Woody Allenin uutukainen kasvaa kahdella

Juno Temple

Woody Allenin tuleva uusi ohjaustyö on kasvanut kahdella uudella näyttelijällä, kun toistaiseksi nimeämättömän elokuvan tuotantoon saapuvat Juno Temple (kuvassa) ja Justin Timberlake.

Tuotantoon on kiinnitetty entuudestaan jo Kate Winslet sekä Jim Belushi.

Poikkeuksellisesti elokuvasta on saatu jo joitain tietoja, joskaan ei paljoa. Kyseessä on kuitenkin New Yorkiin 1950-luvun lopulle sijoittuva draama.