ARVOSANA
MEDIA
Tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refn jatkaa yhteistyötä näyttelijä Ryan Goslingin kanssa elokuvassa Only God Forgives. Bangkokin kriminaaliympyröihin sijoittuva rikosdraama seuraa veljensä menettävää Juliania (Gosling), joka ajautuu entistä syvemmälle neonsävytteiseen thaikkuhelvettiin, kun tämän äiti saapuu paikalle ja vaatii poikaansa etsimään esikoislapsensa murhaajan.
Monitulkintainen, visuaalisuuteen vahvasti panostava ja raskaan tunnelmallinen rikosdraama muistuttaa monin paikoin ohjaajan aiempaa viikinkieeposta Valhalla Rising, vaikka aivan vastaavaan symboliikkaan ei tällä kertaa ylletä. Kuvakerrontaan kätkeytyy silti enemmän sanottavaa kuin elokuvan hahmoille yhteensä. Kyllä, Only God Forgives on refnimäistä taide-elokuvaa puhtaimmillaan.
Refnin oman käsikirjoituksen pohjalta rakennettu Only God Forgives on varsinaisen elokuvan sijaan enemmänkin kokemus. Yksinkertainen juoni on lähinnä vain astia alitajuntaan syöpyville metatason kysymyksille oman olemassaolon merkityksestä, mystiikasta ja seksuaalisuudesta. Kerronnassa onkin jotain selittämätöntä voimaa, jonka kiehtovuus syntyy elokuvan unenomaisesta ja päähenkilöön sidotusta rakenteesta.
Julianin suhde elokuvaan on pikemmin teemojen sanattomana esittäjänä kuin varsinaisena dramaturgiaa johdattelevana päähenkilönä. Refn siirtyy kuvastimensa mieleen ja takaisin reaalimaailmaan luontevasti ja huomaamatta, mikä luo kerronnan painajaismaisen tunnelman. Elokuvan synkässä maailmassa onkin paljon kaikuja lynchmäisestä alitajunnallisesta vieraannuttavuudesta. Yhtäältä kohtaukset näyttävät päällisin puolin tuiki normaaleilta, mutta silti niistä huokuu jotain kuvallisuuden taakse kätkeytyvää tuonpuoleisuutta. Ikään kuin omia käsiään katsova Julian – ja siten myös katsoja – ei näkisi niinkään käsiänsä, vaan jotain niiden takana.
Sama tunnelmallinen surrealistisuus jatkuu elokuvan kuvauksessa. Kameraa operoivan Larry Smithin sukellus pimeyteen on synkkä sanan todellisessa merkityksessä. Lähes päällekäyvät varjot saavat muotonsa huoneiden verenpunaisista lyhdyistä ja kylmäävän neonsinisistä valonpilkahduksista, jotka saavat muun kerronnan tapaan katsojan tuntemaan epämukavaksi. Sama epätodellinen maailma riipii myös Cliff Martinezin ambient-sävellyksiin.
Only God Forgives on painajaismaisen visuaalinen kokemus, joka syöpyy kuin tahtomattaan katsojan alitajuntaan.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisu toistaa unenomaisen maailman erinomaisella tarkkuudella. Etenkin hyvässä valaistuksessa detaljien paljous on suorastaan häikäisevä, ja vaikka terävyys laskee jossain määrin hämärämpien kohtausten aikana, pysyy laatu kauttaaltaan hyvänä. Luonnollisen värimaailman upeat sinisen ja punaisen eri sävyt toistuvat niin ikään virheittä, ja saavat erinomaista tukea syvyyttä uhkuvista mustan tasoista.
DTS-HD MA 5.1 -miksaus on aggressiivinen ja tunnelmallinen. Martinezin kerrontaa ohjaavien sävellysten matalalla pauhaavat tuomion pasuunat jyrisevät vakuuttavalla tenholla läpi kehon, kun taas yksinkertaisemmat syntikkasoundit kiemurtelevat erinomaisella selkeydellä kaiuttimien välillä. Musiikin ulkopuolelle jäävät tehosteet toistuvat nuottien tapaan pienintä yksityiskohtaa myöten viettelevästi ja tarkasti ympäri äänikenttää.
Kommenttiraidalla ohjaaja Nicolas Winding Refn ja keskustelua johdatteleva Damon Wise käyvät yksityiskohtaisesti läpi elokuvan syvempiä teemoja, joiden kautta tutkaillaan myös kohtausten valaistusta, tunnelmaa ja motiiveja.
Kahdessa noin viiden minuutin mittaisesa haastattelussa Refn kertoo hieman lyhyemmin elokuviensa syvempiä merkityksiä. Loput kaksitoista lyhyempää kulissien takaista koostetta esittelee puolestaan kohtausten valmisteluja sekä tuotannon aikana käytyjä keskusteluja tekijöiden välillä.