Uutiset

-
07.08.14 11:31
Samuel L. Jackson (kuvassa) käy parhaillaan keskusteluja toimintakomedia The Black Phantomin nimikkoroolista. Suostuessaan näyttelijä nähtäisiin Kevin Hartin rinnalla.
Tim Storyn ohjaustyö kertoo palkkatappajasta ja tämän kohteesta, jotka muodostavat oudon liiton.
Käsikirjoituksesta vastaavat Dave Lease ja Megan Hinds.
-
07.08.14 09:01
Aiemmin Terminator: Genesis -nimellä kulkenut jatko on saanut pienen nimenmuutoksen. Kesällä 2015 julkaistava toimintaelokuva tunnetaan tästedes nimellä Terminator: Genisys.
Nimikkorooliin palaavan Arnold Schwarzeneggerin (kuvassa) ohella elokuvassa nähdään Emilia Clarke, Jason Clarke, Jai Courtney, J.K. Simmons ja Dayo Okeniyi.
Elokuvan ohjaa Alan Taylor.
-
06.08.14 17:36
The Last Witch Hunter on napannut tuotantoonsa Elijah Woodin (kuvassa). Hän saapuu muun muassa Michael Cainen, Vin Dieselin ja Rose Leslien rinnalle.
Elokuva kertoo puolikuolemattomasta noidanmetsästäjästä, joka jahtaa uransa suurinta uhkaan nykyajan New Yorkissa.
Breck Eisner ohjaa elokuvan Burk Sharplessin ja Matt Sazaman käsikirjoituksen pohjalta.
-
06.08.14 15:42
John Scalzin tieteisromaanisarja Old Man’s War sovitetaan televisiosarjaksi, joka kantaa nimeä Ghost Brigades. Vetovastuun ovat ottaneet Wolfgang Petersen (kuvassa) ja Scott Stuber.
Jake Thorntonin ja Ben Lustigin käsikirjoitus seuraa 75-vuotiasta John Perryä, joka värväytyy vuosisatoja kestäneeseen laajennussotaan avaruuteen. Tekniikan avulla hänen mielensä siirretään nuorempaan kehoon, mutta pian mies huomaa päässeensä salaliiton jäljille.
-
06.08.14 13:26
Kulttitoimintaelokuva Kickboxerin uusioversio saattaa saada tuotantoonsa Tony Jaan (kuvassa) ja Scott Adkinsin, jotka käyvät parhaillaan neuvotteluja rooleistaan.
Suostuessaan kaksikko nähtäisiin George St. Pierren, Alain Moussin ja Dave Bautistan rinnalla.
Stephen Fungin ohjaustyö kertoo martial arts -taiturista, joka matkaa Thaimaaseen kostamaan veljensä kuoleman.
-
06.08.14 11:18
Jamie Travis (kuvassa) on kiinnitetty MTV:n Scream-sarjan ohjaksiin. Päärooleihin saapuvat puolestaan Willa Fitzgerald, Amy Forsyth, John Karna, Carlson Young ja Amadeus Serafini.
Wes Cravenin luoma elokuvasarja kertoo naamioidusta tappajasta, joka ottaa kohteeksi nuoria opiskelijoita. Sarja jatkaa jokseenkin samalla linjalla.
Käsikirjoituksesta vastaavat Jay Beattie ja Dan Dworkin.
-
06.08.14 09:01
BBC Films tuottaa Life on the Road -elokuvan, joka perustuu suositun The Office -sarjan David Brent -hahmoon. Luomansa sankarin rooliin palaa Ricky Gervais (kuvassa).
Life on the Road seuraa Brentin elämää vuosikymmen The Office jälkeen, kun mies matkaa valtiota edestakaisin myymässä puhdistusvälineitä ja haaveillen rokkitähden urasta.
-
05.08.14 19:35
Douglas Adamsin luoma Dirk Gently -hahmo on päätymässä uuden sarjan pääosaan. Projektille käsikirjoitusta rustaa parhaillaan Max Landis.
Vuonna 1991 esitelty Dirk Gently on kokonaisvaltainen etsivä, joka on keskittynyt yliluonnollisten tapausten tutkimiseen.
-
05.08.14 17:41
Ewan McGregor on saanut rinnallensa Jennifer Connollyn (kuvassa), joka on liittynyt American Pastoralin tuotantoon.
Philip Rothin kirjaan perustuva elokuva kertoo pariskunnasta, jonka tytär ryhtyy vallankumoukselliseksi ja osallistuu terroristi-iskuun.
Elokuvan ohjaa Phillip Noyce.
-
05.08.14 15:32
Jack Blackin tähdittämä vuoden 2003 musiikkikomedia School of Rock saa televisiosarjasovituksen. Paramount on tehnyt sarjatilauksen 13-jaksoiselle projektille Nickelodeon-kanavalle.
Richard Linklaterin alkuperäinen ohjaustyö seuraa heikosti menestyvää rokkaria, joka ottaa pestin varaopettajana ja ryhtyy opettamaan oppilaitaan rokin hienouksiin.
-
05.08.14 13:53
Seth Grahame-Smithin vuodesta 2009 marinoitu Pride and Prejudice and Zombies -sovitus on ottanut jälleen uutta tulta allensa. Tuotanto on nyt kuitenkin lyöty lukkoon ja kuvaukset alkavat syyskuussa.
Elokuvaan on kiinnitetty näyttelijöiksi Lily James (kuvassa), Sam Riley ja Bella Heathcote. Burr Steers ohjaa elokuvan David O. Russellin ja oman käsikirjoituksen pohjalta.
Pride and Prejudice and Zombies tuo Jane Austenin klassikkoromaaniin...
-
05.08.14 11:21
Vince Vaughn (kuvassa) käy TVLinen saamien tietojen mukaan alustavia keskusteluja True Detectiven toisen tuotantokauden yhdestä miespääosasta.
HBO:n tuottaman kakkoskauteen on ollut tunkua, ja muun muassa Colin Farrell ja Taylor Kitsch ovat käyneet kuuleman mukaan jo pitkään keskusteluja mahdollisista rooleista.
Sarjan luoneen Nic Pizzolatton mukaan toinen kausi sijoittuu Kaliforniaan ja seuraa neljää henkilöä.
-
05.08.14 09:01
Sonyn odotukset pettäneen The Amazing Spider-Man 2:n lipputulot ovat johtaneet julkaisijan muuttamaan suunnitelmiaan. Sarjan kolmososa on siirretty vuodelta 2016 vuoteen 2018, ja nyt Sony on ilmeisesti suunnittelemassa naissupersankarille pyhitettyä elokuvaa vuodeksi 2017.
Hahmosta ei ole vielä tietoa, eikä elokuvasta muutenkaan muutoin kuin se, että Burn Notice -veteraani, Lisa Joy, on kiinnitetty käsikirjoittajaksi elokuvaan. Hahmo perustuu myös Hämähäkkimiehen universumiin. Vaihtoehtoja ovat muun muassa Spider-Woman, Firestarter, Silver Sable...
-
04.08.14 19:52
Universal Pictures aikoo tuoda Clifford the Big Red Dogin elokuvateattereihin. Aiottu julkaisupäivä on huhtikuussa 2016.
Ystävällinen Clifford-koira on ihmisen paras ystävä ja seitsemän ja puoli metriä korkea sellainen. Valkokangasdebyytissä hänet nähdään live-elokuvaa ja animoitua 3D:tä yhdistävässä seikkailukomediassa.
-
04.08.14 17:51
Peter MacNicol (kuvassa) saapuu vakituiseen rooliin tulevaan CSI: Cyber -sarjaan. Hänen rinnallaan ohjelmassa nähdään Patricia Arquette ja Charley Koontz.
CSI: Cyber kertoo FBI:n kyberrikollisuuteen erikoistuneesta osastosta, joka pyrkii ehkäisemään ja torjumaan verkossa olevia laittomuuksia, jotka saattaisivat yltää toteutuessaan myös todelliseen maailmaan.
- ‹ edellinen
- 206 / 360
- seuraava ›














