5. maaliskuu 2013 - 7:02 | Joonas Pikkarainen

Will Ferrellin tähdittämä uutisankkurikomedia Anchorman 2 on saanut lisävahvistusta veteraanirintamalta. Viimeisimpien tietojen mukaan Harrison Ford (kuvassa) on liittynyt elokuvan kirjavaan näyttelijäjoukkoon.
Ford esittää elokuvassa legendaarista uutisankkuria. Roolihahmon esikuvaksi on mainittu Yhdysvaltain ikoninen Tom Brokaw.
Adam McKayn ohjaaman elokuvan muissa rooleissa nähdään myös Steve Carell, Paul Rudd, Christina Applegate, Kristen Wiig ja James Marsden.
Lähde: