Shallows, The

Haiaktivistit jälleen riutoilleen ajava ja kaikki muut merta pelkäävät visusti hiekkarannoilla pitävä The Shallows pyrkii tappajahaiksi Tappajahain paikalle. Uskaliaan haasteen takana on espanjalaisohjaaja Jaume Collet-Serra, jonka uutukainen luottaa isoveikkaansa huomattavasti pienimuotoisempaan kerrontaan. Miehen sulavaliikkeinen trilleri tarjoaakin varsin näppärän päivityksen merenalaisen ruokaketjun huipulla elävästä valioyksilöstä – sekä tätä vastaan käyvästä valkohaista.

Blake Lively nähdään käsikirjoituksen epäonnekkaana surffarina, joka äitivainaansa salaisen rantajemman löydettyään ajautuu saman tien aluetta partioivan valkohain kanttiiniin. Aaltojen herruudesta taistelu muuttuukin pian asteen todellisemmaksi kamppailuksi omasta hengestä, kun pienen pienelle riutalle kariutunut neitonen joutuu nyhtämään kaiken tarmonsa, oppinsa ja selviytymisviettinsä kokeakseen jälleen ihanan karheat hiekanjyväset ihollaan.

The Shallows turvautuu viimeaikoina suositun minimalistiseen kerrontaan, jossa tapahtumapaikka ei muutu koko elokuvan aikana, eikä näyttelijöitäkään ole juuri yhtä enempää. Tyylikeino asettaa myös erityiset haasteet varsinaisen painon yllensä ottavalle näyttelijälle, tällä kertaa Livelylle, joka hoitaa reviirinsä kyllä varsin moitteetta mutta ei onnistu välittämään täysin tunnelman kaipaamia nyansseja. Suorituksen puutteet näkyvät ennen kaikkea kerronnassa, joka pyrkii olemaan raastava tahdon taisto mutta surffaa lopulta huomattavasti halvemman kauhuttelun maneerein.

Osaltaan tähän vaikuttaa Collet-Serran tyylitelty visuaalisuus, joka on kieltämättä upeaa katsottavaa. Paratiisimaisen surffauspaikan värikkäitä koralliriuttoja myötäilevä kamerakerronta sekä aallonharjalla kuultava trendikäs musiikkiraita hehkuvat kuvauslokaatiolle ja surffauskulttuurille ominaista henkeä. Ne eivät kuitenkaan resonoi järin vakuuttavasti armottoman selviytymistaiston kontrastina.

Ongelmallisempi irtaantuminen koetaan silti tekijöiden uskalluksen puutteesta. Katsojiin luottamisen sijaan Anthony Jaswinskin käsikirjoitus tyytyy aliarvioimaan tapittajansa ja selittämään kohtaukset juurta jaksaen päähenkilön kautta. Livelyn esittämä Nancy selostaa ajatusketjunsa jatkuvana monologina, jota on pyritty hieman lieventämään juurruttamalla riutalle päähenkilön seuraksi siipirikko lokki. Mutta kun sanatulvaa edeltävät maalailevat otokset seuraavasta etapista, ei alleviivauksen hurmeista makua voi olla maistamatta. The Shallows tuntuukin tässä mielessä huonolla tapaa elokuvamaiselta, eikä intensiivisen samaistuttavalta kokemukselta, kuten esimerkiksi samankaltaisen selviytymistaiston kuvannut J.C. Chandorin lähes tyystin mykkä All Is Lost.

Collet-Serra onnistuu silti luomaan paikoin vakuuttavan intensiivisen tunnelman elokuvaansa. Valkohain näkymättömän läsnäolon voi miltei aistia väreilevän juuri aallonpintojen lomassa. Ohjaaja pitää ylvään petokalan myös oikeaoppisesti enimmän ajaa piilossa, antaen katsojan mielikuvituksen myllätä ylikierroksilla merenpintaa tähyillessä. Pienet täkyt toimivatkin pääosin juuri voimakkaina tehokeinoina, joita ei turhaan vesitetä liiallisella käytöllä. Ja kun koko komeus viimein tarjoillaan, kaipaa katsoja Tappajahaista tutun lausahduksen tapaan allensa isompaa venettä – tai mieluummin ihan vain kiinteää maata.

The Shallows on visuaalisesti tyylikäs ja paikoin intensiivisen painostava selviytymistaisto ihmisen ja luonnon välillä. Muutamat kerronnalliset ratkaisut vesittävät kokemuksen hieman potentiaalia vaisummaksi, mutta kokonaisuus jää silti vedenalaisen kauhun terävämpään kärkeen.