michael Pena uusivat roolinsa sivuhenkilöinä. Hannah John-Kamen kiinnitettiin elokuvaan aiemmin toistaiseksi julkistamattomaksi roolihahmoksi.

Ant-Man and the Wasp saapuu teattereihin kesällä 2018.