Uutiset

-
26.08.14 19:26
Pay the Ghost -trilleri täydentyy Sarah Wayne Calliesilla (kuvassa), joka saapuu elokuvaan Nicolas Cagen rinnalle.
Elokuva kertoo pariskunnasta, jonka poika katoaa eräs Halloween-yö. Tasan vuosi myöhemmin mies alkaa kuitenkin aistia poikansa läsnäolon ja saa selville kostonhimoisesta aaveesta, joka kaappaa joka vuosi Halloweenin aikaan lapsia.
Elokuvan ohjaa Uli Edel.
-
26.08.14 17:42
Näyttelijänä paremmin tunnettu Ellen Burstyn (kuvassa) on valinnut ensimmäisen ohjaustyönsä, Bathing Flo’n. Hän myös aikoo näytellä elokuvassa.
Bathing Flo kertoo miehestä, joka etsii paikkaa asua ja törmää tilaisuuteen vahtia taloa ilmaista yösijaa vasten. Hän tosin huomaa pian, että osana vahtihommia on huolehtia myös talossa asuvasta vanhasta naisesta.
-
26.08.14 15:34
J.J. Abramsin tuottama The Cellar on saanut pääosaesittäjänsä. Trillerin kauhuista saa tuta Mary Elisabeth Winstead (kuvassa).
The Cellar kertoo auto-onnettomuuteen joutuneesta naisesta, joka herää maan alta ja pelkää joutuneensa kaapatuksi. Hänen kaappaajansa varoittaa häntä ulkomaailmassa tapahtuneesta kemikaali-iskusta, mutta suhteiden kiristyessä nainen päättää silti yrittää paeta vapauteen.
Elokuvan ohjaa Dan Trachtenberg.
-
26.08.14 13:42
Chevy Chasen tähdittämä kasarisarja Vacationin uusioversio on saamassa uusia kasvoja tuotantoon. Rooleistaan elokuvassa keskustelevat parhaillaan Chris Hemsworth (kuvassa) ja Charlie Day.
Elokuvaan on jo aiemmin kiinnitetty Ed Helms, joka nähdään Rusty Griswoldina, alkuperäisteoksissa nähdyn Chasen hahmon poikana. Myös uusioversiossa Rusty vie perheensä lomalle, eikä ongelmilta voida välttyä.
Muissa rooleissa nähdään Christina Applegate...
-
26.08.14 11:32
Lifetime on tehnyt sarjatilauksen The Omen -kauhuelokuvasarjaan perustuvasta televisiosarjasta, joka kantaa nimeä Damien. Kyseessä on aiemmin elokuvamuodossa pyörinyt Glen Mazzaran projekti.
Damien seuraa nimikkohenkilöä tämän aikuisvuosina, kun mies joutuu hyväksymään kohtalonsa pirun poikana.
Kuusiosaisen sarjan on määrä käynnistyä vuoden 2015 alussa.
-
26.08.14 09:00
HBO harkitsee sovittavansa Martin Scorsesen ohjaaman Shutter Islandin televisiosarjaksi. Scorsese vastaa myös sarjan pilotin ohjauksesta.
Ashecliffe-nimellä kulkevan sarjan käsikirjoittajaksi saapuu alkuperäisteoksen kirjoittanut ja elokuvan käsikirjoituksesta vastannut Dennis Lehane. Juoni sijoittuu muutamia vuosia ennen elokuvan tapahtumia ja seuraa mielisairaalan synkkää ja korruptoitunutta menneisyyttä.
-
25.08.14 19:37
Randi Mayem Singer on kiinnitetty käsikirjoittajaksi Fox 2000:n neljänteen Alvin and the Chipmunks -elokuvaan.
Elokuvan juonesta ei ole vielä tietoa, eikä myöskään siitä, palaavatko aiemmissa osissa olleet näyttelijät takaisin rooleihinsa. Pikkuoravina kuultiin muun muassa Justin Longia, Matthew Gray Gubleria, Jesse McCartneyta, Amy Poehleria, Anna Farista ja Christina Applegatea.
Alvin and...
-
25.08.14 17:25
Perhekomedia Magic Camp saattaa täydentyä Steve Martinilla (kuvassa), joka käy parhaillaan viimeisiä neuvotteluja roolistaan pääosassa. Mies vastaa myös elokuvan käsikirjoituksesta yhdessä Stu Zichermanin kanssa.
Elokuva kertoo pankkiirista, joka palaa lapsuutensa kesäleiriin konsultoijana ja tavoitteena parantaa jokaisen siellä olevan lapsen elämää.
Tuotantoon ei ole vielä kiinnitetty ohjaajaa.
-
25.08.14 15:56
Life On Mars -luojat Ashley Pharoah (kuvassa) ja Matthew Graham käsikirjoittavat kuusiosaista draamasarja The Living and the Deadia BBC:lle.
Käsikirjoitus sijoittuu vuoden 1888 Englantiin ja seuraa kuolemanjälkeiseen elämään uskovasta ja sen todistamaan haluavaa miestä, joka alkaa lopulta kuulla ja nähdä huolestuttavia asioita.
Sarjaan ei ole vielä kiinnitetty näyttelijöitä.
-
25.08.14 13:42
Fast and Furious -sarjan ohjaksissa nimeä kerännyt Justin Lin (kuvassa) ja muun muassa Chopperin ja Killing Them Softlyn käsikirjoittanut Andrew Dominik on kiinnitetty Shaolin Templen -uusioversioon.
3D:nä kuvattava elokuva on uusioversio vuonna 1982 ilmestyneestä martial arts -klassikosta, jonka pääosassa nähtiin esikoisroolin tehnyt Jet Li. Elokuva kertoo petetyksi joutuneen keisarin orjasta, joka pakenee shaolin-temppeliin opettelemaan kungfuta kostaakseen...
-
25.08.14 11:25
Steven Spielberg on kiinnittänyt Godzillan kynäilleen Max Borensteinin käsikirjoittajaksi Minority Report -televisiosarjaan, joka perustuu ohjaajan vuonna 2002 ilmestyneeseen samannimiseen elokuvaan.
Elokuvaversio pohjautui puolestaan Philip K. Dickin lyhyttarinaan, joka kertoi PreCrime-yksiköstä, joka esti murhia ennen kuin ne ennätettiin toteuttaa.
Televisiosarja perustunee PreCrime-yksikön tapauksiin, ja Spielbergin huhutaan etsivän päärooliin isompaa...
-
25.08.14 09:02
Warner Bros. on pyytänyt Matthew McConaugheyta (kuvassa) liittymään Stephen Kingin The Stand -elokuva-adaptaatioon. Suostuessaan näyttelijä nähtäisiin pahisroolissa Randall Flaggina.
Josh Boonen ohjaustyö perustuu Kingin postapokalyptiseen klassikkoteokseen, joka perustuu ikuiseen hyvän ja pahan väliseen taisteluun. Tarinassa pahuutta edustaa Randall Flaggin johtama Las Vegas ja hyvää äiti Abigailin hallitsema leiri.
-
22.08.14 17:46
David Gordon Green (kuvassa) on kiinnitetty Our Brand Is Crisis -elokuvan ohjaajaksi. George Clooneyn tuottaman elokuvan pääosassa nähdään Sandra Bullock.
Elokuva perustuu Rachel Boyntonin samannimiseen vuonna 2005 julkaistuun dokumenttiin, jossa seurataan James Carvillen konsultointifirmaa vuoden 2002 Bolivian presidentinvaaleissa. Genreksi on määritelty tumma komedia.
Käsikirjoituksesta vastaa Peter Straughan....
-
22.08.14 15:46
Akiva Goldsman on kiinnitetty The Ring 3:n käsikirjoittajaksi. F. Javier Gutierrez vastaa puolestaan ohjauksesta.
Elokuva tuo pitkätukkaisen Samaran ja tämän kuoleman videokasetin takaisin pelottelemaan niin katsojat kuin videon nähneetkin kuoliaaksi.
The Ring perustuu Koji Suzukun kirjasarjaan.
-
22.08.14 13:19
Sony on kiinnittänyt Shane Blackin ohjaajaksi The Destroyer -elokuvaan, joka perustuu Warren Murphyn seikkailukirjasarjaan.
Kirjat kertovat lavastetusta ja kuolemaan tuomitusta kytästä, joka saa uuden mahdollisuuden liittymällä hallituksen CURE-agentuuriin.
Jim Uhls ja James Mullaney vastaavat käsikirjoituksesta.
- ‹ edellinen
- 201 / 360
- seuraava ›














