Star Wars: Episode IX menetti ohjaajansa

Colin Trevorrow

Star Wars: Episode IX on menettänyt ohjaajansa, kun hommaan aiemmin kiinnitetty Colin Trevorrow (kuvassa) on lähtenyt tuotannosta.

Tiedotteen mukaan ohjaaja ja Lucasfilm ovat päätyneet ratkaisuun yhteistuumin ja eron syynä olleen näkemyserot tulevan elokuvan suhteen.

Lähteiden mukaan myös käsikirjoituksen kanssa on ollut ongelmia, eikä Trevorrow ole onnistunut tekemään siitä koherenttia monista yrityksistään huolimatta. Tuotantoon kiinnitettiin aiemmin käsikirjoitusavuksi Jack Thorne.

Lisäksi Trevorrowin ja Lucasfilmistä vastaavan Kathleen Kennedyn välit muuttuivat lähteiden mukaan toimimattomiksi.

Trevorrow ei ole ensimmäinen ohjaajan lähtö viimeaikaisten Star Wars -projektien suhteen. Kehitteillä olevan Han Solo -elokuvan ohjaajakaksikko Phil Lord ja Chris Miller lähtivät tuotannosta vain pari viikkoa ennen kuvausten viimeistelyä ja heidän tilalleen elokuvaan tuotiin ohjaajaksi Ron Howard.

Myös Tony Gilroy korvasi Gareth Edwardsin Rogue Onen uusintakuvauksissa, ja Josh Trank menetti asemansa toisen julkistamattoman Star Wars -elokuvan ohjaksissa raportoidun oudon käytöksensä vuoksi.

Star Wars: Episode IX päättää The Force Awakensissa käynnistyneen ja joulukuussa ilmestyvässä The Last Jedissä jatkuvan trilogian.