Uutiset

-
22.08.14 11:26
Zombipelisarja Dead Risingin elokuva-adaptaatio on saanut ohjaajan. Epäkuolleiden pariin palaa Zach Lipovsky, joka on juuri viimeistellyt Leprechaun: Originsin tuotannon.
Elokuva sijoittuu zombiapokalypsin keskelle ja seuraa muutamien eloonjääneiden kohtaloita. Käsikirjoituksesta vastaa Tim Carter.
-
22.08.14 09:02
David Yates (kuvassa) saattaa palata J.K. Rowlingin luoman Harry Potter -universumin pariin. Mies käy parhaillaan keskusteluja ohjaajan pestistä Warner Brosin Fantastic Beasts and Where to Find Themissa.
Ohjaaja käy toistaiseksi keskusteluja vain trilogiaksi tarkoitetun elokuvasarjan ensimmäisen osan luotsaamisesta.
Elokuva sijoittuu vuosikymmeniä ennen Harry Potterin tapahtumia, mutta siinä nähdään tuttuja otuksia ja hahmoja aiemmasta sarjasta.
-
21.08.14 15:40
Pierce Brosnanin tuleva toimintaelokuva The November Man saa jatkoa. Relativity Studios on käynnistänyt jo jatko-osan esituotannon ja Brosnan uusii roolinsa päähenkilönä.
Bill Grangerin November Man -kirjasarjaan perustuva elokuva kertoo entisestä CIA-agentista, joka kietoutuu maailmanlaajuiseen vakoilutoimintaan ja salaliittoon.
The November Man saapuu teattereihin loppukuusta.
-
21.08.14 13:42
A Monster Call käy keskusteluja Toby Kebbelin (kuvassa) kanssa roolistaan fantasiaelokuvassa. Suostuessaan näyttelijä nähtäisiin päähenkilön isänä.
Elokuva kertoo nuoresta koulukiusatusta pojasta, joka pakenee todellisuutta fantasiamaailmaan, jossa hänen ystävänään on pelottava puuhirviö.
Tuotantoon on jo entuudestaan kiinnitetty Liam Neeson, Felicity Jones ja Sigourney Weaver.
Elokuvan ohjaa Juan Antonio Bayona...
-
21.08.14 11:38
John Stevenson (kuvassa) on kiinnitetty animaatiokomedia Noah’s Arkin luotsiksi. Mies tunnetaan parhaiten Kung Fu Pandan ohjaajana.
Noah’s Ark kertoo tutun raamatullisen tarinan, mutta kertojina toimivat tällä kertaa eläimet. Päähenkilönä nähdään maasika, joka johtaa oman ryhmärämänsä kohti arkkia ennen tulvan saapumista.
Käsikirjoituksesta vastaavat Philip LaZebnik ja Glen Dolman. Elokuva saapuu teattereihin vuoden 2016 aikana.
-
21.08.14 09:02
Warner Brosin versio Rudyard Kiplinging klassikkokirja The Jungle Bookista on täydentynyt tuoreilla näyttelijöillä. Tuotantoon on kiinnitetty Christian Bale (kuvassa), Cate Blanchett, Naomie Harris, Tom Hollander, Eddie Marsan ja Peter Mullan.
Callie Klovesin käsikirjoitus perustuu Kiplingin lyhyttarinoihin ja seuraa Mowglin taistelua Shere Khania vastaan.
Andy Serkisin...
-
20.08.14 19:37
Mark Wahlberg (kuvassa) käy varhaisia keskusteluja liittyäkseen J.C. Chandorin ohjaamaan Deepwater Horizoniin.
Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo vuonna 2010 tapahtuneestä öljynporauslauttaonnettomuudesta, jonka seurauksena 11 ihmistä kuoli ja 16 haavoittui. Sattunut öljyvuoto oli historian pahin sitten Exxon Valdezin.
Juoni seuraa miehiä 48 tuntia ennen onnettomuutta sekä sitä rohkeutta, jota pelastajat osoittivat yrittäessään pelastaa veden varaan joutuneita ihmisiä.
-
20.08.14 17:17
Warner Bros. on ostanut elokuvaoikeudet Don Pendletonin Mack Bolan -agentista kertovaan kirjasarjaan. Tuotantoyhtiö haikailee alustavasti pääosaan Bradley Cooperia.
Toimintakirjasarja kertoo antiterrorismiin keskittyvästä agentista, jota on useasti kuvailtu Amerikan James Bondiksi. Hahmo on seikkaillut yli 600 kirjassa vuodesta 1969 lähtien.
Todd Phillips on kiinnitetty ohjaajaksi ja Shane Salerno käsikirjoittajaksi.
-
20.08.14 15:27
Warner Brosin tuottama The Jungle Book -adaptaatio on saanut Shere Khaninsa. Tiikerin ääneksi saapuu Benedict Cumberbatch (kuvassa).
Andy Serkisin debyyttiohjaus perustuu Rudyard Kiplingin hieman synkempiin lyhyttarinoihin, jotka seuraavat susien kasvattamaa Mowgli-poikaa ja tämän vastustajansa, Shere Khan -tiikerin, välistä taistelua.
Käsikirjoituksesta vastaa Callie Kloves.
-
20.08.14 13:41
Johnny Depp (kuvassa) ja Kevin Smith ovat lyöttäytyneet yhteen uuden sarjakuvaelokuva Yoga Hosersin suhteen. Näyttelijät tuovat myös omat tyttärensä mukaan tuotantoon.
Yoga Hosers kertoo kahdesta opiskelijasta ja legendaarisesti metsästäjästä, jotka lyöttäytyvät yhteen kukistaakseen antiikkisen pahuuden.
Smith ohjaa oman käsikirjoituksensa pohjalta elokuvan, jonka pääosassa nähdään Deppin lisäksi tämän tytär, Lily-Rose Depp, sekä Smithin oma tytär,...
-
20.08.14 11:33
Dwayne Johnson (kuvassa) on paljastanut olevansa mukana Marvel-elokuva Shazamin kokoonpanossa. Hän ei kuitenkaan maininnut tarkemmin omasta roolistaan.
Shazamin sijaan näyttelijä saatetaankin nähdä tämän vastustajana, Black Adamina, joka on kuuleman mukaan Johnsonin mieluisimpia DC-sarjakuvahahmoja. Näyttelijä on myös paljastanut olevansa antisankareiden ylin ystävä.
Warner Bros. ei ole kuitenkaan virallisesti varmistanut Shazam-elokuvan olemassaoloa.
-
20.08.14 09:02
Shaun of the Deadin, Hot Fuzzin ja The World’s Endin takana ollut duo, ohjaaja-käsikirjoittaja Edgar Wright (kuvassa) ja käsikirjoittaja-näyttelijä Simon Pegg, työskentele uuden projektin parissa.
Pegg kertoi aiheesta radiohaastattelussa, mutta ei suostunut paljastamaan vielä liiaksi tulevasta elokuvasta. Kyseessä ei ole kuitenkaan yllämainittuun Three Flabours Cornetto -trilogiaan kuuluva teos.
Parhaillaan projekti on luovassa syklissä ja sillä on jo nimi. On...
-
19.08.14 19:21
Fantasiakirja A Monster Callsin elokuva-adaptaatio on täydentynyt Sigourney Weaverilla (kuvassa), joka saapuu elokuvaan Felicity Jonesin ja Liam Neesonin rinnalle.
Patrick Nessin romaaniin ja käsikirjoitukseen perustuva elokuva kertoo koulukiusatusta pojasta, joka pakenee todellisuutta omaan fantasiamaailmaan, jossa puuhirviö kertoo hänelle erilaisia tarinoita.
Juan Antonio Bayona ohjaa elokuvan.
-
19.08.14 17:47
Giovanni Ribisi (kuvassa), Juno Temple, Scott Mescudi ja Kevin Corrigan ovat viimeisimmät näyttelijät, jotka saapuvat Reed Moranon Meadowlandiin. Tuotantoon on aiemmin kiinnitetty Olivia Wilde ja Luke Wilson.
Psykologiseksi trilleriksi kuvailtu elokuva seuraa pariskuntaa, jonka poika katoaa mystisesti.
-
19.08.14 15:24
Barry Eislerin kirjoittama Rain sovitetaan televisioon. Sarjan tuotannosta ja pääosasta vastaa Keanu Reeves (kuvassa), jolle televisiokeikka on uran ensimmäinen.
Rain seuraa japanilais-amerikkalaista salamurhaajaa, joka tappaa kohteensa lavastaen ne luonnollisiksi kuolemiksi. Miehen ura tosin estää elämästä minkäänlaista normaalia elämää.
- ‹ edellinen
- 202 / 360
- seuraava ›














