Uutiset

Filmaatikon uutiset
  • 25.08.16 15:22
    Christoph Waltz

    Suositun mangan Alita: Battle Angelin elokuvasovitus on aikeissa kasvaa Christoph Waltzilla (kuvassa), joka neuvottelee parhaillaan sopivasta roolista.

    James Cameronin tuottama ja Robert Rodriguezin ohjaama elokuva sijoittuu esikuvansa tapaan 2500-luvulle ja seuraa muistinsa menettänyttä kyborgia, joka tappavian lähitaistelukykyjensä vuoksi ryhtyy palkkiometsästäjäksi.

    Elokuvan pääosaan on kiinnitetty Rosa Salazar.

    Alita: Battle Angel saapuu teattereihin kesällä 2018.

  • 25.08.16 13:44
    The Monolith

    Lionsgate on käynnistänyt tuotannon The Monolith -sarjakuvaan pohjautuvalle elokuvalle, jonka ohjaajaksi on kiinnitetty Dave Wilson.

    Golem-legendan eräänlaiseksi modernisoinniksi tituleerattu sarjakuva seuraa entistä narkkaria, joka löytää isoäidiltään perimästään talosta 1930-luvulla luodun hirviön.

    Alkuperäisen sarjakuvan takana ovat kaksikko Justin Gray ja Jimmy Palmiotti.

  • 25.08.16 11:35
    Niki Caro

    Marvel Studios on löytänyt sopivat ohjaajaehdokkaansa tulevan Captain Marvel -sovituksen luotsiksi.

    Potentiaalisen ohjausnakin saakin näillä näkymin joko Whale Riderin ohjannut Niki Caro (kuvassa), Homeland-jaksoja ohjannut Lesli Linka Glatter tai Seeking a Friend for the End of the Worldista tuttu Lorene Scafaria.

    Kolmikko on tällä hetkellä tuotantoyhtiön suosituimmat vaihtoehdot, joskaan muita vaihtoehtoja ei ole kuitenkaan suljettu vielä pois.

    Tuotannon pääosassa nähdään ...

  • 25.08.16 09:00
    Doug Liman

    Warner Bros. on kiinnittänyt DC:n tulevan Justice League Dark -elokuvan ohjaajaksi Doug Limanin (kuvassa), joka saapuu korvaamaan projektista lähteneen Guillermo del Toron.

    Kiinnityksen seurauksena Liman on joutunut kuitenkin luopumaan kehitteillä olevan Gambit-elokuvan ohjauksesta, mikä on jättänyt projektin jälleen ilman luotsia.

    Justice League Dark seuraa puolestaan sarjakuvista tuttujen John Constantinen, Swamp Thingin, Deadmanin, Zatannan ja Etrigan the Demonin vaiheita. Tarkempia juonikuvioita ei ole...

  • 24.08.16 17:39
    Patrick Wilson

    Liam Neeson saa lisätukea toimintatrillerinsä The Commuterin suhteen, kun Patrick Wilson (kuvassa) on liittynyt tuotantoon.

    Jaume Collet-Serran ohjaustyö seuraa vakuutusmyyjää, joka pakotetaan selvittämään kanssamatkustajansa identiteetti ennen junan seuraavaa pysähdyspaikkaa.

    Elokuvaan on myös kiinnitetty Vera Farmiga.

  • 24.08.16 15:29
    Chris O'Dowd

    Chris O’Dowd (kuvassa) sekä Ray Romano ovat liittymässä Epixin kymmenosaiseen Get Shorty -sarjaan.

    Sarja perustuu Elmore Leonardin samannimiseen bestselleriin, joka sovitettiin vuonna 1995 jo kertaalleen elokuvaksi.

    Davey Holmesin kirjoittama tuotanto seuraa rikollisliigan lihaskimppua, joka vaihtaa tyttärensä vuoksi alaa ja ryhtyy tuottamaan elokuvia.

  • 24.08.16 13:42
    Robert Durst

    Lifetime on tilannut uuden elokuvan miljardööristä ja murhaepäilty Robert Durstista (kuvassa), jonka tapaukseen Netflix tutustui vuonna 2015 ilmestyneessä The Jinx -rikosdokumenttisarjassa.

    Newyorkilaisen kiinteistömogulin poikana Durst on ollut epäilynä kolmessa katoamistapauksessa, joista yksi on tämän vuonna 1982 kadonnut vaimo. Tämän lisäksi häntä on epäilty ystävänsä Susan Bermanin sekä naapurinsa Morris Blackin murhista.

    Elokuvan on tarkoitus seurata Durstin elämää ja parisuhdetta tämän vaimon kautta. ...

  • 24.08.16 11:34
    Rupert Grint

    Guy Ritchien gangsterielokuva Snatch ollaan aikeissa sovittaa sarjaksi, jonka tuotantoon on kiinnitetty Rupert Grint (kuvassa).

    Sarja sijoittuu Ritchien luomaan maailmaan, mutta seuraa kokonaan uusia hahmoja. Juoni hakee inspiraatiota Lontoon suuresta kultaryöstöstä, kun ryhmä parikymppisiä törmää puolivahingossa rekkalastilliseen kultaan ja sotkeutuu rikollismaailmaan.

    Tuotantoon on jo entuudestaan kiinnitetty Dougray Scott ja Ed Westwick.

  • 24.08.16 09:00
    The Departed

    Martin Scorsesen Oscarin voittanut rikostrilleri The Departed ollaan aikeissa sovittaa televisiosarjaksi.

    Jason Richman ottaa sarjatuotannon haltuunsa ja sijoittaa tapahtumat nykypäivän Chicagoon, jossa nuori poliisi soluttautuu latinojengiin samanaikaisesti kuin jengiläiset lähettävät omansa poliisien riveihin.

    Alkuperäisteos sijoittui Bostonin irlantilaismafiosojen keskuuteen, kun taas tämän perustajana pohjautunut Infernal Affairs -elokuva sijoittu Hongkongiin.

  • 23.08.16 13:52
    Keegan-Michael Key

    Netflix on ostanut kahdeksan jaksoa uutta komediasarjaa Friends from College, jonka pääosaan on kiinnitetty Keegan-Michael Key (kuvassa).

    Nick Stollerin luoma sarja seuraa Harvardin yhdessä käyneitä ystävyksiä, jotka nelikymppisenä tarkastelevat oman elämänsä onnistumisia ja epäonnistumisia.

    Tuotantoon on myös kiinnitetty Cobie Smulders, Annie Parisse, Nat Faxon, Fred Savage ja Jae Suh Park.

  • 23.08.16 11:42
    Ellen Page

    Tali Shalom Ezerin romanttinen draama Mercy on kiinnittänyt pääosaan Ellen Pagen (kuvassa) ja Kate Maran.

    Page nähdään elokuvassa kuolemaantuomitun miehen tyttärenä, kun taas Mara esittää nimikkohahmoa Mercyä, joka on poliittisesti toisella puolella tapahtumaa.

    Käsikirjoituksesta vastaa Joe Barton.

  • 23.08.16 09:00
    Jon Bernthal

    Jon Bernthal (kuvassa), Christopher Abbott, Imogen Poots, Rosemarie DeWitt ja Odessa Young ovat liittyneet trilleriin Sweet Virginia.

    Ben ja Paul Chinan käsikirjoitukseen perustuva elokuva seuraa motellin omistajaa, joka aloittaa riidan nuoren palkkatappajan kanssa.

    Ohjauksesta vastaa Jamie Dagg.

  • 22.08.16 13:42
    Ruben Fleischer

    Suomessakin näkynyt tositelevisiosarja COPS, Lain nimessä, ollaan aikeissa sovittaa elokuvaksi, jonka ohjaajaksi on kiinnitetty Ruben Fleischer (kuvassa).

    Oikeiden poliisien työtä seuranneen sarjan elokuvasovitus ei jatka kuitenkaan dokumentaarisella otteella, vaan tiedotteen mukaan elokuvasta tehdään buddy-komediaa Tappavien aseiden hengessä.

    Cameron Fay käsikirjoittaa tuotannon.

  • 22.08.16 11:32
    Michael Pena

    Marvelin Ant-Man-elokuvassa nähty Michael Pena (kuvassa) on aikeissa uusia roolinsa myös tuotannon jatko-osassa, Ant-Man and the Wasp.

    Näyttelijän roolihahmon mahdollisesta läsnäolosta vihjailtiin jo aiemmin, mutta nyt hahmon paluu on varmistettu myös jatkoon.

    Ant-Man and the Wasp saapuu teattereihin kesällä 2018.

  • 22.08.16 09:00
    Vin Diesel

    Guardians of the Galaxyssa Grootia näytellyt Vin Diesel (kuvassa) on paljastanut galaktisen ryhmärämän saapuvan seuraavan Avengers: Infinity Warin tuotantoon.

    Tulevan Avengers-sovituksen ohjaavat Joe ja Anthony Russo ovatkin paljastaneet Infinity Warin käynnistävän kokonaan uuden alun Marvel Cinematic Universen suhteen, joskaan Guardiansien läsnäoloa ei ole vielä virallisesti julkistettu tuotantoyhtiön puolelta.

    The Avengers: Infinity War saapuu teattereihin kesällä 2018.