Uutiset

-
04.11.14 15:53
Nicolas Winding Refn (kuvassa) aikoo ohjata seuraavaksi kauhuelokuva The Neon Demonin, jonka hän on käsikirjoittanut yhdessä Mary Lawsin kanssa.
Los Angelesiin sijoittuva tuotanto koostuu täysin naispuolisista näyttelijöistä. Toistaiseksi elokuvasta ei tiedetä vielä muuta.
-
04.11.14 13:36
Southpaw-ohjaaja Antoine Fuqua (kuvassa) ja elokuvassa näytellyt Jake Gyllenhaal palaavat yhteen työskennelläkseen The Man Who Made It Snow -elokuvan parissa.
Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo Max Mermelsteinista, joka muutti Pablo Escobarin huumekartellin miljardien dollarien bisnekseksi.
-
04.11.14 11:15
Arthur C. Clarken Odyssey-sarjan viimeinen osa, 3001: The Final Odyssey, on saanut minisarjatilauksen. Tuotannon takana on Syfy-kanava.
Tuotantoa kuvaillaan eeppiseksi tarinaksi aikaan kadonneesta miehestä ja ihmiskunnan viimeisestä kohtalosta. Kaikki käynnistyy avaruudessa kelluvan Frank Poolen jäätyneen ruumiin löytymisellä, mikä selventää samalla, mitä Stanley Kubrickin ohjaamassa 2001: A Space Odysseyssa kävi.
Stuart Beattie vastaa...
-
04.11.14 09:00
Steve Jobsiksi kiinnitetty Christian Bale (kuvassa) on häipynyt Danny Boylen ohjaamasta ja Aaron Sorkinin käsikirjoittamasta Apple-visionäärin elämäkertaelokuvasta.
Näyttelijän lähdön syynä on lähteiden mukaan miehen päätös, ettei hän ole oikea henkilö rooliin.
Seth Rogen on näillä näkymin saapumassa elokuvaan Steve Wozniakiksi.
-
03.11.14 17:04
TNT on tilannut kymmenosaisen kauden Agent X -sarjasta, jonka pääosassa nähdään Sharon Stone.
William Blake Herronin käsikirjoittama sarja seuraa huippuagenttia (Jeff Hephner), jonka toimeksiannot määrää Yhdysvaltain varapresidentti (Stone).
Agent X:n ensi-ilta on loppuvuodesta 2015.
-
03.11.14 15:26
CBS on tilannut pilotin vuonna 2011 julkaistusta Limitless-elokuvasta, jonka pääosassa nähtiin Bradley Cooper ja Robert De Niro.
Craig Sweenyn käsikirjoittama sarja jatkaa siitä, mihin elokuva jäit. NZT-huumausaineella omat lahjansa tehostanut Brian Sinclair pakotetaan käyttämään uusia kykyjänsä yleisen hyvän vuoksi. Elokuvan ohjannut Neil Burger on kiinnitetty myös pilotin ohjaajaksi.
Sarjan tuottavat Cooper, Todd Phillips,...
-
03.11.14 13:53
Texas Chain Saw Massacren esiosa, Leatherface, on kiinnittänyt ohjaajansa. Tuotantoon saapuvat Julien Maury ja Alexandre Bustillo.
Seth M. Sherwoodin käsikirjoitus kertoo Leatherfacen nuoruusvuosista ennen ikonisen kauhuelokuvan tapahtumia.
-
03.11.14 11:34
Mitch Glazerin Miamiin sijoittuva gangsterielokuva Magic City peruutettiin viime vuonna, mutta nyt sarja palaa takaisin elokuvan muodossa. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Glazer.
Tuotantoon palaavat sarjassa nähdyt Jeffrey Dean Morgan, Danny Huston, Olga Kurylenko ja Kelly Lynch, jotka saavat rinnallensa projektiin uutukaisena saapuvat Bruce Willisin ja Bill Murrayn.
Elokuva sijoittuu vuoden...
-
03.11.14 09:01
X-Men-hahmo Gambit saa virallisesti oman elokuvansa, jonka pääosassa nähdään Channing Tatum (kuvassa). Näyttelijä oli jo aiemmin kiinnitetty X-Men: Apocalypsen tuotantoon, mutta nyt mies on saamassa myös yksilöelokuvan.
Kyseisen projektin pariin on kiinnitetty käsikirjoittajaksi Josh Zetumer, jonka käsialaa on uusin Robocop-filmatisointi.
Elokuvalle ei ole annettu vielä julkaisupäivää.
-
31.10.14 19:35
Super Fun Night -trio Dan Hernandez, Benji Samit ja Michael Showalter tuottavat uuden tieteiskomediasarjan Daedalus 6 FX-kanavalle. Herroista kaksi ensimmäistä vastaa käsikirjoituksesta.
Sarja sijoittuu kauaksi tulevaisuuteen, mutta sen enempää tuotannosta ei vielä tiedetä.
-
31.10.14 17:17
Draamaelokuva Lion on kiinnittänyt tuotantoonsa Hugh Jackmanin (kuvassa). Hän saapuu Dev Patelin ja Nicole Kidmanin rinnalle.
Lion kertoo tosielämään perustuvan tarinan Kalkutassa asuvasta katulapsesta, joka löytää uuden kodin australialaispariskunnan rinnalta.
Tuotannolla ei ole toistaiseksi vielä ohjaajaa.
-
31.10.14 15:37
King Kong -elokuva Skull Island on saanut uuden käsikirjoittajan. Tuotantoon saapuu Flightin kynäillyt John Gatins (kuvassa), jonka tehtävänä on kirjoittaa nykyinen raaputus uusiksi.
Skull Island on King Kongin syntytarina ja keskittyy aiempia Kong-sovituksia enemmän itse saareen ja sen salaisuuksiin.
Elokuvaan on kiinnitetty Tom Hiddleston, joka saa ohjaajakseen Jordan Vogt-Robertsin.
-
31.10.14 13:26
HBO on viimeistelemässä True Detectiven toisen tuotantokauden kiinnityksiä, ja viimeisimpien tietojen mukaan sarjaan ollaan kiinnittämässä Kelly Reilly (kuvassa), joka neuvottelee viimeisistä lausekkeista sopimuksessaan.
Hänen ohellaan väittämät kertovat, että Michael Irby, Abigail Spencer ja Leven Rambin on myös kiinnitetty tai ovat lähellä kiinnitystä elokuvaan.
Toisella tuotantokaudella nähdään Colin Farrell, Taylor...
-
31.10.14 11:54
Sonyn tulevaan Steve Jobs -elämäkertaelokuvaan on kiinnitetty Seth Rogen (kuvassa). Näyttelijä esittää tuotannossa Steve Wozniakia, Applen toista perustajaa.
Danny Boylen ohjaama ja Aaron Sorkinin käsikirjoittama elokuva perustuu Walter Isaacsonin Apple-perustaja Steve Jobsin nimeä kantavaan elämäkertaan. Pääosaan kiinnitettiin Christian Bale.
Myös Jessica Chastainin on huhuttu olevan...
-
31.10.14 09:02
Michael Bay (kuvassa) on sivuuttanut seuraavan Transformers 5 -elokuvan ohjaukset. Mies aikoo sen sijaan kuvata seuraavaksi Bengasi-draaman 13 Hours.
13 Hours perustuu Mitchell Zuckoffin kirjaan Thirteen Hours: A Firsthand Account of What Really Happened in Benghazi, joka kuvailee Bengasissa tapahtunutta terroristi-iskua.
Tuotannon käsikirjoituksesta vastaa Chuck Hogan.
- ‹ edellinen
- 187 / 360
- seuraava ›














