
Tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refn on viemässä Valhalla Rising -elokuvan jatkoa mielenkiintoisille urille. Psykedeelisen viikinkieepoksen jatko olisi ohjaajan mukaan suuntaamassa seuraavaksi Japaniin.
”Olen puhunut palaavani Valhalla Risingin yksisilmäisen päähenkilön pariin erällä tapaa viimeistelläkseni… koska Valhalla Rising, Drive ja Only God Forgives ovat keskenään samankaltaisia. Mielessä oleva idea olisi Madsin [Mikkelsen, hahmon näyttelijä] syntytarina, mutta se kuvattaisiin Tokiossa.”
Valhalla Rising on äärimmäisen unenomainen viikinkielokuva, jonka kuvausten aikana Refn puhui elokuvasta tieteisgenreen kuuluvana. Ohjaaja näkeekin hahmon iättömänä monoliittina, joka yltää ajan ja paikan tuolle puolen.
Mitä tämä kaikki käytännössä tarkoittaa, on tässä vaiheessa vielä hyvin epäselvää. Mads Mikkelsen on joka tapauksessa kiinnitetty elokuvaan.