Filmaatikko.fi - tuoreimmat leffauutiset
Tuoreimmat arvostelut
-
The Dog Stars | 28.08.26 11:33
Ridley Scott johdattelee katsojat uutuuselokuvallaan The Dog Stars synkkään postapokalyptiseen maailmaan. Ihmiskunnasta on jäljellä enää rippeet tappavan viruksen jäljiltä ja eloonjääneet yrittävät parhaansa selvitäkseen äkisti muuttuneesta maailmasta. Toivo on kaikonnut ja sen tilalla on silkka selviytymisvietti; tapa tai tule tapetuksi.
Mekaanikko Hig (Jacob Elordi) on yksi selviytyneistä, mutta hän ei koe kuuluvansa osaksi muuttunutta maailmanjärjestystä. Vaimonsa virukselle menettänyt ja näiden yhteisen koiran kanssa pienkoneella...
-
The Odyssey | 17.07.26 16:23
Christopher Nolan matkaa uutuuselokuvallaan The Odyssey länsimaisen kirjallisuuden alkuhämärään. Ohjaajan kolmituntinen eepos perustuu Homeroksen nimissä noin 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua ilmestyneeseen eeppiseen runoelmaan Odysseia, joka seuraa kreikkalaisen tarusankari Odysseyksen kymmenen vuotta kestävää paluumatkaa kotiin Troijan sodan jälkeen.
Yhdessä Iliaan kanssa Odysseia lukeutuu länsimaisen kulttuurin kulmakiviin, jonka vaikutukset näkyvät vielä lähes kolme vuosituhatta myöhemmin ympärillämme....
-
Evil Dead Burn | 09.07.26 19:40
Sam Raimin 1980- ja 1990-luvulla tehty Evil Dead -trilogia lukeutuu kauhugenren rakastetuimpiin tuotoksiin, vaikka sen kaksi jälkimmäistä osaa tunnetaankin ennemmin näiden komediallisimmista piirteistä. Ohjaaja itse ei ole sittemmin palannut erinomaista Ash vs Evil Dead -sarjaa lukuun ottamatta luomansa universumin pariin, joskin hän on auttanut uusia lupaavia ohjaajia saamaan kannuksensa ikonisen sarjan parissa.
Vuonna 2013 julkaistu Evil Dead käynnisti...
-
Supergirl | 26.06.26 18:47
DC:n leffauniversumi käynnistettiin toissa vuonna uusiksi, kun James Gunn ja Peter Safran saapuivat luotsaamaan uudistuneen DC Universen laajempia suuntaviivoja ja heittivät aiemman DCEU:n sisältöineen roskakoriin. Televisiossa ensimmäinen tuotos oli Gunnin luotsaamat animaatiosarja Creature Commandos ja valkokankaalla viime vuonna julkaistu Superman, joka jätti varovaisen positiiviset fiilikset DCU:n tulevaisuudesta.
Vaan kovin pitkään sitä tunnetta ei riittänyt.
DCU:n uusin tuotanto on Kara Zor-Elin tarinan kertova ...
-
Backrooms | 28.05.26 16:33
Liminaalitilan käsite on vanhaa perua, mutta kauhun aineksena se on noussut valtavirtaan vasta viime vuosina. Internetin urbaanilegendana, tai creepypastana, syntynyt The Backrooms hyödynsi käsitettä mahdottomalta tuntuvana toismaailmallisena tilana, jonne ihmiset saattoivat siirtyä poistuessaan vahingossa todellisesta maailmasta.
Toukokuussa 2019 julkaistu kuva valtavasta autiosta sisätilasta, jonka kellertävät tapetit ja valtavat loisteputket kaappasivat samanaikaisesti jotain tuttua ja luonnotonta. Kuvan ja sen saatetekstin kiehtovuus keräsi nopeasti ympärilleen innokkaita...
- 1 / 93
- seuraava ›









