Uutiset

-
01.11.16 17:25
Disney on liittänyt Snow Whiten tulevien live-sovitustensa sekaan aikeinaan tehdä piirretystä uudelleensovitetun musikaalin.
Erin Cressida Wilson on kiinnitetty käsikirjoittajaksi, ja laulusovituksista vastaavat Benj Pasek ja Justin Paul.
Snow White on vain viimeisin live-sovitus Disneyn nimissä. Yhtiöllä on tuonut valkokankaalle tai on aikeissa tuoda live-versionsa Maleficentista, Cinderellasta, The Jungle Bookista, Beauty and the Beastista ja The Lion Kingista...
-
01.11.16 15:55
Sylvester Stallonen ja Arnold Schwarzeneggerin pakoelokuva Escape Plan on saamassa jatkoa.
Stallone on palaamassa uusimaan roolinsa, joskin tällä kertaa sivuosassa. Schwarzeneggerin mahdollisesta paluusta ei ole vielä tietoa.
Jatko-osan juonikuvioista ei ole toistaiseksi tietoa, mutta alkuperäisen käsikirjoittanut Miles Chapman vastaa tälläkin kertaa kirjoitushommista.
-
01.11.16 13:32
Sonyn tuotannossa oleva pelielokuva Sonic the Hedgehog on kiinnittänyt ohjaajakseen Jeff Fowlerin, jolle kyseessä on debyyttiohjaus.
Samannimiseen pelisarjaan ja sen nimikkosankariin, siniseen vauhtisiiliin, perustuvan elokuvan tuottaa hiljattain Deadpoolin jatkosta häipynyt ohjaaja Tim Miller.
Elokuva on määrä saapua teattereihin vuoden 2018 aikana.
-
01.11.16 11:45
Marvel on julkistanut virallisesti Simone Missickin (kuvassa) Misty Knightin ja Deborah Ann Wollin Karen Pagen saapuvan Netflixin kokoavaan supersankarisarjaan The Defenders.
Kaksikko on nähty aiemmin vastaavassa järjestyksessä Netflixin Daredevil-sarjassa ja tuoreimmassa Luke Cagessa sivuosissa. Woll nähdään myös tulevan The Punisher -sarjan tuotannossa samassa roolissa.
The Defenders nähdään vuoden 2017 aikana.
-
01.11.16 09:00
DC:n The Flash -tuotanto on joutunut jo toistamiseen vaikeuksiin, kun jo toinen ohjaaja, Rick Famuyiwa (kuvassa), on häipynyt projektista.
Famuyiwa ilmoitti lähtönsä syyksi taiteelliset mielipide-erot, jotka olivat samat syyt kuin tuotantoon alkujaan kiinnitetyn Seth Grahame-Smithin lähdön kohdalla.
Projektin menetettyä ohjaajansa tuotantoyhtiö harkitsee elokuvan julkaisupäivän siirtämistä kauemmaksi.
-
31.10.16 13:41
Raamattu-aiheinen Methuselah on kiinnittänyt ohjaajakseen Joachim Ronningin (kuvassa), joka saapuu ohjaamaan muun muassa Tom Cruisea.
Elokuva seuraa Raamatusta tunnettua Metusalahia, jonka väitetään eläneen yli 969-vuotiaaksi.
Zach Dean hoitaa käsikirjoituksen.
-
31.10.16 11:39
Josh Trankin tuleva Fonzo-elokuva on kiinnittänyt tuotantoonsa Tom Hardyn (kuvassa), joka nähdään elokuvassa Al Caponena.
Elokuva seuraa Caponea tämän viimeisinä elinvuosinaan vankilassa viruvana dementikkona, jonka menneisyyden teot vainoavat tätä todellisuudessa.
Trank vastaa myös käsikirjoituksesta.
-
31.10.16 09:00
Sylverster Stallonen klassinen Rambo-elokuvasarja ollaan aikeissa käynnistää uusiksi, mutta ilman Stallonen läsnäoloa.
Ariel Vromen on kiinnitetty ohjaajaksi Rambo: New Bloodiin, johon etsitään parhaillaan nuorta näyttelijää päärooliin. Hahmoa aiotaan käsitellä samaan tyyliin kuin James Bondia.
Käsikirjoituksesta vastaa Brooks McLaren.
-
28.10.16 17:28
Eric Bana (kuvassa) on liittynyt Forest Whitakerin rinnalle Desmond Tutusta kertovaan The Forgiven -elokuvaan.
Michael Ashtonin The Archbishop and the Antichrist -näytelmään perustuva elokuva seuraa Tutun toimia apartheidin jälkeisessä Etelä-Afrikassa sekä tämän suhdetta brutaaliin murhaajaan Piet Blomfeldiin.
Whitaker nähdään elokuvassa Tutuna, kun taas Bana esittää antikristuksen roolissa Blomfeldia.
-
28.10.16 15:40
NBC:n komediasarja Will & Grace on aikeissa tehdä eräiden lähteiden mukaan paluun televisioon.
Tuoreiden tietojen mukaan suunnitteilla on kymmenosainen kausi, joskin suunnittelut on lähteiden mukaan vielä hyvin varhaisessa vaiheessa. Sarja ei myöskään välttämättä palaisi NBC:n alaisuuteen, vaan muun muassa Netflix on mainittu yhtenä potentiaalisena ehdokkaana.
David Kohanin ja Max Mutchnickin luoma sarja seurasi Eric McCormackin ja Debra Messingin esittämiä parhaita kavereita ja näiden ystävien...
-
28.10.16 13:44
Sicario-trillerin jatko-osa Soldado on kiinnittänyt tuotantoonsa Catherine Keenerin (kuvassa), joka saapuu huumesodasta kertovan elokuvasarjan toiseen osaan.
Stefano Solliman ohjaama elokuva seuraa tällä kertaa salakuljetuksen maailmaa Meksikon ja Yhdysvaltojen välillä.
Tuotantoon on jo entuudestaan kiinnitetty ensimmäisestä elokuvasta tutut Benicio del Toro ja Josh Brolin.
-
28.10.16 11:37
Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman palaavat suosituiksi Sherlock Holmesiksi ja Dr. Watsoniksi 1. tammikuuta, jolloin Sherlock-sarja jatkuu uusin jaksoin.
Kolmiosainen neljäs kausi käynnistyy jaksolla The Six Thatchers, jota seuraa The Lying Detective ja kolmas, toistaiseksi nimeämätön jakso. Toby Jones nähdään yhtenä kauden isoimmista roistoista.
Steven Moffatin ja Mark Gatissin luoman sarjan neljäs kausi on tekijöiden mukaan sarjan synkin.
-
28.10.16 09:00
J.J. Abramsin tuottama tieteiselokuva God Particle on paljastunut seuraavaksi Cloverfield-elokuvasarjan universumiksi.
Elokuva julkistettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2012, mutta on sen jälkeen elänyt hiljaiseloa tähän päivään saakka. Projektin on määrä olla tämän vuoden osa Cloverfield-sarjassa, josta aiotaan tehdä vuosittainen elokuvasarja.
Alkuperäisen God Particlen juonikuvio muutaman vuoden takaa seuraa avaruusasemalla olevaa miehistöä, joka todistaa Maan katoavan kokonaan. Kun eurooppalainen avaruusalus ilmaantuu...
-
27.10.16 15:45
Disneyn tuleva perhe-elokuva Dashing Through the Snow on aikeissa saada joulupukiksi Kevin Hartin (kuvassa), joka keskustelee parhaillaan roolistaan.
Rob Burnett vastaa käsikirjoituksesta, jossa isän ja pojan välisen rikkinäisen suhteen voi korjata ainoastaan joulupukki.
Tuotannolle ei ole kiinnitetty vielä ohjaajaa.
-
27.10.16 13:37
Millenium Films on paljastanut tuovansa jatkoa toimintaelokuvilleen Olympus Has Fallen ja London Has Fallen.
Trilogiaksi muuttuvan sarjan tuleva osa kantaa nimeä Angel Has Fallen, jossa kohteeksi joutuu tällä kertaa salainen agentti Mike Banning, jota esittää Gerard Butler. Samassa rytäkässä hyökkääjät ovat tosin valmiita tuhoamaan myös puolet Washingtonista, eikä rytäkästä selviä välttämättä presidenttikään.
Creighton Rothenberger ja Katrin Benedikt käsikirjoittavat elokuvan, jolle ei ole vielä ohjaajaa.
- ‹ edellinen
- 55 / 360
- seuraava ›














