The Odyssey

Christopher Nolan matkaa uutuuselokuvallaan The Odyssey länsimaisen kirjallisuuden alkuhämärään. Ohjaajan kolmituntinen eepos perustuu Homeroksen nimissä noin 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua ilmestyneeseen eeppiseen runoelmaan Odysseia, joka seuraa kreikkalaisen tarusankari Odysseyksen kymmenen vuotta kestävää paluumatkaa kotiin Troijan sodan jälkeen.

Yhdessä Iliaan kanssa Odysseia lukeutuu länsimaisen kulttuurin kulmakiviin, jonka vaikutukset näkyvät vielä lähes kolme vuosituhatta myöhemmin ympärillämme. Valtavaa eeposta ei tästä huolimatta ole yritetty sovittaa valkokankaalle kovinkaan usein, mikä toimi yhtenä syynä Nolanille tarttua aiheeseen.

Hänen tulkintansa klassikosta ei kuitenkaan vain päivitä sitä nykypäivän katsojille, vaan kumartaa samanaikaisesti Hollywoodin efektielokuvien kulta-aikaan ja eritoten erikoistehostevelho Ray Harryhausenin tuotantoon. Nolanin itsensä käsikirjoittamassa sovituksessa on lisäksi muutamia omia tulkintoja aiheesta, mutta valtaosin valkokankaalle käännetty odysseia seuraa orjallisen uskollisesti lähdemateriaalia.

Ja tämä on osaltaan The Odysseyn suurimpia heikkouksia.

Homeroksen Odysseia on nimittäin massiivinen eepos, jonka tiivistäminen kolmeen tuntiin näkyy kenties uskollisena, mutta melko etäiseksi jäävältä seikkailulta. Matt Damonin esittämän taruhahmon kotiinpaluu sisältää runoelmasta tutut kohtaukset, jossa Odysseys miehineen kohtaavat matkallaan niin kykloopin, kurimuksen, Kirke-noidan kuin seireenit. Vastoinkäymisestä toiseen siirrytään ilman sen kummempaa kehitystä tai syvällisempää ajatusta, mikä saa kerronnan tuntumaan pitkälti vain ikonisten kohtausten pakolliselta esittelyltä peräjälkeen.

Odysseyksen matkaa siivittävät tätä kotona odottava uskollinen vaimo, Ithakan kuningatar Penelope (Anne Hathaway), ja poika Telemakhos (Tom Holland), jotka joutuvat sietämään kuningattaren kättä kosiskelevia lukuisia miehiä.

Elokuvaa ennättää vierähtää liki kaksi tuntia ennen kuin Nolan murtautuu lähdemateriaalinsa kahleista ja tuo esiin omat mielenkiintoiset tulkintansa eepoksesta. Osaltaan tätä käsitellään kuin juonenkäännettä, mutta tehokeino toimisi huomattavasti paremmin, jos sitä kohti olisi rakennettu jo alusta alkaen. Nyt merkitys ikään kuin levitetään kaiken aiemman ylle jälkiviisaasti, mutta se ei silti poista sitä faktaa, että katsojat ovat siihen mennessä katsoneet kahden tunnin edestä melko irrallisia kohtauksia kaikkien tuntemasta tarusta.

Lopun sanoma selitetään lisäksi suoraan katsojille hahmojen sijaan, mikä on kerronnallisesti aina hieman kankea ratkaisu. Nolanin taituruudesta kertoo kuitenkin paljon se, että elokuvan viimeinen kolmannes on myös sen parasta antia ja osaavat näyttelijät pitävät saarnansa rikkomatta immersiota liiaksi. Ohjaajan näkemys on lisäksi aidosti kutkuttava ja voimakas tulkinta historiallisista lähteistä.

Kerronnallisista kuopista huolimatta The Odyssey näyttää ja tuntuu todelliselta eepokselta. Oikeilla paikoilla ja ensimmäisenä kokonaan Imax-kameroilla kuvattuna elokuvana se näyttää upealta ja käsinkosketeltavalta. Ohjaajan mieltymys fyysisyyteen näkyy lisäksi pääosin käytännöllisesti toteutetuissa tehosteissa, joskin Nolanin fanaattisuudesta aiheeseen olisi voitu karsia hieman. Vaikka tehosteet toimivat pääosin vakuuttavasti, mukana on myös runsaasti nukkemaista tökeryyttä, jotka olisi helposti muutettavissa näyttävämmiksi yhdistelemällä useita eri tekniikkoja.

Toisaalta elokuva on kunnianosoitus juurikin Harryhausenin suuntaan.

Toimintakohtausten suurin ongelma on silti enemmän näiden rytmityksessä kuin teknisessä toteutuksessa. Kolmetuntisesta kestosta huolimatta näitä riittää odysseian aikana niin runsaasti, että ne alkavat tuntua pahimmillaan hieman liukuhihnamaisilta. Ja koska tiuku tikittää taustalla vääjäämättä kohti lopputekstejä, näiden läpi on usein kirjaimellisesti vain juostava. Tämä korostaa vain entisestään, että aavistuksen tarkemmalla fokuksella ja vapaammalla tulkinnalla elokuvan alkupuolikin toimisi nykyistä huomattavasti paremmin ja mielekkäämmin.

The Odyssey on lähdemateriaalia kunnioittaen valtava eepos, jota ei kuitenkaan saada mahdutettua tyydyttävästi kolmituntiseksi elokuvaksi. Visuaalisesti elokuva näyttää upealta niin kuvauksen, aitojen kuvauspaikkojen kuin tehosteiden osalta, mutta kerronnallisesti tarina ottaa tuulta vasta aivan viime metreillä. Silti pitkän odysseian aikana ei ennätä kyllästyä, vaikka määränpää on tällä kertaa lopulta mielekkäämpi kuin itse matka.