Uutiset

Filmaatikon uutiset
  • 28.01.15 09:00
    Kristen Wiig

    Paul Feig on löytänyt haamujengiläisensä tulevan Ghostbusters-elokuvan uusioversioon. Entudestaan tiedetyn Melissa McCarthyn rinnalle marssivat Kristen Wiig (kuvassa), Kate McKinnon ja Leslie Jones.

    Tuore Ghostbusters-elokuva seuraa yliluonnollisiin ilmiöihin ja haamuntorjuntaan erikoistunutta ryhmää, joka auttaa kaupunkia taistelemaan kyseisiä ilmiöitä vastaan.

    Käsikirjoituksesta vastaa Katie Dippold.

  • 27.01.15 19:42
    Night of the Living Dead

    George Romeron kauhuklassikko Night of the Living Dead saa esiosan. Ohjaajana on miehen poika, Cameron Romero.

    Night of the Living Dead: Origins sijoittuu kylmään sotaan ja seuraa tiedemiestä, joka pyrkii keksiä parhaan ratkaisun ihmiskunnan eloonjäämiselle, mutta onnistuukin vapauttamaan sen pahimman painajaisen. Alkuperäinen idea luotiin jo vuonna 2009.

    Tuotannon on määrä käynnistyä jo loppuvuodesta.

  • 27.01.15 17:35
    Emma Watson

    Emma Watson (kuvassa) on kiinnitetty Disneyn Beauty and the Beast -sovituksen Belleksi. Kyseessä on jälleen yksi yhtiön pyrkimys tuoda klassisia piirrettyjään live-elokuviksi.

    Bill Condon on kiinnitetty ohjaajaksi ja Stephen Chbosky vastaa käsikirjoituksesta, joka kertoo hirviömäisen pedon ja prinsessan välisestä rakkaudesta.

  • 27.01.15 15:42
    Joss Whedon

    Parhaillaan Avengers: Age of Ultronia viimeistelevä Joss Whedon (kuvassa) ei aio jatkaa ohjaajana julkistettujen Avengers: Infinity War Parts 1:n ja 2:n parissa.

    Whedonin poissaolosta huhuiltiin jo viime vuonna, mutta nyt ohjaaja varmisti asian itse. Vaikka mies ei suoranaisesti torjunutkaan ajatusta ohjaustyöstä, hän kuitenkin mainitsee, että tuotanto veisi noin viitisen vuotta hänen ajastaan, eikä hän pystyisi ohjaamaan tuona aikana muita elokuvia. Whedon kuitenkin mainitsi haluavansa olla mukana...

  • 27.01.15 13:26
    Chris Weitz

    Gareth Edwardsin itsenäinen Star Wars -elokuva on saanut korvaava käsikirjoittajan tuotannosta häipyneen Gary Whittan tilalle. Tuotannon raaputuksia saapuu jatkamaan Chris Weitz (kuvassa).

    Tulevan elokuvan juonesta ei ole vielä tietoa, mutta huhujen mukaan juoni käsittelee palkkiometsästäjiä.

    Toistaiseksi nimetön Star Wars -elokuva julkaistaan joulukuussa 2016.

  • 27.01.15 11:32
    David Tennant

    Marvel on kiinnittänyt David Tennantin (kuvassa) Netflix-sarja Jessica Jonesin pahikseksi. Näyttelijä nähdään sarjassa The Purple Manina.

    Jessica Jones kertoo entisestä supersankarista, joka perustaa etsivätoimiston kärsittyään posttraumaperäisestä stressihäiriöstä. Pääosaan on kiinnitetty Krysten Ritter.

    The Purple Manin sarjakuvainkarnaatio on hermomyrkylle altistuva mies, joka huomaa pystyvänsä hallitsemaan toisten mieliä.

    Jessica Jones...

  • 27.01.15 09:00
    X-Men

    Fox on käynnistänyt keskustelut Marvelin kanssa tuodakseen mutanttiryhmä X-Menit televisioruudulle. Toistaiseksi keskustelut ovat hyvin varhaisessa vaiheessa.

    Edellyttäen, että sarjalle näytettäisiin vihreää valoa, hyppäisivät vetovastuuseen 24-tuottajat Evan Katz ja Manny Coto.

    Seuraavaksi Ryhmä-X nähdään valkokankaalle X-Men: Apocalypse elokuvassa vuonna 2016.

  • 26.01.15 15:46
    Julia Roberts

    Sosiaaliseksi mediailmiöksi noussut Miles Scott, leukemiaa sairastava nuori poika, jonka Make-A-Wish-pyyntö olla Batman yhden päivän ajan toteutettiin, saa oman elokuvansa.

    Batkidiksi ristityn pojan elokuvaversioon saapuu näyttelijänä ja tuottajana Julia Roberts (kuvassa).

    Tapahtumasta, johon osallistui tuhansia vapaaehtoisia, tuotettiin myös dokumentti Batkid Begins: The Wish Heard Around the World.

  • 26.01.15 13:34
    Luke Evans

    Luke Evans (kuvassa) on häipynyt The Crow -uusintaversion tuotannosta jättäen paikkansa elokuvan pääosassa tyhjäksi. Projektiin etsitään parhaillaan uutta ehdokasta.

    The Crow kertoo murhatuksi joutuvasta miehestä, joka nousee takaisin eloon ja ryhtyy kostamaan paitsi omansa, myös vaimonsa murhat tekijöilleen.

    Uusioversion ohjaajaksi on kiinnitetty Corin Hardy.

  • 26.01.15 11:24
    Chiwetel Ejiofor

    Marvel Studios on pyytänyt Chiwetel Ejioforia (kuvassa) liittymään Doctor Strange -sovitukseen. Näyttelijän mahdollista roolia ei kuitenkaan paljastettu, mutta se on kuuleman mukaan merkittävä.

    Toistaiseksi studion ja näyttelijän väliset keskustelut ovat vielä varhaisessa vaiheessa.

    Eräiden lähteiden mukaan Ejioforia kaavaillaan elokuvan pahikseksi, mutta toisten lähteiden mukaan Ejiofor nähtäisiin mahdollisesti päähenkilöä tukevassa roolissa.

    ...

  • 26.01.15 09:00
    Kaya Scodelario

    Kaya Scodelario (kuvassa) on kiinnitetty tulevan Pirates of the Caribbean: Dead Men Tell No Talesin naispääosaan. Elokuvan kuvausten on määrä alkaa ensi kuussa.

    Johnny Depp palaa uusimaan roolinsa kapteeni Jack Sparrowna ja Geoffrey Rush kapteeni Barbossana. Viidennen osan pahisroolin on saanut itselleen Javier Bardem, kun taas miespääosaa esittää Brenton Thwaites.

    Tuotannon ohjauksesta vastaavat Joachim Ronning...

  • 23.01.15 19:26
    The Blob

    Vuonna 1958 ilmestynyt The Blob filmatisoidaan uusiksi. Tuotannon ohjaksiin saapuu Simon West.

    The Blob kertoo ulkoavaruudesta saapuvasta mönjästä, joka syö ihmisiä valumalla niiden päälle.

    Elokuvan tuotanto käynnistetään kesällä.

  • 23.01.15 17:32
    Karl Urban

    Sarjakuvaelokuva Aquaman on saamassa tuotantoonsa mahdollisesti Karl Urbanin (kuvassa), jolle ollaan silmäilemässä toistaiseksi tuntematonta roolia. Huhujen mukaan hänet nähtäisiin Jason Momoan esittämän Aquamanin vastapelurina.

    Samassa huhumyllyssä on myös potentiaalinen ohjaajaehdokas, Noam Murro, joka on tuotantoyhtiön listalla yhdessä Jeff Nicholsin kanssa.

    Aquaman on tarkoitus saapua teattereihin vuoden 2018 aikana.

  • 23.01.15 15:46
    Simon Pegg

    Star Trek -uusioversioiden Scottya näyttelevä Simon Pegg (kuvassa) on kiinnitetty sarjan kolmannen osan käsikirjoittajaksi. Hän vastaa raaputuksesta yhdessä Doug Jungin kanssa.

    Star Trek 3:n ohjaa puolestaan Justin Lin.

    Elokuvan on määrä saapua teattereihin kesällä 2016.

  • 23.01.15 13:26
    Melissa Benoist

    CBS on valinnut näyttelijättären Supergirl-sarjan pääosaan. Kara Zor-Eliksi saapuu Glee-tähti Melissa Benoist (kuvassa).

    DC-sarjakuviin perustuva Supergirl kertoo Maahan paenneesta Zor-Elista, joka on piilotellut todellisia voimiaan planeetalle saavuttuaan. 24-vuotiaana hän päättää kuitenkin ottaa kykynsä käyttöön ja hyödyksi.

    Tuotannosta vastaavat Greg Berlanti ja Ali Adler.