Uutiset

-
15.08.16 11:42
Tuleva Han Solon nuoruusvuosiin sijoittuva Star Wars -elokuva on aikeissa saada tuotantoonsa myös toisen tutun hahmon elokuvasarjan menneisyydestä Lando Calrissianin muodossa.
Näyttelijähaut etsivät tuotantoon parhaillaan sopivaa näyttelijää nuoren Lando Calrissianin rooliin, joskaan toistaiseksi ei ole vielä tietoa, keitä rooliin halutaan. Alkuperäisteoksissa roolissa nähdään Billy Dee Williams (kuvassa).
Nuorena Han Solona nähdään sen sijaan Alden Ehrenreich, joka ottaa haltuunsa Harrison Fordin alkujaan esittämän...
-
15.08.16 09:00
Tuoreimmat huhut Deadpool 2:n uusista näyttelijäkiinnityksistä ovat osuneet Kyle Chandleriin (kuvassa) ja Mackenzie Davisiin.
Chandlerin nimi on eräiden tietojen mukaan pyörinyt potentiaalisen Cablen roolituksen ympärillä jo kuukausia, joskaan Fox ei ole vielä tehnyt mitään virallista julkistusta näyttelijäkiinnityksen suhteen. Tuotantoyhtiö harkitsee niin ikään Davisia Dominon rooliin, joskin tätäkään ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon.
Tim Millerin ohjaaman supersankarileffan nimikkosankarina nähdään ...
-
12.08.16 17:52
Showtime on ostanut kaksi uutta kautta yhtiön lippulaivasarjasta Homeland, joka nähdään uuden diilin myötä ainakin kahdeksanteen kauteen saakka.
Sarjasta on parhaillaan kehitteillä sen kuudes kausi, jonka on määrä käynnistyä alkuvuodesta 2017.
Pääosaesittäjä Claire Danes sekä sarjanvetäjä Alex Gansa on kiinnitetty vastaavissa rooleissa aina kahdeksanteen kauteen saakka.
-
12.08.16 15:38
Syfy on aikeissa sovittaa Aldous Huxleyn tieteisklassikko Brave New Worldin omaksi televisiosarjaksi.
Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiset ovat tuotteistettu muokatakseen heistä täydellisiä yksilöitä yhteiskunnan kasvaviin tarpeisiin.
Tuotannon käsikirjoittajiksi on kiinnitetty Grant Morrison ja Brian Taylor.
-
12.08.16 13:42
Veteraaninäyttelijä Lance Henriksen (kuvassa) on kiinnitetty CW:n Legends of Tomorrow -sarjan toiselle kaudelle.
Lähteiden mukaan näyttelijä nähdään sarjassa Justice Society of America -kiltaan kuuluvana Obsidianina.
Tuotantoon kiinnitettiin hiljattain myös Sarah Grey Stargirliksi sekä Maisie Richardson-Sellers Vixeniksi.
Legends of Tomorrown toinen kausi käynnistyy lokakuussa.
-
12.08.16 11:35
Sony Picturesin kehitteillä oleva Bad Boys 3 kantaa jatkossa nimeä Bad Boys for Life ja rantautuu teattereihin alkuvuodesta 2018.
Alkuperäisteoksissa pääosaa esittäneet Martin Lawrence ja Will Smith palaavat uusimaan roolinsa poliisikaksikkona.
Joe Carnahan on kiinnitetty elokuvan ohjaajaksi ja David Guggenheim käsikirjoittajaksi.
-
12.08.16 09:00
Zombielokuvajatko World War Z 2 saattaa saada uuden ohjaajan David Fincheristä (kuvassa), joka käy parhaillaan keskusteluja potentiaalisesta toimenkuvastaan.
Hiljattain edellisen ohjaajansa J.A. Bayonan menettänyt tuotanto silmäilee tuoreiden tietojen mukaan korvaajaa Fincheristä, jota tuottaja ja yksi pääosaesiintyjistä Brad Pitt yrittää houkutella tuotantoon.
Jatkon oli alkujaan määrä saapua teattereihin kesällä 2017, mutta ohjaajamenetyksen vuoksi julkaisuikkunaa on siirretty tuonnemmaksi.
-
11.08.16 13:47
Sony Pictures on kiinnittänyt Michael Chernusin (kuvassa) tulevan Spider-Man: Homecomingin yhdeksi pahikseksi, Tinkereriksi.
Chernus saapuu tuotantoon muun muassa Tom Hollandin, Michael Keatonin ja Marissa Tomein seuraksi.
Jon Watts ohjaa elokuvan.
-
11.08.16 11:35
Antoine Fuqua (kuvassa) silmäilee parhaillaan mahdollista ohjausroolia tulevan Scarface-sovituksen keulassa.
Universalilla kehitteillä oleva elokuvaprojekti tuo samannimisen elokuvaklassikon nykyaikaan uudelleensovitettuna. Elokuva seuraa Yhdysvaltoihin maahanmuuttajana saapuvan henkilön nousua köyhyydestä rikosmaailman huipulle.
Jonathan Herman vastaa käsikirjoituksesta.
-
11.08.16 09:00
Anne Hathaway (kuvassa), Rihanna, Helena Bonham Carter, Mindy Kaling ja Awkwafina ovat aikeissa liittyä Ocean's 8 -elokuvan tuotantoon.
Mikäli kaikki sopimukset saadaan allekirjoitettua, liittyy viisikko naisvoimaiseen Ocean's 8 -elokuvaan yhdessä Sandra Bullockin ja Cate Blanchettin kanssa.
Gary Ross ohjaa elokuvan.
-
09.08.16 15:44
Paramountin kehitteillä oleva uusioversio kauhuklassikosta Friday the 13th on saanut uuden ohjaajan Breck Eisnerista (kuvassa).
Jason Voorheesin matkassa taittava uudelleenkäynnistys on ollut tuotannossa jo tovin aikaa, eikä uuden elokuvan juonikuvioista ole saatu vielä selvyyttä. Tuotantoon on myös ollut kiinnitettynä lukuisia ohjaajia ja käsikirjoittajia ennen Eisneria.
Nykyiset tavoitteet on kuitenkin saada elokuva teattereihin aikaisintaan ensi vuonna.
-
09.08.16 13:19
Foxin Gotham-sarja saa kolmannella kaudella uuden superroiston, kun tekijät ovat paljastaneet Killer Crocin saavan oman esiasteensa.
Killer Crocin läsnäolo on osa edellisellä kaudella nähtyjä Hugo Strangen kokeita, joihin lukeutuu Crocin lisäksi myös toinen sarjakuvista tuttu pahis, Solomon Grundy.
Tekijät myös paljastivat Harley Quinnin olevan matkalla sarjaan, joskaan hahmoa ei todennäköisesti nähdä vielä kolmannella kaudella.
-
09.08.16 11:32
Lucifer-sarjan toinen tuotantokausi saa lisävahvistuksen Michael Imperiolista (kuvassa), joka saapuu tuotantoon esittämään Urielia.
Toinen tuotantokausi jatkaa langenneen enkeli Luciferin matkassa, joskin tarinallisesti toinen kausi keskittyy tämän äitiin.
Sarjan rooleihin on kiinnitetty muun muasssa Tom Ellis ja Tricia Helfer.
-
09.08.16 09:00
Warner Bros. on käynnistänyt aktiivisen tuotannon Teräsmies-elokuva Man of Steelin jatkolle.
Jatko-osan tuotanto on pistetty hiljalleen käyntiin, ja lähteiden mukaan tuotantoyhtiön yksi tärkeimpiä tavoitteita on saattaa Teräsmies valkokankaalle fanit tyydyttävällä tavalla.
Uutta Man of Steel -elokuvaa ei kannata kuitenkaan odottaa vielä hetkeen, eikä elokuvalle ole annettu mitään virallista julkaisuikkunaa.
-
08.08.16 13:49
Game of Thrones -tähti Sophie Turner (kuvassa) on kiinnitetty tulevan indie-draama Huntsvillen tuotantoon.
Floridaan sijoittuva elokuva seuraa miestä, joka aloittaa hieman kyseenalaisen suhteen toiselta paikkakunnalta saapuvan opiskelijan kanssa.
Tuotantoon on jo entuudestaan kiinnitetty Dylan McDermott.
- ‹ edellinen
- 66 / 360
- seuraava ›














