Uutiset

-
23.09.14 15:30
Joe Lansdalen kirja-adaptaatio The Thicket on kiinnittänyt tuotantoonsa Peter Dinklagen (kuvassa).
Rikostrilleri kertoo nuoresta miehestä, joka lähtee siskonsa kidnapanneen väkivaltaisen tappajan perään. Avukseen hän palkkaa palkkiometsästäjän, alkoholisoituneen haudankaivajan ja prostituoidun.
-
23.09.14 13:42
Zhang Yimoun The Great Wall saattaa saada tuotantoonsa Bryan Cranstonin (kuvassa), joka käy parhaillaan varhaisia keskusteluja roolistaan elokuvassa. Myös Matt Damonin on huhuttu saapuvan elokuvaan, jos näyttelijä saa vain aikataulut sopimaan.
Tony Gilroyn käsikirjoitus kertoo nimensä mukaisesti Kiinan muurista, sen taustalla olevista syistä ja sen kätköihin haudatuista salaisuuksista.
-
23.09.14 11:28
Stephen Kingin 11/22/63-kirja on saanut yhdeksän jakson mittaisen sarjatilauksen Hululta. Projektin tuottajaksi saapuu J. J. Abrams.
Kirja kertoo englanninopettajasta, joka matkaa sattumalta ajassa taaksepäin aikaan enne JFK:n salamurhaa ja yrittää estää tragediaa tapahtumasta.
Hulu aikoo pitää tarinan sidottuna yhteen kauteen, mutta nettitelevisiopalvelu ei poissulje uusia kausia, joissa käsiteltäisiin samaan tapaan muita historiallisia tapahtumia.
-
23.09.14 09:01
Fox ja Bryan Singer (kuvassa) ovat solmineet sopimuksen jälkimmäisen roolista tulevan X-Men: Apocalypse -elokuvan ohjaajana. Singerin ohjaajanpestistä oli jo aiempia huhuja.
Simon Kinbergin käsikirjoitus sijoittuu vuosikymmenen päähän Days of Future Pastin tapahtumista ja esittelee uuden ja äärimmäisen voimakkaan uuden pahiksen, Apocalypsen.
X-Men: Apocalypse julkaistaan toukokuussa 2016.
-
22.09.14 19:26
20th Century Fox on tilannut ja päivännyt jo jatkon The Maze Runner -elokuvalleen. Maze Runner: Scorch Trials saapuu teattereihin jo vuoden päästä, syyskuussa 2015.
James Dashnerin nuorten kirjasarjaan perustuva elokuva kertoo pojasta, joka herää muistinsa menettäneenä valtavan labyrintin keskeltä yhdessä muiden nuorien kanssa. Sokkelon lisäksi heitä odottaa kuitenkin myös toisenlaiset vaarat.
Elokuvan ensimmäinen osa saapui vastikään teattereihin.
-
22.09.14 17:52
David Ayer ohjannee mahdollisesti DC-kustantamon Suicide Squadiin pohjautuvan elokuva-adaptaation. Tuotannon käsikirjoituksesta vastaa Justin Marks.
Suicide Squad tunnetaan toisella nimellä Task Force X:nä, ja siihen kuuluu tutut DC-pahikset Deadshot, King Shark, Captain Boomerang ja Harley Quinn. Hahmot työskentelevät hallituksen piikkiin vaarallisia tehtäviä suorittaessaan.
-
22.09.14 15:42
CBS on ilmoittanut ryhtyvänsä DC Comicsin luomaan Supergirliin pohjautuvan televisiosarjan tuotantoon. Toistaiseksi projekti on vasta alkutekijöissä.
Supergirl seuraa Kryptonista ennen sen tuhoa paennutta Kara Zor-Elia, joka on piilotellut omia voimiaan saavuttuaan Maahan. 24-vuoden iässään hän kuitenkin päättää hyväksyä sisäisen itsensä.
Sarjan tuottajana ja käsikirjoittajana toimivat Arrow’n luonut Greg Berlanti sekä Chuckin Ali Adler.
-
22.09.14 13:35
Zhang Yimoun seuraava ohjaustyö, The Great Wall, on saattanut saada miespääosansa. Parhaillaan roolistaan elokuvassa neuvottelee Matt Damon (kuvassa).
Carlo Bernardin ja Doug Miron käsikirjoitus paljastaa mysteerin Kiinan muurin rakentamisen taustalla sekä sen kiviin kätketyt salaisuudet.
-
22.09.14 11:22
Colin Farrell (kuvassa) on paljastanut olevansa yksi True Detectiven toisen tuotantokauden pääosaesittäjistä. Näyttelijän huhuttiin aiemmin olleen yksi ehdokkaista Taylor Kitschin ja Vince Vaughnin kanssa.
”Teen [True Detectiven] kakkoskauden. Olen innoissani. Tiedän sen olevan kahdeksan kauden pituinen ja kuvausten kestävän noin neljä tai viisi kuukautta”, Farrell kertoo.
Miehen roolista ei ole vielä tarkempaa tietoa.
-
22.09.14 09:02
Oliver Stone on iskenyt silmänsä Joseph Gordon-Levittiin (kuvassa), jonka ohjaaja haluaa tulkitsevan CIA:n asiakirjoja paljastanutta Edward Snowdenia miehen uudessa elokuvassaan.
Projekti perustuu Snowdenin asianajaja Anatoly Kucherenan romaaniin Time of the Octopus sekä Luke Hardingin kirjaan The Snowden Files: The Inside Story of the World’s Most Wanted Man.
Kuvausten on määrä...
-
19.09.14 19:31
Dennis Haysbert (kuvassa) on kiinnitetty pelifilmatisaatio Dead Risingin yhteen pääosaan. Zach Lipovsky ohjaa elokuvan.
Dead Rising perustuu Xbox-konsoleilla julkaistuun pelisarjaan, jossa pelaajat joutuvat selviytymään zombiepidemiasta. Pelit ovat tunnettuja niiden kieli poskessa olevasta huumorista.
-
19.09.14 17:47
Sony on käynnistänyt varhaiset neuvottelut Channing Tatumin (kuvassa) kanssa tämän mahdollisesta roolistaan tositapahtumiin perustuvassa Struck by Genius -elokuvassa.
Jason Padgettin muistelmateokseen pohjautuva elokuva kertoo Padgetissa, joka joutui mukiloinnin kohteeksi 31-vuotiaana ja sen seurauksista vakavista aivovahingoista. Hän on yksi ensimmäisiä savantteja, joiden tila dokumentoitiin lääketieteellisesti miehen nähdessä ympärillänsä geometrisiä kuvioita.
-
19.09.14 15:02
MGM on aloittanut neuvottelut Toby Kebbellin (kuvassa) kanssa roolistaan Ben-Hur-sovituksessa. Suostuessaan näyttelijä nähtäisiin ilkeämielisen Messalan roolissa.
Lew Wallacen romaaniin perustuvan elokuvan pääosaan kiinnitettiin alkuviikosta Jack Huston. Myös Morgan Freeman nähdään tuotannossa.
Elokuvan ohjaa Timur Bekmambetov.
-
19.09.14 13:27
TNT on tilannut pilotin Jerry Bruckheimerin ja Michael Bayn (kuvassa) pitkään vireillä olleesta kokaiinidraamasta.
Masters of Sex -sarjan takana olevan Michelle Ashfordin käsikirjoittama sarja sijoittuu Floridan 1970-luvun huumemaailmaan. Sarja on saanut inspiraation huumedokumentti Cocaine Cowboysista.
-
19.09.14 11:31
20th Century Fox ja Marvel Comics ovat paljastaneet jatkavansa pitkään vireillä olleen Deadpool-elokuvan tuotantoa. Projektille annettiin jo julkaisupäiväkin: helmikuu 2016.
Deadpool on suulas sarjakuvahahmo, joka tietää olevansa sarjakuvahahmo. Hän rikkookin useasti neljän seinän puhumalla suoraan lukijan kanssa.
Hahmosta julkaistiin taannoin testimateriaalia (katsottavissa alta), jossa rooliin palasi Wolverine: Originsissa hahmoa näytellyt Ryan Reynolds. Toistaiseksi ei ole vielä tietoa...
- ‹ edellinen
- 194 / 360
- seuraava ›














