27. maaliskuu 2013 - 11:13 | Joonas Pikkarainen
Suosittu musiikin streamauspalvelu Spotify saattaa laajentaa repertuaariaan television puolelle. Huhujen mukaan yhtiö etsii parhaillaan partneria luodakseen alkuperäistuotantoa palveluunsa, hieman Netflixin House of Cards -sarjan tapaan.
Yhtiön toimitusjohtaja Daniel Ek tosin toppuuttelee huhuja, ettei suuntaa olla ainakaan aivan välittömässä tulevaisuudessa siirtämässä videotuotannon puolelle, vaan toiminta halutaan keskittää edelleen musiikissa.
Vuonna 2008 aloittanut Spotify on saavuttanut yli kahdenkymmenen miljoonan käyttäjän rajan. Näistä jopa kolme miljoonaa maksaa vapaaehtoisen viiden tai kymmenen dollarin tilausmaksun.