Joko kyseessä on laajamittainen pila tai sitten ohjaaja Kevin Smith (kuvassa) on menettänyt järkensä, mutta miehen omien sanojensa mukaan hän on aloittanut Tusk-elokuvan esituotannon. Mikä alkoi miehen isännöimän Smodcastin vitsinä, onkin nyt päätynyt viralliseksi elokuvaksi, jonka kuvausten on tarkoitus alkaa 15. syyskuuta.
Kyseessä on kauhuelokuva, jossa vuokralainen saa eteensä erikoisen vaateen: hänen tulee pukeutua mursuksi joka päivä kahden tunnin ajan, eikä hän saa tuona aikana käyttäytyä kuin ihminen.
Vitsi paranee, sillä mies on kuuleman mukaan antanut käsikirjoituksen kollegalleen Quentin Tarantinolle, jonka hän toivoo näkevänsä elokuvassa. Hän on lähestynyt myös Red State - ja Kill Bill -tähti Michael Parksia mahdollisen roolin toivossa.