Uutiset

-
26.04.13 15:46
Scarlett Johansson (kuvassa) on viimeistelemässä sopimustaan ranskalaisohjaaja Luc Bessonin Lucy-elokuvan pääosasta. Besson on myös käsikirjoittanut toimintatrillerin.
Lucy kertoo naisesta, joka pakotetaan huumeiden välittäjäksi. Aineet imeytyvät kuitenkin vahingossa hänen verenkiertoonsa, minkä seurauksena nainen muuttuu todelliseksi tappokoneeksi. Hän pystyy muun muassa omaksumaan minkä tahansa tiedon välittömästi, liikuttamaan esineitä ajatuksenvoimallaan, eikä hän tunne minkäänlaista kipua...
-
26.04.13 13:35
1960-luvulla ilmestynyt Napoleon Solo -sarjan filmatisointi on ollut työn alla Warner Brosilla jo hetken aikaa. Alun perin George Clooneyn ja Steven Soderberghin projekti on vaihtanut pääosan Tom Cruiselle ja ohjaustyön Guy Ritchielle. Nyt Tompan agenttipariksi on kiinnitetty Armie Hammer (kuvassa).
Sarja seurasi kahta U.N.C.L.E.-järjestön agenttia, jotka pelastivat maailmaa ilkeältä Thrush-organisaatiolta. Elokuvan tarkempia juonikuvioita ei ole vielä...
-
26.04.13 11:25
HBO ja Guillermo del Toro ovat yhdistäneet voimansa tuodakseen Naoki Urasawan mangan Monster televisioon. 18-osaisen sarjakuvan pohjalta tehdyn sarjan käsikirjoittavat del Toro ja Dr. Who -kirjuri Steven Thompson.
Monster seuraa lääkäriä, joka yrittää saada käsiinsä massiivista kansanmurhaa suunnittelevan sosiopaatin ennen kuin on liian myöhäistä. Kyseinen hirviö on tosin 12-vuotias poika, jonka lääkäri pelasti aiemmin kuolemalta.
HBO:lle...
-
26.04.13 09:07
Arvostetun rikoskirjailija James Ellroyn (kuvassa) L.A. Confidential -romaani käännettiin vuonna 1997 menestyksekkääksi elokuvaksi, joka voitti kaksi Oscar-palkintoa. Lisää on luvassa, sillä Ellroy on palannut takaisin elokuvan tuottaneen New Regencyn riveihin kaupatakseen televisiokanaville trillerille jatkoa – parhaimmassa tapauksessa sarjamuodossa.
Ellroy kirjoitti jatko-osan sarjaformaattia silmällä pitäen, mutta ilmeisesti on olemassa mahdollisuus, että se kavennettaisiin elokuvamuottiin. Juonesta ei ole vielä...
-
26.04.13 07:00
Suomessakin suosittu Late Lammas nähdään pian oman elokuvan päähenkilönä. Studio Canal aikoo nimittäin rahoittaa Shaun the Sheep -nimisen elokuvan, jonka tekevät sarjan takanakin ollut Aardman Animations.
Richard Starzakin ja Mark Burtonin käsikirjoitus seuraa Late Lampaan uskaliasta pelastusretkeä suurkaupungin sydämeen, kun maantilan omistaja joutuu suuriin vaikeuksiin. Late on tietenkin ongelmien alkuperäinen aiheuttaja, joten velvollisuudentuntoisena pahantekijänä hän kerää farmin eläimet...
-
25.04.13 17:49
Monille Tuho-osastosta parhaiten tunnettu näyttelijä Zach Braff (kuvassa) on kääntynyt fanien puoleen saadakseen seuraavan elokuvansa tehtyä. Miehen toistaiseksi ainoaksi jäänyt Garden State oli pienimuotoinen hitti, ja näyttelijä pitääkin käsikirjoittamaansa Wish I Was Here -elokuvaa eräänlaisena sisarteoksena esikoisohjaukselleen. Projekti on kerännyt päivän aikana jo yli puolet kahden miljoonan tavoitteestaan.
Elokuva kertoo ponnistelevasta näyttelijästä, isästä ja aviomiehestä, Aidan Bloomista (Braff...
-
25.04.13 15:47
Bryan Singer jatkaa paljastuksiaan Twitter-tilinsä kautta. Viimeisimmässä twiitissään ohjaaja näyttää videolla tuotantotuoleja, joiden selkämyksessä lukee elokuvassa nähtävien mutanttien nimiä. Uusina tulokkaina ovat Bishop ja Warpath.
Roolit kaipaavat vielä näyttelijäkiinnitykset, mutta toisaalta tuotannossa on jo muutama nimi, jotka odottavat vielä hahmojaan. Heitä ovat muun muassa Omar Sy ja Booboo Stewart, ja kaksikkoa pidetäänkin vahvoina ehdokkaina juuri paljastettuihin rooleihin.
-
25.04.13 13:31
Gus Van Sant (kuvassa) tahoo ohjata Fifty Shades of Grey -filmatisaation. Ohjaaja kuvasi The Wrap -lehden mukaan tätä tarkoitusta varten jopa lyhyen ja aistikkaan seksikohtauksen, jonka hän näytti Universalilla toivoen nappaavansa luotsin paikan.
Kuvattu kohtaus sijoittui kirjan kohtaan, jossa päähenkilö Anastasia Steele menettää neitsyytensä häntä vanhemmalle liikemiehelle, Christian Greylle. Jälkimmäistä näytteli pätkässä Alex Pettyfer, joka ei kuitenkaan ole ohjaajan ainoa vaihtoehto elokuvan pääosaan, mikäli...
-
25.04.13 11:21
Filmaatikko uutisoi taannoin huhun, jonka mukaan Studio Ghiblin animaationa parhaiten tunnettu Kikin lähettipalvelu saatettaisiin kuvata oikeasti. Asia on nyt virallistettu. Kikin lähettipalvelusta tehdään live-elokuva ja sen ohjaajaksi on todella kiinnitetty Shimizu Takashi, jonka meriitteihin lukeutuvat kauhuelokuvat The Grudge ja Ju-On.
Kadono Eikon romaani on nähty Studio Ghibli -animaation lisäksi myös musikaalina ja mangana, joten luonnollisena jatkumona pienen noitatytön...
-
25.04.13 09:11
Yksi haamujengiläisistä, Dan Aykroyd (kuvassa), on paljastanut, Ghostbusters 3:n käsikirjoitus on puolivalmis ja saatavan päätökseen syksyyn mennessä. Täten kuvaukset saataisiin aloitettua heti ensi vuoden puolella. Innostunut näyttelijä kertoi haastattelussa, kuinka viimeaikaiset tieteelliset keksinnöt ovat avartaneet myös käsikirjoitusta:
”En paljasta mitään, mutta se on todella mielenkiintoinen. Higgsin bosoni, hiukkasfysiikka, gluonit ja mesonit tuovat kerrontaan tieteellisen pohjan, jonka kautta avata kokonaan toisia...
-
25.04.13 07:01
Pushing Daisies -sarjan tähti Lee Pace (kuvassa) neuvottelee pahiksen roolista elokuvassa Guardians of the Galaxy. Näyttelijää oli aluksi ehdolla Star-Lordiksi, mutta Chris Pratt nappasi lopulta elokuvan päähenkilön paikan itselleen.
Pacen hahmosta ei ole vielä tietoa. Elokuvan päävastuksena nähdään Thanos, joka ei raameiltaan tunnu luodun näyttelijälle. Sen sijaan alkuviikosta uutisoitu Ophelia Lovibondin kiinnitys The Collector -hahmon kätyriksi voisi tarkoittaa sitä, että Pace...
-
24.04.13 15:12
Kehutun Persepolis-sarjakuvan luonut, siitä elokuvaversion sovittanut ja sittemmin laadukkaalle ohjaajanuralle siirtynyt Marjane Satrapi (kuvassa) on haalinut seuraavaan ohjaustyöhönsä, The Voices, lisää näyttelijöitä. Psykologisen trillerin rooleihin astuvat Gemma Arterton, Anna Kendrick ja Jacki Weaver. Ryan Reynolds oli kiinnitetty jo aiemmin elokuvaan.
Michael R. Perryn käsikirjoitukseen pohjautuva elokuva seuraa...
-
24.04.13 13:11
Shia LaBeouf (kuvassa) hioo parhaillaan sopimusta Fury-elokuvan roolista. End of Watch -ohjaaja David Ayerin toiseen maailmansotaan sijoittuvan tankkileffan yhteen pääosaan on jo kiinnitetty entuudestaan Brad Pitt.
Elokuva kertoo Fury-nimisen tankin miehistöstä, joka ajautuu sodan loppuvaiheilla epätoivoiseen taisteluun saksalaispataljoonaa vastaan. Aiempien tietojen mukaan ohjaajan tavoitteena olisi kuvata aihe mahdollisimman realistisesti. Toisaalta Pitt esittää elokuvassa...
-
24.04.13 11:09
Rainmaker Entertainment ja Blockade Entertainment ovat liittäneet voimansa tehdäkseen PS3-konsolille julkaistuista Ratchet & Clank - sekä Heavenly Sword -peleistä animaatiot. Ensiksi mainittu tuodaan ihan valkokankaalle 3D-elokuvana, kun taas Heavenly Sword ilmestyy suoraan DVD:lle ja blu-raylle.
Ratchet & Clank -pelit kertovat Ratchet-nimisestä karvaturrista ja tämän älykkäästä luottoapurista, pienestä Clank-robotista, jotka pelastavat galaksin erinäisiltä uhilta. Elokuvaversion ohjaa Jericca...
-
24.04.13 09:07
Ohjaaja Richard Linklater (kuvassa) sekä näyttelijät Ethan Hawke ja Julie Delpy ovat paljastaneet Tribeca Film Festivaleilla, jossa kolmikko on mainostamassa Rakkautta ennen keskiyötä -elokuvaansa, että kehuttu elokuvasarja saanee myös neljännen osan.
”Elokuva on liitoksissa edellisosiin. Elokuvaa ei yksinkertaisesti voi olla ilman niiden tiedostamista”, Linklater selitti elokuvan rakennetta. ”Sidoimme aiheen löyhästi aiempiin osiin, mutta kyseessä ei ole lopullinen summaus… Kaikilla on...
- ‹ edellinen
- 328 / 360
- seuraava ›














