Uutiset

Filmaatikon uutiset
  • 07.01.15 17:51
    Tadanobu Asano

    Shusaku Endon romaanin Silence elokuvatuotannossa on käynyt pieniä muutoksia, sillä Tadanobu Asano (kuvassa) on kiinnitetty elokuvaan tuotannosta pois lähteneen Ken Watanaben tilalle.

    Martin Scorsesen ohjaustyö sijoittuu 1600-luvun Japaniin ja kertoo jesuiittapappien matkasta mystiselle saarelle.

    Elokuvan muissa rooleissa nähdään Andrew Garfield, Liam Neeson ja Adam Driver.

  • 07.01.15 15:35
    Scarlett Johansson

    Scarlett Johansson (kuvassa) on kiinnitetty DreamWorksin pitkään kehitteillä olevan manga-adaptaatio Ghost in the Shellin tuotannon pääosaan.

    Masamune Shirowin samannimiseen mangaan sijoittuva elokuva seuraa salaisen japanilaishallituksen erikoisyksikön toimintaa taistellessaan teknologiaan liittyviä rikoksia vastaan.

    Rupert Sanders ohjaa elokuvan Bill Wheelerin käsikirjoituksen pohjalta.

  • 07.01.15 13:25
    T. J. Miller

    T. J. Miller (kuvassa) ja Ed Skrein käyvät parhaillaan keskusteluja liittyäkseen tulevaan Deadpool-elokuvaan. Nimikkoroolissa nähdään Ryan Reynolds.

    Elokuva kertoo palkkasoturi Wade ”Deadpool” Wilsonista, joka suulaan persoonansa lisäksi tietää olevan sarjakuvahahmo ja rikkoon tarinoissaan usein neljännen seinän ottaessaan yhteyden lukijaan.

    Tim Miller ohjaa elokuvan Rhett Reesen ja Paul Wernickin käsikirjoituksen...

  • 07.01.15 11:33
    Gambit

    Fox on julkaissut muutamien odotettujen sarjakuva- ja pelifilmatisointien julkaisupäiviä. Ensimmäiset elokuvat saapuvat teattereihin tosin vasta ensi vuonna.

    Channing Tatumin esittämän Ryhmä-X-sankari Gambitin oma elokuva tuodaan elokuvateattereihin lokakuussa 2016, kun taas Justin Kurzelin ohjaama ja Michael Fassbenderin tähdittämä Assassin’s Creed -elokuva saapuu teattereihin joulukuussa 2016.

    Samassa yhteydessä julkaisija ilmoitti siirtävänsä Fantastic Four...

  • 07.01.15 09:01
    Iko Uwais

    The Raid -elokuvista tutut lähitaistelijat ovat lähteiden mukaan matkaamassa tuoreimpaan Star Wars: The Force Awakens -elokuvaan.

    Brutaalien toimintaelokuvien päätähti Iko Uwais (kuvassa), Yayan Ruhian ja Cecep Arif Rahman ovat liittymässä Tähtien sotaan, mutta heidän rooleistaan ei ole kuitenkaan vielä tietoa.

    Tulevan Star Warsin ohjaa J. J. Abrams.

  • 05.01.15 13:37
    Gemma Atkinson

    Supergirl-televisiosarja on saattanut saada Kara Zor-elinsä. CBS ei ole paljastanut vielä näyttelijävalintaansa, mutta rooliin on silmäilty huhujen mukaan Gemma Atkinsonia (kuvassa).

    Greg Berlantin ja Ali Adlerin luoma televisiosarja seuraa Supertytön taivalta Maassa pian sen jälkeen, kun hän päättää ryhtyä hyödyntämään supervoimiansa.

    Sarjalle ei ole vielä kerrottu julkaisuaikataulua.

  • 05.01.15 11:47
    Pedro Almodóvar

    Pedro Almodóvar (kuvassa) on paljastanut seuraavan elokuvansa Silencion. Kyseessä on miehen mukaan paluu ”naisvetoiseen elokuvaan” ja sisältää useita naispääosia.

    ”Elokuvan nimi on Silencio, koska se on tärkein elementti siihen, mikä johtaa päähenkilön pahimpiin tilanteisiin”, Almodóvar paljastaa elokuvasta.

    Toistaiseksi elokuvaan haetaan sopivia näyttelijöitä, sillä ohjaajan mukaan hänen suosikkinäyttelijänsä eivät sovi rooleihin.

  • 05.01.15 09:02
    Sylvester Stallone

    Sylvester Stallone (kuvassa) on paljastanut seuraavan Rambo-elokuvansa nimen. Toimintasarjan viides osa kantaa jatkossa nimeä Rambo: Last Blood.

    Sarjan viides osa on käsikirjoituksen ja ohjauksen osalta myös Stallonen käsialaa.

    Rambo: Last Bloodilla ei ole vielä tarkempaa julkaisupäivää, mutta näyttelijä pukee roolin yllensä heti, kun on saanut hoidettua velvoitteensa Rocky Balboana Ryan Cooglerin tulevassa Creed-elokuvassa.

  • 22.12.14 10:00
    Nightmare Before Christmas

    Filmaatikko sulkee pajansa joulun ajaksi ja palaa takaisin tuotantoon ensi vuoden puolella. Kiitos kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta ja oikein mukavaa joulua sekä rauhallista uutta vuotta!

    Muistakaahan katsella joulun aikana myös elokuvia kaikkien niiden piparien, lepäilyjen ja joululaulujen lomassa.

  • 19.12.14 13:45
    Anthony Mackie

    Anthony Mackie (kuvassa) on kiinnitetty Justin Simienin tulevaan komediaan Make a Wish. Zach Frenkel vastaa käsikirjoituksesta.

    Elokuva kertoo amerikkalaisesta jalkapalloilijasta, joka lupautuu toteuttamaan kuolevan nuoren viimeisen toiveen saada tämä menettämään neitsyytensä.

    Pojan rooliin ei ole toistaiseksi kiinnitetty vielä ketään.

  • 19.12.14 11:24
    David Fincer

    David Fincher (kuvassa) on aikeissa ohjata Living On Video -sarjan pilotin, josta on määrä tehdä sarja HBO:lle. Toistaiseksi pilotille ei ole näytetty kuitenkaan vihreää valoa.

    Rick Wilkesin ja Bob Stevensonin käsikirjoitukseen perustuva sarja sijoittuu 980-luvun Los Angelesin musiikkibisnekseen, ja seuraa nuorta poikaa, joka saa työpaikan musiikkivideoita tehtailevasta yhtiöstä.

    Sarjaa on kuvailtu Entouragen musiikkipainotteiseksi versioksi.

    ...
  • 19.12.14 09:00
    Jim Carrey

    Jim Carrey (kuvassa) tuumailee parhaillaan mahdollista pääosaa komediaelokuvassa Deep Cover, joka on vielä varhaistuotannossa.

    Elokuvalle ei ole vielä käsikirjoitusta, mutta Johnny Rosenthalin on kehitellyt idealle aihion toiveinaan saada Carrey mukaan tuotantoon.

  • 18.12.14 15:55
    Steve Carell

    New Regency on hyllyttänyt Pohjois-Koreaan sijoittuneet trillerin, jonka pääosaan oli kiinnitetty Steve Carell (kuvassa) ja ohjaajaksi Gore Verbinski.

    Päätöksen taustalla on niin ikään Pohjois-Koreaan sijoittuvan The Interview -elokuvan synnyttämä kohu, jossa Sony on ilmeisesti joutunut pohjoiskorealaisten hakkerointikohteeksi ja elokuvateatterit terroristi-iskun kohteeksi, jos kyseinen elokuva julkaistaisiin koskaan teattereissa. Sony on päättänyt vetää elokuvan myynnistä.

    ...

  • 18.12.14 13:46
    Michael Stuhlbarg

    Danny Boyle on kiinnittänyt Michael Stuhlbargin (kuvassa) ohjaamansa Steve Jobs -elämäkertaelokuvan tuotantoon. Elokuvan nimikkoroolissa nähdään Michael Fassbender.

    Stuhlbarg esittää elokuvassa Andy Hertzfeldia, joka oli yksi Applen kehittäjistä ja loi muun muassa Macin käyttöjärjestelmän.

    Aaron Sorkinin käsikirjoittama elokuva perustuu Walter Isaacsonin kirjoittamaan Steve Jobs -elämäkertaan. 

  • 18.12.14 11:20
    Viola Davis

    Viola Davis (kuvassa) on kiinnitetty lähteiden mukaan DC-sarjakuvaelokuva Suicide Squadin Amanda Walleriksi, johon oli huhuiltu aiemmin muun muassa Oprahia.

    Amanda Waller on Suicide Squad -ryhmän johtohahmo, joka lähettää elinkautiseen tuomitut superroistot mahdottomille tehtäville lunastaakseen vapautensa.

    Elokuvan rikollisten rooleihin on kiinnitetty muun muassa Jared Leto, Will Smith, Margot Robbie, Tom Hardy...