Sinners

Marvelin leffauniversumista vapautunut Ryan Coogler palaa takaisin ohjaajan omien tuotantojen pariin uutuuselokuvallaan Sinners. Cooglerin itsensä käsikirjoittama kauhudraama vie katsojat Yhdysvaltain syvään etelään 1930-luvulle, jonka Jim Crow -aikaisia lakeja tahdittaa bluesin tuoma vapaus ja taianomaisuus – sekä yliluonnollinen pahuus.

Sinners ottaa kuitenkin aikansa harkiten ja rauhallisesti, vaikka kauhu on aina läsnä sidottuna osaksi ajankuvaa. Kotikyläänsä palaavat veljekset Smoke ja Stack (Michael B. Jordan tuplaroolissa) ovat lyöneet rahoiksi Chicagossa, joten nämä päättävät avata konnuilleen pääosin mustille suunnatun kapakan. Avausilta ei kuitenkaan suju täysin verettä, joskin ennen sitä elokuvan kestosta on vierähtänyt jo suurin osa.

Coogler rakentaa maailmansa ja ajankuvan rauhassa antaen niin henkilöhahmoilleen kuin näiden usein traumaattisille tarinoille tilan. Yhdysvaltain rasistista historiaa kommentoidaan niin suoraan kuin vihjaillen, kun veljekset kokoavat tarvittavan henkilökunnan ja ennen kaikkea bändin kapakkansa pyörittämiseksi. Heistä merkittävin on serkkupoika Sammie (Miles Caton), joka nuoresta iästään huolimatta on jo vakuuttava blues-solisti.

Musiikki, ja eritoten blues, nouseekin kannattelemaan elokuvaa. Palkitun säveltäjä Ludwig Göranssonin säikeet sekä Catonin huumaannuttava ääni läpäisevät ajan, paikan ja valkokankaan. Elokuvan mytologiassa musiikilla on valtaa liikkua ajassa, mikä tuodaan esille elokuvan oudossa mutta ikimuistoisimmissa kohtauksessa, jossa historia, nykyisyys ja tulevaisuus limittäytyvät musiikin ympärille.

Vaan musiikki toimii myös kokonaisten yhteisöjen ja kulttuurien yhteen kokoavana sydämen sykkeenä. Tosin koska kyseessä on pohjimmiltaan kauhuelokuva, se kerää puoleensa lisäksi pahoja voimia. Sinnersin pahuus on käsinkosketeltava, vaikkakin yliluonnollinen, mutta se kuvastaa yhtä lailla mustien vapauden ja luovuuden riistoa valkoisten käsissä. Cooglerilla on aiheesta paljon sanottavaa, jota ripotellaan pitkin elokuvaa, mutta johon ei jäädä vellomaan. Sinners on ensisijaisesti viihdettä, jonka siemenet jätetään katsojaan itämään.

Silti teemoja ja hahmotarinoita on ängätty reiluun kaksituntiseen liikaa. Todella rauhallisesta kerronnasta huolimatta monet näistä jäävät pinnallisiksi tai kokonaan käyttämättä. Coogler maalaa maailman, mutta ei halua sukeltaa siihen liian syvälle. Lopputulos ei kuitenkaan suoranaisesti haittaa, sillä Sinners on lähes syntisen vetovoimainen. Tai ainakin riittävän vetovoimainen, että leffan plussat ottavat voiton miinuksista.

Lisäksi elokuva näyttää upealta. Kuvaaja Autumn Durald Arkapawin syvä etelä on viettelevän kaunis ja sommitelmiltaan upea kokonaisuus. Se tuntuu samanaikaisesti realistiselta ja taianomaiselta, mikä sopii elokuvaan täydellisesti.

Sinners sovittaa mustien historian yliluonnollisuutta tihkuvaksi ja visuaalisesti näyttäväksi kauhudraamaksi, joka haukkaa aavistuksen liian suuren palan käsiteltäväkseen. Coogler kutoo silti käsissään taidokkaan, musiikillisesti vahvan ja erittäin tunnelmallisen elämyksen, josta on vaikea olla pitämättä.