Uutiset

Filmaatikon uutiset
  • 27.10.14 19:32
    Damian Lewis

    Showtime on kiinnittänyt Damian Lewisin (kuvassa) tulevaan televisiosarjaan Billions. Tuotantoon on jo entuudestaan kiinnitetty Paul Giamatti.

    Brian Koppelmanin, David Levienin ja Andrew Ross Sorkinin luoma sarja sukeltaa syvälle myrkylliseen talousmaailman ja seuraa kahden vaikutusvaltaisen miehen kaksintaistelua.

    Pilotin ohjaajaksi on kiinnitetty Neil Burger.

  • 27.10.14 17:22
    Paul Greengrass

    Paul Greengrass (kuvassa) on kiinnitetty Greg Mitchellin tulevan The Tunnels -kirjan elokuva-adaptaation ohjaksiin.

    The Tunnels kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan vuonna 1961 tehdystä paosta Saksan demokraattisesta tasavallasta Berliinin muurin toiselle puolelle.

    Aiheesta on aiemmin tehty saksalainen televisioelokuva Der Tunnel

  • 27.10.14 15:40
    Megan Fox

    Megan Fox (kuvassa), Seth Rogen, Danny McBride, Dave Franco, Craig Robinson, Joey King ja Horatio Sanz ovat liittyneet James Francon ohjaamaan Zerovilleen. Elokuvaan on aiemmin kiinnitetty Jacki Weaver.

    Zeroville kertoo naiivista nuorukaisesta, joka hakee töitä elokuvateollisuudesta ja pääsee saman tien leikkaajaksi, kun häntä luullaan Mansonin perheen jäseneksi...

  • 27.10.14 13:21
    Lego elokuva

    Phil Lord ja Christopher Miller palaavat luomansa Lego elokuvan pariin Warner Brosin julkistaman jatko-osan käsikirjoittajina. Heidän mahdollisesta ohjausurakasta ei ole toistaiseksi tietoa.

    Lego elokuva perustuu suosittuihin Lego-leluihin ja kertoo tavallisen rakennustyöläisen toiminnantäytteistä seikkailua, kun tämä havaitsee yhtäkkiä olevansa valittu. Jatko-osan tarkempia kuvioita ei ole vielä paljastettu.

    Lego elokuva 2 saapuu teattereihin toukokuussa 2017....

  • 27.10.14 11:38
    Jesse Eisenberg

    David Ayer toivoo saavansa Jesse Eisenbergin Batman V. Superman: Dawn of Justicessa esittämän Lex Luthorin ohjaajan tulevaan Suicide Squad -elokuvaan. Neuvottelut roolista ovat parhaillaan käynnissä.

    Suicide Squad on samannimiseen sarjakuvaan perustuva elokuva, jonka pääosassa ovat DC Comicsin superroistot. Hallituksen palkkaamina heidät lähetetään lukuisiin itsemurhatehtäviin palkintonaan saada vapaus, jos he selviävät toimeksiannosta elävänä.

    Viimeaikoina...

  • 27.10.14 09:02
    Christian Bale

    Käsikirjoittaja Aaron Sorkin on varmistanut aiemmin huhuasteella olleen Christian Balen (kuvassa) kiinnityksen miehen tulevaan Steve Jobsista kertovan elokuvan pääosaan. Näyttelijä nähdään Applen perustajana.

    Elokuva perustuu Walter Isaacsonin vuonna 2011 julkaistuun Steve Jobs -elämäkertaan. Ohjaajaksi on kiinnitetty Danny Boyle.

  • 13.10.14 09:05
    Filmaatikko

    Filmaatikko pitää hieman myöhästyneen kesäloman seuraavan kahden viikon aikana. Tänä aikana sivuilla ei julkaista lainkaan uutisia, mutta muutama elokuva-arvio saattaa olla mahdollinen.

    Toiminta jatkuu normaalisti jälleen maanantaina 27. lokakuuta.

  • 10.10.14 17:21
    Under the Dome

    CBS on tilannut uudet kaudet tuottamillensa sarjoilleen Under the Dome ja Extant. Uusien kausien jaksomääristä ei ole vielä tietoa.

    Stephen Kingin samannimiseen romaaniin perustuva Under the Dome kertoo kylästä, joka suljetaan mysteerisen kuvun sisään. Extantin pääosassa nähdään puolestaan Halle Berry, joka esittää yksinlennolla olevaa astronauttia, joka huomaa olevansa raskaana.

  • 10.10.14 15:44
    Victor Garber

    DC Comicsin Flash-sarja on saanut tuotantoonsa Victor Garberin (kuvassa). Näyttelijä esittää sarjassa Dr. Steinia, joka tunnetaan myös Firestormin toisena osapuolena.

    Stein on älykäs mutta ylimielinen fyysikko, joka yhdistyy partikkelihiukkasessa impulsiivisen Ronnie Raymondin (sarjassa Robbie Amell) kanssa ja muuttuu Firestormiksi.

  • 10.10.14 13:35
    Tony Cavalero

    Nickelodeonin musikaalikomediasarja School of Rock on saanut pääosaesittäjänsä. Lapsia rokin saloihin opettamaan saapuu Tony Cavalero (kuvassa).

    Sarja kertoo elokuvan tavoin epäonnisesta rokkarista, joka ottaa sijaisuuden arvostetusta musiikkikoulusta ja ryhtyy opettamaan klassisiin sointuihin tottuneita lapsia rokin pariin. Ensimmäisten jaksojen on määrä saapua jo alkuvuodesta 2015.

    Alkuperäisteoksessa pääosassa nähtiin Jack Black.

  • 10.10.14 11:25
    Cloudy with a Chance of Meatballs

    DHX Media on lyöttäytynyt yhteen Sony Picturesin kanssa tuodakseen lastenanimaatio Cloudy with a Chance of Meatballsin televisioon.

    Sopimukseen kuuluu 22 kappaletta tietokoneella tehtyjä jaksoja, joiden on määrä toimia esiosana elokuvan tapahtumille. Elokuvat seuraavat nuorta keksijää, joka keksii koneen, joka luo vedestä mitä herkullisimpia ruokia, mutta sitten hommat menevät hieman pieleen.

  • 10.10.14 09:01
    Inferno

    Sony Pictures on siirtänyt The Da Vinci Code -elokuvan jatkon, Infernon, julkaisua tuonnemmaksi. Alkujaan jouluksi 2015 tarkoitettu julkaisupäivä on nyt lokakuussa 2016.

    Dan Brownin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva jatkaa symbologiaan erikoistuneen professori Robert Langdonin seikkailuja tämän tutkiessa Dante Alighierin Infernoon perustuvaa uhkaa. Tom Hanks palaa pääosan rooliin.

    Elokuvan ohjaa Ron Howard.

  • 09.10.14 15:37
    Matthew Quick

    The Weinstein Co. on lyöttäytynyt jälleen yhteen Silver Linings Playbookin kirjoittaneen Matthew Quickin (kuvassa) kanssa sovittaakseen miehen uutukaisen, Every Exquisite Thingin, elokuvaksi.

    Kirja kertoo hyvätahtoisesta urheilijasta, joka löytää oman villin puolensa luettuaan kulttiklassikon. Lähteiden mukaan kirja muistuttaa Finding Forrester -elokuvaa, jossa Sean Connery opasti ongelmaista nuorta teiniä elämässä.

  • 09.10.14 13:26
    Bryan Cranston

    Brad Furman on palkannut Bryan Cranstonin (kuvassa) pääosaan tulevaan elokuvaansa The Infiltrator.

    Tullivirkailija Robert Mazurin elämäkertaan perustuva elokuva seuraa miehen soluttautumiskeikkaa Kolumbian huumekartellissa.

    Käsikirjoituksesta vastaa Ellen Brown Furman.

  • 09.10.14 11:46
    Bill Nighy

    Brittiklassikko Dad’s Armyn uusioversion näyttelijävalinnat on paljastettu. Tuotannon uusiksi veteraaneiksi saapuvat muun muassa Bill Nighy (kuvassa), Toby Jones, Blake Harrison, Daniel Mays, Tom Courtenay, Bill Paterson sekä Michael Gambon.

    Muihin rooleihin on kiinnitetty puolestaan Catherine Zeta-Jones, Sarah Lancashire ja Alison Steadman.

    ...