ARVOSANA
MEDIA
Ridley Scott johdattelee katsojat uutuuselokuvallaan The Dog Stars synkkään postapokalyptiseen maailmaan. Ihmiskunnasta on jäljellä enää rippeet tappavan viruksen jäljiltä ja eloonjääneet yrittävät parhaansa selvitäkseen äkisti muuttuneesta maailmasta. Toivo on kaikonnut ja sen tilalla on silkka selviytymisvietti; tapa tai tule tapetuksi.
Mekaanikko Hig (Jacob Elordi) on yksi selviytyneistä, mutta hän ei koe kuuluvansa osaksi muuttunutta maailmanjärjestystä. Vaimonsa virukselle menettänyt ja näiden yhteisen koiran kanssa pienkoneella ympäriinsä lentävä Hig yrittää etsiä syitä jatkaa seuraavaan päivään, mutta autioituneet kadut ja päivä toisensa perään katoava ihmisyys on raskas taakka kannettavaksi.
Peter Hellerin samannimiseen kirjaan perustuva The Dog Stars on lohtua lohduttomuudesta etsivä postapokalyptinen draama, jossa ihmiskunta on kääntynyt toisiaan vastaan. Mark L. Smithin käsikirjoitus ottaa vapauksia alkuperäisestä teoksesta, mutta seuraa pääpiirteittäin kirjan vaiheita seuratessaan Higin tarvetta löytää jonkinlainen kontakti kadonneeseen ihmisyyteen.
Suurista teemoista huolimatta käsikirjoituksen suurin ongelma on tosin siinä, ettei se itse tunnu käsittelevän hahmojaan järin inhimillisinä luomuksina. Tai tarkemmin ottaen elokuva kuvaa heidät niin ohuina tuttavuuksina, ettei katsoja saa minkäänlaista tarttumapintaa hahmoihin. Higin menetys varjostaa tämän koko olemusta, mutta katsoja ei onnistu missään vaiheessa tarttumaan tähän tunteeseen ja siten samaistumaan päähenkilön kohtalosta.
Sama koskee elokuvan muitakin hahmoja, joista ruutuaikaa eniten saavat Higin selviytyjäkumppani Bangley (Josh Brolin) sekä myöhemmin kuvioihin ilmaantuva isä-tytär-pariskunta Pops ja Cima (Guy Pearce ja Margaret Qualley). Vaikka näiden seurassa elokuvaan saadaan mukaan hieman kepeyttä eritoten Brolinin ja Pearcen totisten persoonallisuuksien tuomasta kontrastista, hahmot itsessään jäävät etäisiksi.
Ciman ja Higin välinen orastava romanttisuus, eli elokuvan tärkein toivon kipinä, on niin ikään sidottu banaaliin dialogiin, jonka säikeistä on vaikea löytää tunnetta saati mielenkiintoa.
Sama tarpeeton pidättäväisyys näkyy myös maailmassa. Käsikirjoitus pysyy etäällä ja tyytyy esittelemään sen vaarat pääosin kasvottomina uhkina, joita Hig ja Bangley ampuvat lentokenttänsä laitamille. Vaan tämäkin uhka nostaa päätään vain silloin, kun käsikirjoitus niin kaipaa. Maailma ei yleisesti ottaen tunnu vaaralliselta saati järin johdonmukaiselta.
Scott osaa onnekseen tehdä sentään visuaalisesti näyttävää elokuvaa, vaikka sisältö jättääkin kaipaamaan enemmän. Italiassa kuvatut vuoristomaisemat tuovat kauneutta kaiken lohduttomuuden keskelle ja korostavat Higin kokemaa yksinäisyyttä tämän lennellessä koneellaan koskemattomissa luonnonmaisemissa. Kuvaus ei silti yksinään onnistu pelastamaan elokuvaa.
The Dog Stars jää etäiseksi maailmanlopun elokuvaksi, joka hahmovetoisuudestaan huolimatta ei sisällä järin mielenkiintoisia hahmoja. Kun elokuvalla ei jää oikein muutakaan tarjottavaa, ei kokemusta voi pitää lopulta järin onnistuneena.