10. maaliskuu 2017 - 17:42 | Joonas Pikkarainen

Vuonna 2011 ilmestynyt salamurhaajaelokuva Hanna ollaan aikeissa sovittaa uudestaan televisiosarjana.
Alkuperäisteos seurasi pohjois-Suomessa asuvaa tyttöä, jonka isä on kasvattanut tätä koko elämänsä salamurhaajaksi. Kun CIA jäljittää kaksikon sijainnin, käynnistyy verinen taistelu eloonjäämisestä. Tuotannon pääosassa nähtiin Saoirse Ronan.
Televisiosarjan käsikirjoituksesta vastaa puolestaan The Night Managerin luonut David Farr.
Lähde: