Uutiset

-
07.01.16 15:38
Rachel Keller (kuvassa) on kiinnitetty tulevaan X-Men-universumiin sijoittuvaan Legion-sarjaan toistaiseksi vielä paljastamattomaan rooliin.
Sarja seuraa Professori X:n pojaksi väitettyä miestä, jolle on diagnosoitu skitsofrenia, mutta hän huomaa pian kyseessä olevan jotain ihan muuta.
Pilotin käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Noah Hawley.
-
07.01.16 13:42
Steven Spielberg on saattanut löytää pahiksensa tulevaan Ready Player Oneen, sillä roolia tutkailee parhaillaan australialaisnäyttelijä Ben Mendelsohn (kuvassa).
Samannimiseen tieteiskirjaan perustuva elokuva sijoittuu virtuaaliseen maailmaan nimeltä Oasis, jonka luoja järjestää kilpailun kuoltuaan. Juoni seuraa nuorta poikaa, joka joutuu kilpailemaan säälimättömien kanssakisaajien kanssa.
Tuotantoon on kiinnitetty entuudestaan Olivia Cooke. Elokuvaan etsitään parhaillaan pääosanesittäjää.
-
07.01.16 11:32
Disney on saattanut saada tulevaan 101 Dalmatialaista -tuotantoonsa uuden Cruella de Vilin, sillä roolia silmäilee parhaillaan Emma Stone (kuvassa).
Kelly Marcel on kiinnitetty käsikirjoittajaksi elokuvaan, jonka on määrä olla syntytarina hahmolle. Kyseessä on live-elokuva tutusta animaatioelokuvasta.
Tuotannolle ei ole kiinnitetty vielä ohjaajaa.
-
07.01.16 09:00
Sylvester Stallone (kuvassa) on päättänyt jättää Rambon näyttelemisen taakseen, eikä näyttelijä aio uusia rooliaan huhutussa viidennessä elokuvassa tai tulevassa sarjassa.
”Sydän haluaa, mutta ruumis sanoo: 'Pysy kotona!' Aivan kuten taistelijat lähtevät vielä viimeiselle kierrokselle ja saavat turpaansa. Jätetään se toisille”, Stallone kertoo haastattelussaan.
Hän lisäsi vielä, että jos hän ei pysty tekemään enää parempaa suoritusta kuin edellisessä Rambo-elokuvassa, niin miksi suotta jatkaa elokuvasarjan parissa.
Fox on parhaillaan...
-
05.01.16 13:42
FX on tilannut pilotin koomikko Louis C.K:lta (kuvassa) ja Albert Brooksilta, jotka luovat ja näyttelevät yhdessä tulevassa ja potentiaalisessa animaatiosarjassa.
Sarjalle ei ole toistaiseksi annettu vielä nimeä, eikä sen juonesta ole toistaiseksi selvyyttä.
Kyseessä on kuitenkin komediasarja.
-
05.01.16 11:20
Sports Illustrated -lehden malli Kelly Rohrbach (kuvassa) on kiinnitetty tulevaan Baywatch-uusioversioon.
Rohrbach nähdään elokuvassa alkuperäisen sarjan pitkäikäisenä hahmona, CJ Parkerina, jonka roolissa nähtiin aiemmin Pamela Anderson.
Uusioversio keskittyy Dwayne Johnsonin esittämään sääntöjen mukaan elävään rantavahtiin, joka saa parikseen kapinoivan Zac Efronin esittämän nuorukaisen. Kaksikko joutuu lopelta luottamaan toisiinsa pelastaakseen rannan tuhoutumisen läheisen öljypohatan seurauksena...
-
05.01.16 09:00
Vuosi sitten julkistettu Halloween-uusioversio on peruttu, kun elokuvasarjan aiemmin omistanut Dimension Films on menettänyt oikeudet niiden alkuperäiselle omistajalle Miramaxille.
Elokuvasarja on siirtynyt oikeuksien vaihtumisen myötä limboon, joskin Miramax yrittää kaupata oikeuksia jollekin muulle studiolle.
Julkistetun elokuvan ohjaajaksi oli kiinnitetty Marcus Dunstan, jonka oli määrä ”kalibroida elokuvasarja uudelleen” Rob Zombien ohjaaman kaksikon jälkeen.
Potentiaalinen juoni olisi seurannut kahta Michael Myersin...
-
04.01.16 12:42
Syfyn avaruusdraama The Expanse on saanut neljän jakson jälkeen tuotantoyhtiöltä kausitilauksen toiselle kaudelle.
Jaksojen määrää myös lisättiin samalla ensimmäisen kauden kymmenestä kolmeentoista.
Sarja sijoittuu 200 vuoden päähän tulevaisuuteen, jossa kadonnut nainen vie etsivän ja avaruusaluksen kapteenin ympäri aurinkokuntaa. Tuotannon pääosassa nähdään Thomas Jane ja Steven Strait.
The Expansen toinen kausi käynnistyy alkuvuodesta 2017.
-
04.01.16 09:00
XXX: The Return of Xander Cage on napannut tuotantoonsa lisää lähitaistelijoita, kun elokuvaan on kiinnitetty Jet Li (kuvassa), Tony Jaa sekä Deepika Padukone.
Toimintaelokuvan jatkoon palaavat myös Vin Diesel pääosaansa sekä Samuel L. Jackson tätä tukemaan. Tuotantoon on myös kiinnitetty Conor McGregor.
Padukone nähdään elokuvassa hyvisten puolella, mutta Lin ja Jaan rooleja ei ole vielä täsmennetty sen tarkemmin.
-
23.12.15 12:00
Joulun lähestyessä on aika pistää tonttulakki päähän ja rauhoittua. Filmaatikko jääkin tästä päivästä alkaen joululomille, joten uutisointi ja muu aktiviteetti sivuilla vähentyy dramaattisesti, mutta ei aivan kokonaan. Toiminta jatkuu taas normaaliin tapaan 4. tammikuuta alkaen.
Filmaatikko toivottaakin kaikille oikein rauhaisaa ja elokuvarikasta joulua sekä mahtavaa uutta vuotta!
-
22.12.15 13:32
Kulttielokuva Bad Santan jatko-osa on saanut julkaisupäivän. Bad Santa 2 saapuu pahoille teilleen sopivasti juuri ennen joulua marraskuussa 2016.
Billy Bob Thornton palaa uusimaan roolinsa viinaan ja tupakkaan menevänä varkaana, joka työskentelee myös lähimarketin joulupukkina.
Mark Waters ohjaa elokuvan.
-
22.12.15 11:47
Warner Bros. on siirtänyt King Arthur -elokuvan julkaisua taaemmaksi. Guy Ritchien (kuvassa) ohjaustyö saapuukin teattereihin vasta alkuvuodesta 2017.
Alkujaan elokuvan oli määrä saapua teattereihin jo kesällä 2016.
Kuningas Arthurin legendan ympärille rakennettuun elokuvaan on kiinnitetty Jude Law, Charlie Hunnam ja Djimon Hounsou.
-
22.12.15 09:00
Parhaillaan talvitauolla oleva Supergirl saa ensimmäisen kauden lopuksi tutun hahmon sarjakuvista, kun Bizarro on varmistunut saapuvaksi ensimmäiselle kaudelle.
Seuraavien kuukausien aikana ensimmäisen kauden jälkimmäisellä puoliskolla on tarkoitus nähdä vielä Toyman, Silver Banshee sekä juuri julkistettu Bizarro.
Bizarro muistetaan sarjakuvista vääristyneenä versiona Supermanista, joka puhuu ja käyttäytyy täysin päinvastoin kuin Metropolisin viittasankari. Hahmon televisiosarjaversiosta ei tosin ole vielä tietoa.
Supergirl jatkuu ensimmäisen kauden...
-
21.12.15 13:35
Nyrkkeilijä Rocky Marcianosta kertova Undefeated on saanut nimikkosankarinsa tuotantoon, kun Jeremy Renner (kuvassa) liittyy projektiin.
Näyttelijä nähdään muun muassa Sylvester Stallonen esittämän Rockyn inspiraationa toimineena nyrkkeilijänä, joka jätti raskaan sarjan uransa ilman yhtään tappiota. Yhteensä voittoja kertyi vyön alle 49 kappaletta.
Samuel Franco ja Evan Kilgore työstävät parhaillaan käsikirjoitusta. Elokuvalle etsitään ohjaajaa.
-
21.12.15 11:42
Amazon on uusinut Philip K. Dickin samannimiseen kirjaan perustuvan The Man in the High Castle -sarjan toiselle tuotantokaudelle.
Vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen sijoittuva sarja sijoittuu vuoteen 1962, jossa natsit voittivat toisen maailmansodan ja Yhdysvallat on jaettu natsien ja japanilaisten kesken.
Televisiosarjan on luonut Frank Spotnitz.
- ‹ edellinen
- 107 / 360
- seuraava ›














