Uutiset

-
20.01.16 13:32
DC:n tuleva Legends of Tomorrow -sarja on saanut supersankari Jonah Hexinsä, kun tuotantoon on kiinnitetty Johnathon Schaech (kuvassa).
Toistaiseksi kiinnitys on vain vierasroolia varten, mutta hahmolle on sarjassa myös vakituinen paikka, jos sopimukseen päästään.
Villin lännen legenda ja aikamatkailuun kykenevä pyssysankari saapuu supersankarikööriin, jonka rooleissa nähdään muun muassa Brandon Routh, Caity Lotz, Victor Garber, Wentworth Miller, Dominic Purcell,...
-
20.01.16 11:42
Vin Diesel on löytänyt arvoisensa vastustajan miehen tulevaan xXx 3 -elokuvaan, sillä tuotannon pahikseksi on kiinnitetty Jet Li (kuvassa).
Lähteiden mukaan Li nähdään elokuvassa oman tiiminsä johtajana, joka vie ryhmänsä Dieselin johtamaa joukkuetta vastaan. Juonen tarkempia kuvioita ei ole kuitenkaan vielä paljastettu.
Kaksikon ohella elokuvaan saapuvat Samuel L. Jackson, Nina Dobrev, Deepika Padukone ja Ruby Rose.
-
20.01.16 09:00
Tuoreiden huhujen mukaan Juan Antonio Bayona (kuvassa) on palannut takaisin parhaimmaksi ohjaajaehdokkaaksi tulevaan Jurassic World 2:een.
Ohjaaja poistui jo kertaalleen projektista ohjatakseen World War Z 2:n, mutta kyseisen homman kariuduttua hänet on nostettu jälleen ykkösehdokkaaksi Universalin jatko-osalle. Virallisia sopimuksia ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Jurassic World 2 julkaistaan kesällä 2018.
-
19.01.16 15:28
Oren Movermanin tuleva Dinner-draama on saanut pöytänsä katettua, sillä tuotantoon on saapunut liuta uusia näyttelijöitä.
Richard Geren (kuvassa) johdolla elokuvaan ovat saapuneet muun muassa Laura Linney, Steve Coogan, Chloe Sevigny ja Rebecca Hall.
Herman Kochin bestselleriin perustuva elokuva kertoo veljeksistä, joiden ystävällinen aviopari-illallinen muuttuu asteen synkemmäksi, kun näiden lasten salaisuudet paljastuvat.
-
19.01.16 13:42
Netflix on ostanut kolmannen kauden Tina Feyn ja Robert Carlockin komediasarjasta Unbreakable Kimmy Schmidt.
Sarja seuraa Ellie Kemperin esittämää Kimmyä, joka elettyään 15 vuotta holvissa pääsee vapauteen ja aloittaa uuden elämän. Tuotannon muissa rooleissa nähdään Tituss Burgess ja Jane Krakowski.
Emmy-ehdokkuuden saanut sarja palaa toisen kauden jaksoilla 15. huhtikuuta.
-
19.01.16 11:42
Jon S. Bairdin tuleva Stan & Ollie -elokuva on saanut pääosaesittäjänsä, kun elokuvan tuotantoon on kiinnitetty Steve Coogan (kuvassa) ja John C. Reilly.
Kaksikko nähdään koomikkopari Stan Laurelina ja Oliver Hardyna, joiden vuoden 1952 loppupään kiertue toimii juonena.
Tuotannon käsikirjoituksesta vastaa Jeff Pope.
-
19.01.16 09:00
Vin Diesel (kuvassa) on paljastanut seuraavan Fast & Furious -sarjan osan nimen ja julkaisupäivän. Fast 8 -niminen toimintaelokuva ilmestyy huhtikuussa 2017.
Elokuvan juonesta ei ole vielä paljastettu mitään, mutta tiedotteessa julkaistun kuvan perusteella ainakin osa elokuvasta tapahtunee New Yorkissa. Huhujen mukaan tuotantoyhtiö olisi kiinnostunut kuvaamaan myös Kuubassa.
Tuotannon ohjaa F. Gary Gray. Sarjaan palaavat Dieselin ohella muun muassa Dwayne Johnson, Jason Statham, ...
-
18.01.16 19:50
Michael Mann on menettänyt pääosaesittäjänsä Christian Balen (kuvassa) tulevan Enzo Ferrarin elämään perustuvasta elokuvasta.
Bale on häipynyt tuotannosta terveyssyihin vedoten. Näyttelijä olisi joutunut kasvattamaan painoaan rooliaan varten verrattain lyhyessä ajassa, sillä elokuvan kuvausaikataulujen oli määrä käynnistyä odotettua aiemmin jo tulevana keväänä.
Tuotantoon etsitään parhaillaan uutta pääosaesittäjää.
-
18.01.16 17:41
Netflix-sarja Lemony Snicket's a Series of Unfortunate Events on löytänyt pääosaesittäjänsä Count Olafin, jonka roolissa nähdään Neil Patrick Harris (kuvassa).
Loppuvuodesta palvelussa julkaistava sarja menetti taannoin vetäjänsä Mark Hudisin, jolle ei ole toistaiseksi löydetty vielä korvaajaa.
Sarja perustuu Daniel Handlerin samannimiseen kirjasarjaan. Tuotantoon ei ole toistaiseksi kiinnitetty muita näyttelijöitä.
-
18.01.16 15:28
Simpsonit ja Futuraman luonut Matt Groening (kuvassa) työstää parhaillaan uutta animaatiosarjaa Netflixille.
Sarjalle ei ole annettu vielä nimeä.
Tuoreimpien huhujen mukaan kyseessä olisi kuitenkin mahdollisesti ainakin kahden kauden mittainen ja 20 jaksolla varustettu sarja.
-
18.01.16 13:42
Netflix on tilannut toisen 13 jakson mittaisen kauden Marvelin supersankarisarjakuvasta Jessica Jones.
Toiselle kaudelle ei ole annettu vielä tarkempaa julkaisupäivää, joskin Netflix-pomo Ted Sarandos vihjailee, että julkaisuaikataulu riippuu tulevan minisarja The Defendersin sopimukseen lyödystä julkaisupäivästä.
Krysten Ritter nähdään sarjan päähenkilönä, ja hänen ohellaan ensimmäisellä kaudella nähdään muun muassa David Tennant, Mike Colter, Rachael Taylor, Carrie...
-
18.01.16 11:36
Fox on tilannut pilotin tulevasta 24-universumiin sijoittuvasta spinoff-sarjasta 24: Legacy aikeina viedä se sarjaksi asti.
Sarja ei seuraa Kiefer Sutherlandin esittämää Jack Baueria, vaan hänen tilallaan rooliin etsitään parhaillaan afrikanamerikkalaista tai latinonäyttelijää pääosaan. Hänen rinnalleen etsitään myös sopivaa naispääosaa.
Legacy jatkaa kuitenkin sarjan tuttua reaaliaikaista kerrontaa, jossa yksi jakso koostuu tunnin mittaisesta ajanjaksosta sarjan tarinalinjassa. Juonellisesti tekijät aikovat lainata nykyajan...
-
18.01.16 09:00
Daredevilin toisella kaudella nähtävä Punisher ja häntä esittävä Jon Bernthal (kuvassa) ovat aikeissa saada oman sarjansa Netflix-palvelussa.
Toistaiseksi sarjalle ei ole annettu vielä tarkempaa julkaisupäivää, mutta tuotantoyhtiöt suunnittelevat parhaillaan potentiaalista Punisher-sarjaa Netflixin suosittujen Daredevil- ja Jessica Jones -sarjojen vanavedessä.
Hahmo nähdään ensimmäisen kerran Daredevilin toisella kaudella, joka käynnistyy 18. maaliskuuta.
-
15.01.16 15:42
ABC:n kolmituntinen uusioversio Dirty Dancingista on kiinnittänyt tuotantoonsa Debra Messingin (kuvassa).
Näyttelijä saapuu elokuvaan Abigail Breslinin esittämän Babyn rinnalle. Messing nähdään Babyn äitinä.
Alkuperäisteos kertoo nuoresta rikkaan perheen tytöstä, joka rakastuu työläisluokan tanssiopettajaan.
-
15.01.16 13:26
Seikkailuelokuva Jumanjin uusioversio on nytkähtänyt jälleen eteenpäin, kun Jake Kasdan on kiinnitetty elokuvan ohjaajaksi.
Chris van Allsburgin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva seuraa kahta poikaa, jotka vapauttavat vahingossa lautapeliin vangitun miehen ja sen viidakkohenkiset vaarat maailmaan.
Kirja on sovitettu jo kertaalleen valkokankaalle vuonna 1995, jolloin pääosassa nähtiin Robin Williams.
- ‹ edellinen
- 104 / 360
- seuraava ›














