James Gandolfini ja Steve Carell kilpailevat fossiileista

James Gandolfini

The Incredible Burt Wonderstonessa olleet Steve Carell ja James Gandolfini (kuvassa) palaavat jälleen yhteen. Näyttelijät on kiinnitetty HBO-elokuvaan Bone Wars, joka kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan kilpailevista paleontologeista.

Nimensä mukaisesti elokuva keskittyy Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeisiin luusotiin, jossa paleontologit Edward Drinker Copen ja Othniel Charles Marsh kävivät kiihkeää kilpailua keskenään dinosaurusten fossiilien löytämisestä ja löytöjen julkistamisesta. Eikä kummankaan keinot ollut aivan puhtaat, sillä he muun muassa lahjoivat, ryöstivät ja jopa tuhosivat toistensa löytöjä päästäkseen maineeseen.

Elokuva etsii parhaillaan käsikirjoittajaa.