Uutiset

-
29.04.13 07:01
Ron Perlman (kuvassa) piti viikonloppuna Chicagossa järjestetyssä popkulttuurifestivaali C2E2:ssa kyselytunnin, jossa näyttelijältä kysyttiin Hellboy 3:n kohtalosta. Vaikka Perlman ja ohjaaja Guillermo del Toro luopuivat aikanaan projektista yhteistuumin, on aika kääntänyt näyttelijän pään jatko-osan suhteen.
”Olen tivannut Guillermolta sitä [Hellboy 3:sta] jo kahden vuoden ajan. Olimme molemmat Hellboy 2:n jälkeen sitä mieltä, ettemme tee sille enää koskaan jatkoa. Mutta ajan myötä olen...
-
28.04.13 18:26
Ohjaaja Tarsem Singh ja näyttelijä Ryan Reynolds (kuvassa) käyvät seuraavaksi sci-fi-trillerin Selfless kimppuun. Käsikirjoituksen kynäilleet Alex ja David Pastor aikoivat alkuun myös ohjata elokuvan, mutta päättivät lopulta siirtyä tehtävästä sivuun.
Selfless kertoo rikkaasta vanhuksesta, joka tajuttuaan kuolevansa siirtää mielensä nuorempaan kehoon. Mutta kun miehelle selviää, kuinka ruumis oikein hankittiin, hän joutuu mysteerisen yhtiön jahtaamaksi.
-
28.04.13 16:25
Kaapelikanava FX on ryhtynyt tekemään Bigfoot-nimistä televisiosarjaa, joka perustuu Graham Roumieusin suosittuihin fiktiivisiin omaelämäkirjoihin, joiden kirjoittajana on tarujen Isojalka. Sarjan käsikirjoittaa Matt McKenna ja tuottaa Seth Rogen.
Komediallinen Bigfoot seuraa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivää Isojalkaa, joka yrittää elää sekä ihmisten että eläinten keskuudessa Pine Fallssissa. Päähenkilön toivottoman romanttiset taipumukset kaatuvat usein hänen...
-
28.04.13 14:24
Iron Man -ohjaaja Jon Favreau (kuvassa) siirtyy seuraavaksi pienemmän tuotannon pariin, mikäli hän saa puskettua Chef-projektinsa läpi. Ohjaamisen lisäksi hän aikoo myös näytellä ja käsikirjoittaa indie-komediansa.
Elokuvan juonesta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta Varietyn tietojen mukaan tarina sijoittuu losangelesilaiseen ravintolaan ja sitä johtavan kokin ympärille.
-
28.04.13 12:23
Jake Gyllenhaal (kuvassa) on liittynyt Dan Gilroyn ohjausdebyyttiin Nightcrawler. Gilroyn oman käsikirjoituksen pohjalta tehdyssä elokuvassa nähdään myös Rene Russo.
Elokuva seuraa nuorta reportteria, joka sukeltaa syvälle freelance rikosjournalismin maailmaan. Gyllenhaal esittää pääosaa. Russon hahmosta ei sen sijaan ole toistaiseksi selvyyttä.
-
28.04.13 11:52
Päivitetty 28.4.: The Hollywood Reporterin saamien tietojen mukaan Gilliard Jr. näytteleekin elokuvassa hahmoa nimeltä Bob Stookey, jonka taustat ovat muutoin samat kuin alkuperäisessä uutisessa. Stookey on sarjakuvista tuttu henkilö, joka oli mukana Kuvernöörin joukoissa.
iDigitalTimesin saamien tietojen mukaan Langalla-sarjan Lawrence Gilliard Jr. on ehdokkaana The Walking Dead -sarjan neloskauden vakiorooleihin. Varmistuttuaan Gilliard Jr. nähtäisiin jälleen yhdessä toisen Langalla-...
-
28.04.13 10:21
J.J. Abramsin Bad Robot -tuotantoyhtiö neuvottelee parhaillaan oikeuksista Stephen Kingin vuonna 2011 ilmestyneeseen 11/22/63-kirjaan. Tarkoituksena on kuvata romaanista televisio- tai minisarja Warner Bros TV:lle.
11/22/63 kertoo epäonnisesta opettajasta, joka löytää sattumalta keinon matkata vuoteen 1958. Menneisyydessä hän yrittää estää John F. Kennedyn salamurhan, joka tapahtui 22. marraskuuta 1963.
-
28.04.13 08:02
Stephen Sondheimin vuonna 1987 ensiesityksen saanut musikaali Into the Woods tuodaan valkokankaalle. Elokuvan ohjaa Chicagosta ja Ninestä vastannut Rob Marshall. Hänen tulkeiksi kameran eteen astuvat viimeisiä allekirjoituksia vaille suostuneet Meryl Streep (kuvassa) ja Johnny Depp.
Alkuperäinen musikaali kertoo lapsettomasta leipurista ja hänen vaimostaan, jotka matkaavat syvälle metsään etsimään heidän yllensä kirouksen langettanutta noitaa. Streep...
-
27.04.13 18:49
Tanskalaisen Kristian Levringin lännenelokuva The Salvation on kasvanut kooltaan, kun Mads Mikkelsenin tähdittämään elokuvaan on kiinnitetty puolisen tusinaa uutta nimeä. Pelastusta hakemaan saapuvat Eva Green (kuvassa), Jeffrey Dean Morgan, Jonathan Pryce, Eric Cantona, Mikael Persbrandt, Douglas Henshall ja Michael Raymond-James.
Anders Thomas Jensenin käsikirjoitus on...
-
27.04.13 16:36
Thomas Carter ohjaa elokuvan When the Game Stands Tall, joka kertoo De La Salle High Schoolin jalkapallojoukkueen ennätyksellisestä 151. pelin voittoputkesta. Edellinen ennätys oli 72. peräkkäistä voittoa.
Elokuvan pääosaan on kiinnitetty Jim Caviezel (kuvassa) legendaarisen valmentaja Bob Ladouceurin rooliin. Sivuosissa nähdään puolestaan Laura Dern, Michael Chiklis ja Alexander Ludwig.
Scott Marshall...
-
27.04.13 14:13
Shane Black (kuvassa) ilmoitti muutama vuosi takaperin valvovansa japanilaisen mangasarja Death Noten pohjalta tehdyn jenkkifilmatisaation tekoa. Sittemmin hiljaiseloa viettänyt projekti on kuitenkin edelleen hengissä.
”Juuri nyt minulla on Warner Brosin kanssa työnalla Death Note, josta pidän kovasti. Se perustuu japanilaiseen mangaan ja on sisällöltään todella tiukka”, Black kertoi Bleeding Cool -sivustolle.
Tsugumi Ohban kirjoittama ja Takeshi Obatan...
-
27.04.13 12:12
AMC ilmoitti tilanneensa pilotin tieteissarjasta Line of Sight. Kyseessä on muun muassa Brotherhood-sarjan ja 2 Guns -toimintaelokuvan takana olevan Blake Mastersin kynäilemä salaliittotrilleri. AMC:lle se on myös ensimmäinen kerta sci-fin parissa.
Line of Sight kertoo Lewis Berntistä, Yhdysvaltain Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijasta, joka selviää hengissä mysteerisestä lento-onnettomuudesta. Tämän seurauksena hän ryhtyykin tutkimaan onnettomuuden syitä, mitkä ajavat miehen paranoian ja...
-
27.04.13 10:09
Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin kirjoittaman vampyyritrilogian, The Strain, televisiosarjasovitus on valmistumassa hyvää vauhtia tuotantoon. House of Cards -näyttelijä Corey Stoll (kuvassa) on kiinnitetty pääosaan ja Kevin Durand puolestaan sivuosaan.
The Strain seuraa Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskusten johtajaa (Stoll), joka lähetetään tutkimaan mysteeristä virusepidemiaa. Paikan päällä hän huomaa nopeasti leviävän taudin...
-
27.04.13 08:07
George Clooney (kuvassa) ja Grant Heslov aikovat tuottaa elokuvan journalisti Joshuah Bermanin toistaiseksi julkaisemattomasta artikkelista, joka perustuu toimittajan tutkimukseen nuorista huumeidenvälittäjistä. Kolmikko vaikutti samoissa tehtävissä myös viime vuoden Oscar-voittaja Argon taustalla.
Tuotantoyhtiö Sony harkitsee parhaillaan tuotannon vetovastuuta ja haluaa Clooneyn ohjaksiin. Projekti on vasta idea-asteella, eikä käsikirjoittajaa tai näyttelijöitä ole vielä tiedossa.
-
26.04.13 17:51
Werner Herzogin Gertrude Bell -elämäkertaelokuva Queen of the Desert on saamassa uuden näyttelijän menettämänsä Jude Lawin tilalle. James Franco (kuvassa) käy parhaillaan keskusteluja mahdollisuuksista, mutta kiireinen näyttelijä saattaa joutua luopumaan roolista.
Kirjailijana, arkeologina, seikkailijana, kartoittajana ja poliittisena vaikuttajana tunnettu Bell oli tärkeä henkilö Britti-imperiumin kulta-aikoina hänen taitojensa ja kontaktien vuoksi. Hän auttoi muun muassa yhdessä ...
- ‹ edellinen
- 327 / 360
- seuraava ›














