Thunderbolts*

Marvel Cinematic Universe jätti vuonna 2019 valtavan aukon täytettäväksi Infinity Saga -vaiheen päättäneen Avengers: Endgamen myötä (teknisesti Spider-Man: Far From Home oli saagan viimeinen elokuva julkaisujärjestyksessä). Kostajat maailmanlopun uhkaa vastaan koonneen huipentuman jälkeen uutta uhkaa ja asetelmaa jouduttiin käynnistämään puhtaalta pöydältä, mitä on tehty vuodesta 2021 alkaen Multiverse Sagan nimissä.

Kaikkein vilpittömimmänkin tulkinnan mukaan MCU:n viimeiset neljä vuotta ovat olleet epätasaiset ja vähintäänkin sekavat – niin yksittäisten elokuvien kuin laajemman tarinakaaren osalta. Yhtäältä Disney Plus -palveluun levinnyt kerronta kuin rakastettujen 2000-luvun alun Fox- ja Sony-tuotantojen tuominen osaksi multiversumia eivät ole suinkaan helpottaneet kärryillä pysymistä. Puhumattakaan kesken matkan tehdyn U-käännöksen, jolloin alkujaan saagan suurpahikseksi kuviteltu Kang the Conqueror heivattiin sivuun sitä näytelleen Jonathan Majorsiin kohdistuneiden syytösten vuoksi ja uusi korvaava pahis, Doctor Doom ja tätä esittävä Robert Downey Jr., esiteltiin elokuvien ulkopuolella kuvioihin vasta viime vuonna.

Siten viidennen ja multiversumisaagan osalta toiseksi viimeisen vaiheen päättävän Thunderboltsin* kohdalla katsojilla ei ole edelleenkään mitään käryä saagan isommasta tarinakaaresta.

Elokuva toimii onnekseen ilman laajempaa kehystä – odotusten vastaisesti.

Sarjakuvien sivuilla Thunderbolts on tapansa parantaneista superroistoista koostuva antisankariryhmä, mutta MCU:ssa jäseniksi on valkattu Marvel-elokuvista ja -sarjoista jääneet sivuosien jämät; vuonna 2021 ilmestyneestä Black Widowista mukana ovat Yelena (Florence Pugh), tämän ottoisä Red Guardian (David Harbour) sekä Taskmaster (Olga Kurylenko), Disney+:n The Falcon and the Winter Soldier -televisiosarjasta John Walker (Wyatt Russell), ja jo Infinity-saagassa mukana olleet Bucky Barnes (Sebastian Stan) sekä Ant-Man and the Waspin pahiksena nähty Ghost (Hannah John-Kamen). Monet heistä hahmoja, joita ei edes odottanut näkevänsä enää uudelleen.

Silti käsikirjoittajat Eric Pearson ja Joanna Calo onnistuvat luomaan köörin ympärille kootusta elokuvasta viihdyttävän ja Marvelin kevyeksi poppariviihteeksi aavistuksen vakavammilla aiheilla leikittelevän tuotoksen. Tai tarkemmin ottaen Thunderbolts* viihteellistää mielenterveysongelmat ja eritoten masennuksen, mikä kuulostaa kirjoitettuna pahemmalta kuin todellisuudessa.

Suureksi Marvel-tuotannoksi veto on eittämättä rohkea, mutta tekijät onnistuvat aiheen käsittelyssä yllättävän hyvin. Kyseessä on silti ensisijaisesti viihde-elokuvasta, joten hahmojen keskinäinen naljailu, huumori sekä toiminta kulkevat käsi kädessä (anti)sankareiden yrittäessä välttää kuolemaa ja siinä sivussa puhaltaa edes jokseenkin samaan suuntaan kytevän hiilen osalta. Taannoisen The Crow -uusioversion lailla Thunderbolts* kuitenkin personifioi masennuksen osaksi leffan superpahista ja nostaa mielenterveydelliset ongelmat osaksi hahmojen välistä keskustelua.

Mitään syvällistä draamaa elokuvalta on silti turha odottaa, mutta tekijät kohtelevat aihetta sekä ylipäätään surun ja katumuksen käsittelyä niiden tarvitsemalla vakavuudella ja inhimillisellä lämmöllä. Ja silloinkin kun tekijät tuntuvat liikkuvan kohti ylilyöntiä, tämä onnekseen tiedostetaan ja sivuutetaan. Aiheen ja erityisesti Marvel-tuotoksen ollessa kyseessä ratkaisu (mielenterveydelliseen) ongelmaan ei myöskään onneksi ole silkka hakkaaminen, vaan jotain herkempää, mikä kääntyy leffamaailmassa ehkä aavistuksen kliseiseksi, mutta kliseiden alla pilkistää usein pieni pala totuutta.

Toiminnannälkäisten ei kannata kuitenkaan jättää elokuvaa välistä sen vakavamman alavireen vuoksi. Thunderbolts* tuntuu hyvällä tapaa pienimuotoisemmalta Marvel-elokuvalta ja paluulta alkuaikojen MCU-tuotantoihin, jossa galaktinen sodankäynti on korvattu asteen henkilökohtaisemmalla ja keskitetymmällä kerronnalla. Vaikka touhu keskittyy ensisijaisesti Guardians of the Galaxyn jälkeiseen tuttuun keskinäiseen verbaaliseen ilotteluun eripuraisen porukan kesken, kukin sankareista pääsee esittelemään omia taitojaan muutamissa ihan näyttävissä kohtauksissa. Nämä eivät välttämättä räjäytä tajuntaa tai nouse genren parhaimmistoon, mutta ne on pääosin kuvattu ja koreografioitu hyvin. Ja koska hahmoilla ei myöskään ole suoranaisia supervoimia, ovat kohtaukset pääosin tyylikkäitä käsirysyjä tai jännittäviä takaa-ajoja.

Thunderbolts* ei pelasta Marvelin epätasaista multiversumisaagaa tai tuo siihen edes selkeyttä, vaan kulkee rohkeasti omaa polkuaan. Lähes tyystin itsenäisenä elokuvana toimiva tuotos tarjoaakin rehtiä viihdettä, jossa käsitellään samanaikaisesti vakavampiakin aiheita huolella ja myötätunnolla. Lopputulos ei ole aivan sitä, mitä elokuvalta odottaisi, ja juuri sen takia toteutus pääsee yllättämään positiivisesti.