Uutiset

Filmaatikon uutiset
  • 01.05.13 13:20
    Hillary Clinton

    James Ponsoldt on kiinnitetty Rodham-elokuvan ohjaajaksi. Kyseessä on Hillary Clintonin (kuvassa) elämäkertaelokuva, jonka on käsikirjoittanut Young Il Kim.

    Elokuva sijoittuu Watergate-skandaalin aikoihin, jolloin nuori lakiasianajaja Hillary Rodham joutuu valitsemaan joko uran Valkoisessa talossa tai tunteensa Bill Clintonia kohtaan.

    Tuotanto etsii parhaillaan kuumeisesti sopivaa naispääosaa.

  • 01.05.13 11:19
    Emma Stone

    Emma Stone (kuvassa) ja Colin Firth ovat liittyneet Woody Allenin toistaiseksi nimeämättömään elokuvaan, jonka juonikin on vielä salaisuus. Näyttelijät nähdään pääosissa.

    Juonen sijaan tuotannosta on paljastettu sen verran, että se tulee sijoittumaan Etelä-Ranskaan.

  • 01.05.13 09:18
    Rosario Dawson

    Rosario Dawson (kuvassa) on kiinnitetty Chris Rockin nimeämättömän komedian pääosaan. Kyseessä on Rockin neljäs ohjaustyö, jonka hän on myös käsikirjoittanut.

    Elokuvan juonta ei ole juurikaan paljastettu, mutta ilmeisesti kyseessä on New Yorkiin liittyvä, show-bisnekselle irvaileva revittely.

  • 01.05.13 07:02
    Vacation

    New Line Cinema on sammuttanut toistaiseksi Faijalla homma hanskassa -elokuvan uusintafilmatisoinnin tuotannon. Syyksi studio ilmoitti eriävät näkökulmat, sillä osa halusi tehdä uusioversiosta perheystävällisemmän ja osa alkuperäistä kunnioittaen lapsilta kielletyn. Samat lähteet paljastavat, että tauko voi kestää parista kuukaudesta jopa ensi vuoteen.

    Elokuvaa varten oli kiinnitetty pääosaan Ed Helms ja Christina Applegate, jotka olisivat näytelleet alkuperäisten Griswoldien, Chevy Chasen...

  • 30.04.13 17:32
    Universal ja Sony

    Sony Pictures Home Entertainment ja Universal Pictures International Entertainment aikovat yhdistää jakelutoimintansa Pohjoismaissa. Kummankin studion olemassa olevat kotiviihdetoiminnat lopetetaan ja tilalle muodostetaan uusi yhteisyritys nimeltä Universal Sony Pictures Home Entertainment Nordic AB.

    Kotiviihdetuotteiden jakelu siirtyy uuden yrityksen alaisuuteen elokuussa 2013, mistä lähtien se hallitsee kummankin yrityksen elokuvien, televisio-ohjelmien ja erikoisaiheiden DVD- ja Blu-ray-julkaisujen markkinointia, myyntiä, jakelua ja...

  • 30.04.13 15:14
    Michael Fassbender

    Michael Fassbender (kuvassa) liittyy seuraavaksi Shakespeare-tulkkien kirjavaan joukkoon, sillä näyttelijä käy parhaillaan keskusteluja Macbeth-näytelmän pääosasta. Screen Dailyn saamien tietojen mukaan Fassbenderin läsnäolo on herättänyt kysyntää elokuvan ympärillä.

    Macbeth kertoo fiktiivisen tragedian Skotlannin julmasta kuningas Macbethistä, jonka pirullinen suunnitelma kääntyy lopulta kuningasta itseään vastaan.

    Klassisen näytelmän adaptoivat valkokankaalle ...

  • 30.04.13 13:12
    Joe Carnahan

    Toiminnallisista elokuvistaan tunnettu Joe Carnahan (kuvassa) neuvottelee parhaillaan seuraavasta ohjaustyöstään Universalin kanssa. Tällä hetkellä ohjaaja punnitsee halukkuuttaan Chuck Hoganin Devils in Exile -romaaniin perustuvan Sugar Banditsin ohjaustyöstä.

    Hogan itse adaptoi kirjastaan käsikirjoituksen, joka seuraa Bostonissa hanttihommia tekevää Irakin sodan veteraania. Ystäviensä kanssa hän huomaa mahdollisuuden nopeaan rikastumiseen ryöstämällä paikalliset huumediilerit, mutta suunnitelma...

  • 30.04.13 11:11
    Jeremy Irvine

    Daniel Radcliffen tähdittämä The Woman in Black saa jatkoa. Jeremy Irvine (kuvassa) ja Phoebe Fox on kiinnitetty The Woman in Black: Angel of Death -nimiseen jatko-osaan, joka sijoittuu neljä vuosikymmentä ensimmäisen osan jälkeen.

    Alkuperäisen kauhutarinan tuttu talo nähdään jälleen pääosassa, kun toisen maailmansodan vuoksi ryhmä lapsia evakuoidaan suolla sijaitsevaan majataloon. Nuorten läsnäolo herättää alueen kuolleet vainajat.

    ...
  • 30.04.13 09:10
    Colin Firth

    Mark Millarin The Secret Service -sarjakuvaan perustuva elokuvasovitus on saattanut löytää pääosaesittäjänsä. Latino Review -sivun saamien tietojen mukaan Oscar-voittaja Colin Firth (kuvassa) olisi kiinnitetty MI6-agentti ”Setä-Jackin” rooliin.

    The Secret Service kertoo huippuvakoojasta, joka ryhtyy koulimaan veltosta sukulaispojastaan seuraavaa MI6:n mestariagenttia.

    Elokuvan ohjaa Matthew Vaughn, joka vastaa myös käsikirjoituksesta yhdessä Jane...

  • 30.04.13 07:01
    Jamie Foxx

    Jamie Foxx (kuvassa) käy parhaillaan keskusteluja Annie-musikaalin osasta. Suostuttuaan näyttelijä nähtäisiin pääosaan kiinnitetyn Quvenzhane Wallisin esittämän Annien adoptoivana miljonäärinä.

    Sarjakuvana alkunsa saanut Little Oprhan Annie on sittemmin käännetty elokuviksi, radiokuunnelmiksi ja suosituiksi Broadway-musikaaleiksi.

    Sonyn elokuvaversion kapteenina toimii Will Gluck. Rahansa likoon antavat puolestaan suurnimet Will Smith,...

  • 29.04.13 17:52
    Naomi Watts

    Ted Melfin St. Vincent De Van Nuys on saamassa kauneutta rajan takaa, mikäli Naomi Watts saa sopimusehtonsa lävitse. Näyttelijätär harkitsee elokuvassa nimittäin venäläisen prostituoidun roolia.

    Elokuva seuraa Bill Murrayn esittämää misantrooppia, joka ystävystyy 12-vuotiaaseen poikaan tämän yksinhuoltajaäidin (Melissa McCarthy) jättäessä poikansa miehelle.

    Melfin itsensä kirjoittamaa käsikirjoitusta on verrattu elokuviin As Good As It Gets...

  • 29.04.13 15:41
    Julia Stiles

    Yliluonnollinen trilleri Out of the Dark on kaapannut säikäytettävänsä. Lluis Quilezin ohjaustyöhön saapuvat Julia Stiles (kuvassa), Scott Speedman ja Stephen Rea.

    Alex ja David Pastorin sekä Javier Gullónin käsikirjoitus seuraa amerikkalaista perhettä, joka saa edesmenneen isänsä perintönä tuotantolaitoksen, joka paljastuu kuitenkin kummitusten asuttamaksi.

  • 29.04.13 13:43
    Jude Law

    Jude Law (kuvassa) on viime aikoina lähtenyt lätkimään niin Jane Got a Gun - kuin Queen of the Desert -elokuvien tuotannoista. Nyt näyttelijällä tuntuisi olevan kuitenkin jotain varmaa edessä, sillä Law on kiinnittänyt itsensä Kevin MacDonaldin ohjaustyö Black Sean pääosaan.

    Dennis Kellyn käsikirjoitus seuraa sukellusvenekapteenia, joka menettää työnsä ja ryhtyy etsimään nopeaa rahaa. Hän lyöttäytyykin hämäräperäiseen operaatioon, jonka tarkoituksena on löytää uponnut...

  • 29.04.13 11:22
    Marlon Brando

    Arvostettu dokumenttiohjaaja R.J. Cutler suuntaa kameransa seuraavaksi edesmenneen näyttelijälegenda Marlon Brandon (kuvassa) suuntaan. Showtime on sopinut ohjaajan kanssa kaksivuotisen sopimuksen, jonka ensimmäinen tuotos on elämäkertadokumentti Brandosta.

    Cutlerin ohjaustöihin lukeutuvat muun muassa Oscar-ehdokas The War Room, The September Issue, Emmy-palkittu American High ja uusin The World According to Dick Cheney.

  • 29.04.13 09:20
    James Franco

    James Franco (kuvassa) jatkaa ohjaajan oloissa. Mies paljasti ohjaavansa seuraavaksi Andre Dubus III:n Garden of Last Days -kirjaan perustuvan elokuvan. Franco aikoo myös näytellä leffan pääosaa.

    Juoni seuraa kolme toisiinsa nivoutuvaa tarinaa WTC-iskuja edeltävinä päivinä. Yksi heistä on lastaansa hoitava strippari, toinen yksinäinen vihainen mies, ja kolmas rikas ulkomaalainen, joka on aikeissa tehdä jotain hirvittävää.

    Elokuvan tuottavat Gerard Butler, ...