Uutiset

-
24.06.14 15:29
Phillip Noycen ohjaustyöhön American Pastoral on kiinnitetty Ewan McGregor (kuvassa). Philip Rothin romaaniin perustuvan elokuvan on käsikirjoittanut John Romano.
Pulitzer-palkittu kirja kertoo onnellista perhe-elämää viettävästä miehestä, jonka elämä murtuu, kun tämän kapinalliseksi muuttunut tytär toteuttaa tappavan poliittisen terroristi-iskun Vietnamin sodan aikaan.
Kuvausten on määrä alkaa alkuvuodesta 2015.
-
24.06.14 13:38
Hongkongilaisohjaaja Wong Kar Wai (kuvassa) ohjaa seuraavaksi The Ferryman -lyhyttarinan Zhang Jiajian kokoelmateoksesta I Belonged to You.
The Ferryman kertoo naisesta, joka ryhtyy suhteeseen aviossa olevan artistin kanssa.
Jiajian kokoelmateos on suosittu teos, jonka muutkin lyhyttarinat saattavat päättyä valkokankaalle, sillä The Ferrymanin tuottava WKW on ostanut myös niiden elokuvaoikeudet.
-
24.06.14 11:26
Starz on näyttänyt vihreää valoa Steven Soderberghin vuonna 2009 ilmestyneestä The Girlfriend Experience -elokuvasta inspiraation saaneelle samannimiselle antologiasarjalle. Soderbergh toimii tuottajana 13-osaisessa sarjassa.
Sarja seuraa kalliimpia seurapiirihuoria, jotka tarjoavat asiakkailleen muutakin kuin vain seksiä. Elokuvan pääosassa nähtiin pornotähtenä paremmin tunnettu Sasha Grey.
-
24.06.14 09:01
Splendid Film on ostanut tiedotteen mukaan elokuvaoikeudet viidenteen Rambo-elokuvaan, jonka ikoniseen rooliin palaa Sylvester Stallone (kuvassa). Näyttelijä vastaa myös käsikirjoituksesta, jota mies kuvailee hänen omaksi versioksi Coenin veljesten Menetetystä maasta.
Rambo V:n tuottajana häärää moniosaaja Avi Lerner, joka hoitaa muun muassa The Expendables -trilogian rahoituksesta.
Stallone nähtiin viimeksi Rambon roolissa vuonna 2008 ilmestyneessä ...
-
23.06.14 19:38
Microsoftin zombipeli Dead Rising sovitetaan elokuvaksi. Elokuvan käsikirjoittaa Tim Carter.
Xbox 360 - ja Xbox One -konsoleille julkaistu toimintasarja yhdisti hurmeisen zombiapokalypsin kieli poskessa suunniteltuun pelattavuuteen, jossa pelaajat pystyvät yhdistämään erilaisia arkisia työkaluja luodakseen mitä tappavimpia aseita.
Elokuva julkaistaan Sonyn Crackle-palvelussa, jonka jälkeen se saapuu jaettavaksi muiden verkkopalvelujen katalogiin.
-
23.06.14 17:41
Parhaillaan tuotannossa oleva Entourage-elokuva saattaa saada toisenkin elokuvan, jos Mark Wahlbergiin on uskomista. Transformers: Age of Extinction -elokuvaa markkinoimassa ollut näyttelijä paljasti ainakin oman halukkuutensa jatko-osan suhteen:
”Sanoin Dougille: ’Ei odoteta elokuvan julkaisua ennen kuin aloitamme suunnittelemaan toista elokuvaa, koska tästä tulee varmasti iso menestys’”, Wahlberg kertoi ja lisäsi, että jos jatko on hänestä kiinni, niin sellainen myös tulee.
...
-
23.06.14 15:33
Netflixissä julkaistava Daredevil-sarja on saanut uuden vierailevan tähden, kun Rosario Dawson (kuvassa) saapuu sarjaan. Näyttelijätär nähdään elokuvassa nuorena naisena, joka auttaa Hell’s Kitchenin vähempiosaisia.
Daredevilin roolissa nähdään Charlie Cox ja tämän vastustajana, Kingpinginä, Vincent D’Onofrio.
13-jaksoinen Daredevil saapuu katsottavaksi vuoden 2015 aikana.
-
23.06.14 13:15
Hiljattain Doctor Strange -sovituksen ohjaajaksi kiinnitetty Scott Derrickson (kuvassa) saapuu myös Äärirajoilla-elokuvan luotsiksi.
1960-luvulla Outer Limits -nimellä kulkenut mysteerisarja muistetaan erilaisista tieteis-, fantasia- ja kauhutarinoistaan. Elokuvaversio sovittaa valkokangasmittoihin Demon with a Glass Hand -jakson, jossa nähdään muun muassa aikamatkailua, muukalaishyökkäyksiä ja geenimanipulaatiota.
Derrickson vastaa myös elokuvan käsikirjoituksesta yhdessä...
-
23.06.14 11:25
Netflixille saapuvan Sense8-sarjan juonikuviot ja näyttelijät on paljastettu. Tieteisdraaman takana ovat Andy ja Lana Wachowski (kuvassa) sekä J. Michael Straczynski.
Sense8 seuraa kahdeksaa henkilöä, jotka huomaavat olevansa linkitettyjä toisiinsa henkisesti ja emotionaalisesti traagisen kuoleman jälkiseuraamuksena.
Sarjassa nähdään puolestaan Naveen Andrews, Daryl Hannah, Brian J. Smith, ...
-
23.06.14 09:05
Looper-ohjaaja Rian Johnson (kuvassa) on kiinnitetty ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi Star Wars VIII - ja IX-osien ohjaajaksi. Mies nappaa tehtävän J. J. Abramsilta, joka loihtii trilogian ensimmäisen osan, VII:n, valkokankaalle.
Tulevat Star Wars -elokuvat on miehitetty tuoreella verellä, sillä kahden spinoff-elokuvan ohjaajiksi on kiinnitetty niin ikään uudet tulokkaat Josh Trank (Chronicle) ja Gareth Edwards (Godzilla).
-
19.06.14 18:18
Ariel Vromenin ohjaustyö Criminal on saanut uuden pääosaesittäjän. Elokuvan rikollisen rooliin saapuu Kevin Costner (kuvassa).
Criminal kertoo armottomasta tappajasta, joka välttääkseen linnatuomion antaa istutettavaksi päähänsä hiljattain kuolleen agentin aivot.
-
19.06.14 16:55
Tina Feyn ja Amy Poehlerin uusi komediaelokuva The Nest on löytänyt uuden uhrin. John Leguizamo (kuvassa) on kiinnitetty elokuvaan, mutta näyttelijän roolista ei ole vielä tietoa.
Paula Pellin käsikirjoitus seuraa kahta siskoa, jotka saavat tietää asuntonsa joutuneen myyntiin, kun heidän vanhemmat aikovat muuttaa pienempään tilaan viettääkseen eläkepäiviä. Ennen kuin kämppä lähtee kokonaan alta, siskokset päättävät järjestää yhdet isot bileet.
...
-
19.06.14 14:41
Ken Jeong (kuvassa) on kiinnitetty David Javerbaumin käsikirjoittaman International Incidentin pääosaan. Steve Carell käy parhaillaan keskusteluja elokuvan tuotannosta.
Elokuva kertoo viidestä Yhdistyneiden kansakuntien edustajasta, jotka lähtevät reissulle etsiäkseen seurueensa jäsenen kadonneen rakkauden.
-
19.06.14 12:36
History-kanavan Vikings sarja saa uutta verta lavasteisiin sarjan kolmannelle kaudelle. Muinaisjumalten pariin saapuvat muun muassa Kevin Durand (kuvassa), Lothaire Bluteau ja Morgane Polanski.
Vikings seuraa Ragnaria (Travis Fimmell), joka kaipaa uusia ryöstökohteita merten takaa.
Durand nähdään mysteerisenä kulkijana, Ranskan keisari Kaarlena ja Polanski tämän prinsessa Gislana.
Kolmas kausi starttaa kesällä 2015.
-
19.06.14 10:14
Alkujaan syksyllä 2015 julkaistuksi tarkoitettu Bourne-elokuva myöhästyy. Uusi julkaisupäivä on nyt 15. heinäkuuta 2016.
Jeremy Renner (kuvassa) palaa pääosaan Aaron Crossina, ja Justin Lin ohjaa elokuvan. Käsikirjoittajasta ei ole toistaiseksi varmuutta.
- ‹ edellinen
- 217 / 360
- seuraava ›














