Scream

Kuinka monta kertaa saman tarinan voi kertoa yhä uudelleen ja uudelleen? Ikonisen kauhusarja Screamin kohdalla vastaus on ainakin kuusi kertaa – tai hieman useammin, jos mukaan lasketaan myös 2010-luvun lopulla tehty televisiosarja. Vaan ennen kuin hyppäämme asioiden edelle, sukelletaan tarkemmin järjestysnumeroltaan siihen viidenteen teattereihin juuri saapuneeseen osaan.

Woodsboron epäonnisin asukas ja kylmäverinen murhaaja Sidney Prescott (Neve Campbell) joutuu palaamaan takaisin murhapaikalle, kun suosittu leffasarja ei jätä alkuperäistähtiä rauhaan 25 vuoden jälkeenkään. Scream (2022) noudattaa asiaankuuluvan itsetietoisesti viimeaikaista trendiä tuoda männä vuosien suositut sarjat takaisin valkokankaalle näiden alkuperäistähdistä puhkuvan nostalgian voimin, samalla kun luovitaan uutta tietä eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Toki Screamin parodisoivan luonteen vuoksi tilanne ei ole aivan näin mustavalkoinen.

Scream-sarja on aina ivaillut sen aikaisille trendeille elokuvissa, ja varsinkin vuonna 1996 ilmestynyt alkuperäisteos pisti koko slasher-genren ilakoivan teränsä alle ja loi kokonaisen alagenren. Sittemmin ilmestyneet jatko-osat ovat nauraneet niin jatko-osille, trilogioille kuin uudelleenkäynnistyksille, mutta valitettavasti niistä jokaisesta uupui kaikki ensimmäisestä osasta löytynyt ilkikurisuus ja rakkaus genreä kohtaan. Ainoa pelastava tekijä oli sittemmin edesmennyt kauhumaestro Wes Craven, joka tosin tuntui itsekin väsähtäneen aiheeseen jo kolmannen osan kohdalla.

Scream (2022) onkin siten kirjaimellisesti uuden sukupolven tuotanto, sillä Cravenin sijaan ohjaajina nähdään piristävän yllättävän Ready or Notin ohjannut kaksikko Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett. Myös käsikirjoitustiimissä on koettu muutoksia James Vanderbiltin ja Guy Busickin korvatessa Kevin Williamsonin.

Ja muutos on suoraan sanoen vain hyvästä.

Kauhusarjan tuorein osa on Cravenin tuotoksia huomattavasti synkempi – joskaan ei täysin valoton – ja likempänä nykypäivän kauhugenreltä odotettavia standardeja, mutta se tuntuu samalla entistä totisemmalta. Aiemmat Scream-jatkot tuntuivat suoraan sanoen väsähtäneiltä yrityksiltä napata katsojien rahat, joissa kummittelivat kuitenkin sarjalle ominaisten piirteiden haamut. Scream (2022) on sen sijaan pieteetillä toteutettu jatko-osa, jonka tekijät tuntuvat selkeästi rakastaneen ja kunnioittaneen alkuperäistä leffasarjaa. Se toimii lisäksi täysin itsenäisenä verisenä murhamysteerinä, joskin sarjan fanit saavat luonnollisesti elokuvasta kaikkein eniten irti – aina herkullisista näpäytyksistä lähtien.

Alkuperäistähdistä elokuvassa nähdään Campbellin ohella Courteney Cox ja David Arquette, mutta todellisuudessa juoni seuraa nuorempaa sukupolvea. 25 vuotta alkuperäisen murhasarjan jälkeen aavemaskinen murhaaja iskee jälleen, joten joukko nuoria (Melissa Barrera, Jack Quaid, Mikey Madison, Jenna Ortega, Dylan Minnette, Jasmin Saboy Brown, Mason Gooding ja Sonia Ammar) ryhtyvät selvittämään tapausta. Ja koska kyseessä on Scream, myös vitsailemaan tapahtumien elokuvamaisuudella ja latelemalla sääntöjä ja kaavoja tapahtumien kululle. Ja koska kyseessä on myös slasher-genren edustaja, murhat eivät tietenkään jää yhteen.

Käytännössä Scream (2022) on oikeasti toisintoa aiemmasta, sillä samaa kaavaa toistetaan nyt jo viidettä kertaa. Tuoreimman(kin) osan kohdalla asiaa alleviivataan paikoin läpinäkyvän selkeästi kumartamalla aiempien leffojen suuntaan sekä hyödyntämällä samoja juonielementtejä ja lavasteita. Katsoja ei silti voi olla näkemästään tai luulemastaan aina täysin varma, sillä sarja on tunnettu odotusten kääntämisestä ja arvaamattomuudesta. Perinteisenä murhamysteerinä se on oikeastaan jopa surkeasti toteutettu, sillä murhaajaa ei voi selvittää kunnolla etukäteen, vaan kaikki perustuu täysin arvaukseen ennen loppumetrien sivaltavaa paljastusta.

Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että uusin osa viihdyttää alusta alkaen. Arvausleikki on antoisaa ensimmäisestä ikonisesta kohtauksesta lähtien, ja tekijät heittävät luonnolliseen tapaan epäilyjä vähän joka suuntaan pitääkseen katsojat varpaillaan. Omien epäilyjen kuollessa valkokankaalla tepastelevien tähtien tahdissa myös ohjaajat esittelevät osaamistaan taidokkaasti luotujen kohtausten ja paikoin tunnelmallisten hetkien parissa. Lisäksi varsinaiset kuolemat ovat niin ikään brutaalin mehukkaita menemättä silti genrevierailulle gorepornon puolelle, mikä tekee kuolonkohtauksista muutakin kuin vain turhaa täytettä ennen loppupaljastusta.

Silti on vaikea välttyä tunteelta, että tämä kaikki on jo nähty niin monta kertaa. Toki Scream 4:stä on aikaa jo 11 vuotta, mutta konsepti ei nyt suoraan sanoen ole mikään järin uniikki. Screamin kaava on niin tuttu, eivätkä Bettinelli-Olpin ja Gillett uskaltaudu siitä irtautumaan, mikä tekee tuoreimmasta osasta tutun ja melko turvallisen huvipuistoajelun. Sarjalle ominainen meta-tason kommentaari tarjoaa kyllä paikoin hersyvän oivaltavia piikkejä nykymenosta, mutta niitä ei ammenneta aiempien osien lailla sen syvemmin. Ne jäävät pintapuolisiksi ja huvittaviksi kuriositeeteiksi vaikuttamatta itse kerrontaan millään tavalla; kaikkien odottama loppu on vääjäämätön.

Scream (2022) on silti leffasarjansa toiseksi mielenkiintoisin tuotanto ja aidosti viihdyttävä slasher-kauhuttelu. Uudet tekijät rakastavat selkeästi tekemäänsä ja alkuperäislähdettä, mikä näkyy näiden omantyylisenä sovituksena monien rakastamasta leffasarjasta. Muutoksia olisi saanut olla enemmänkin, mutta mitä genrekonventioiden suhteen tulee, tämä puukkojahti osuu kohteeseensa.