11. lokakuu 2017 - 11:35 | Joonas Pikkarainen

Sylvester Stallone (kuvassa) on ilmoittanut virallisesti palaavansa Creed 2:n ohjaajaksi ja tuottajaksi.
Näyttelijä vihjaili aiemmin lisänneensä vastuuta tulevan jatko-osan suhteen, mutta tuolloin tiedossa oli ainoastaan Stallonen osallisuus käsikirjoituksen suhteen.
Michael B. Jordan jatkaa elokuvan pääroolissa Apollo Creedin poikana, Adonis Johnson Creedina, jonka vihjaillaan astuvan jatko-osassa rinkiin isänsä tappaneen Ivan Dragon pojan kanssa.
Creed 2:n tuotanto käynnistetään ensi vuoden puolella.
Lähde: