ARVOSANA
MEDIA
”Meistä on tullut tirkistelijöiden kansakunta”, toteaa Stella-niminen henkilö Takaikkunassa. Alfred Hitchcock oli aikaansa edellä ohjatessaan vuonna 1954 uransa ehkä vakuuttavimman elokuvan, jossa onnettomuuden vuoksi pyörätuoliin sidottu valokuvaaja kuluttaa luppoaikansa tirkistelemällä naapureitansa ikkunan takaa. Viaton leikki muuttuu tosin piinaavaksi todellisuudeksi, kun mies luulee todistavansa naapurinsa murhan.
Takaikkunassa Hitchcock pakottaa katsojan mukaan tähän paheelliseen toimintaan kuvaamalla miltei koko elokuvan James Stewartin esittämän Jeffriesin näkökulmasta. Subjektiivinen kerronta on läsnä ohjaajan monissa teoksissa, mutta Takaikkunassa se viedään mestarilliseen huippuunsa. Tapahtumien korostaminen päähenkilön tulkintojen kautta tuo kerrontaan tunnelmallista epävarmuutta, jonka avulla Hitchcock luo paitsi elokuvaa kannattelevan jännityksen myös herättää tirkistelyn taustalla piilevän moraalin.
Päähenkilön toiminta on helppoa nähdä myös orastaneen sohvaperunasukupolven terävänä havaintona, jonka kritiikki on nykyisessä tositelevision kyllästämässä maailmassa aiempaa ajankohtaisempi. John Michael Haeysin käsikirjoitus perustuu Cornell Woolrichin novelliin, joka keskittyi ainoastaan tarkkailijan ja murhaajan väliseen kanssakäymiseen. Hayes lisää Takaikkunaan sen sijaan kokonaisen maailman ihmisineen, joiden kautta Hitchcock tarkkailee parisuhteen tematiikkaa ja luo eri ikkunoiden merkitysten kautta eräänlaisen, nykyajan televisiokulttuurin; päähenkilön takapihalla oleskelevat naapurit edustavat hänen viihdettä ja eri ikkunat surffattavia televisiokanavia, joiden kautta peilata omaa elämää.
Vaan viihdettä on myös varsinainen elokuva, joka aitoon hitchcockmaiseen tapaan ohjaaja kuljettaa rinnakkain useita toisiinsa sidoksissa olevia näytelmiä. Päähenkilön vastapäätä tapahtunut murhamysteeri on eittämättä kerronnallisesti tärkeimmässä osassa, mutta yhtäältä muun naapuruston kautta ohjaaja tarkastelee yksittäisiä siivuja elämän dramatiikasta ja komiikasta. Samalla nämä ikkunat muodostavat koko elokuvan äänimaailman, sillä Takaikkunassa ei alkua lukuun ottamatta kuulla lainkaan sävellyksiä tai tehosteita, jotka eivät tulisi jostain päin naapurustoa.
Naapurien elämää peilataan myös juonen keskiössä olevaan päähenkilöiden väliseen romanttiseen suhteeseen, jossa Grace Kellyn tulkitsema Lisa Carol Fremont joutuu heitteille miehen ulkopuolisen kiinnostuksen vuoksi. Puhumisen sijaan Hitchcock luottaa parisuhdedynamiikan kuvaamisessa samaan subjektiiviseen kerrontaa kuin koko muunkin elokuvan parissa. Jeffriesin mielenliikkeet visualisoidaan katsojalle naapureiden kautta, ikään kuin päähenkilö tarvitsisi itsellensä erillisen kanavan ilmentääkseen omia tunteitansa. Elokuvista on tullut myös meidän tunnemaailmamme kuvastin. Stellaa esittävä Thelma Ritter kiteyttääkin jälleen kerran osuvasti haetun tematiikan jatkamalla arvostelun aloittanutta lausetta seuraavanlaisesti: ”Mitä meidän sen sijaan pitäisi tehdä, on astua ulos taloistamme ja katsoa vaihteeksi sisäänpäin.”
Takaikkuna on virheetön taideteos, jonka kerronta pitää yhtä tiukasti otteissaan kuin ensimmäiselläkin katselukerralla. Sanat eivät yksinkertaisesti riitä kommentoimaan elokuvan mestarillista leikkausta, kuvausta ja rakennetta. Se on koettava itse.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisun kuvanlaatu on hyvä, joskaan ei täysin ongelmaton. Taso vaihtelee laajasti pitkin elokuvaa säilyen suurimman osan ajasta plussan puolella. Satunnaiset pehmeydet jäävät onneksi vähäisiksi, mutta terävyys ei pysty parhaimmillaankaan kovin yksityiskohtaiseen erottelukykyyn. Osansa tarkkuudesta ottaa hienoinen kohina. Värimaailma on kauttaaltaan rikas ja hivenen lämmin, kuten julkaisuajan elokuviin kuuluukin. Mustan taso on sen sijaan erinomainen.
DTS-HD MA 2.0 -miksaus on kuvaa huomattavasti laadukkaampi tapaus. Virheetön ääniraita toistuu upean dynaamisena, herättäen sisäpihan elävän maailman upeasti eloon. Satunnaiset musiikit, kaukaisen kadun vilinä, lasten leikki ja vastapäisten asuntojen vaimea elämä toistuvat pienimpiä yksityiskohtia myöten niin vakuuttavasti, että raita onnistuu melkein huijaamaan kuuntelijansa 360-asteisena elämyksenä.
Kirjailija John Fawellin (Hitchcock’s Rear Window: The Well-Made Film) kommenttiraita on syväluotaava tutkielma elokuvasta, jonka jokainen yksityiskohta ja takana mahdollisesti vaikuttanut ajatus ruoditaan ja tuodaan esille. Vakuuttavan informatiivista kommentaaria rajoittaa ainoastaan Fawellin hieman kuiva sanallinen anti.
Tunnin mittainen Rear Window Ethics: Remembering and Restoring a Hitchock Classic on perustavanlaatuinen analyysi mestariohjaajan klassikkoteoksesta. Tuotantoon osallistuneet ja siitä inspiroituneet henkilöt keskustelevat muun muassa käsikirjoituksen synnystä, näyttelijäsuorituksista ja teoksen merkityksestä. Dokumentin loppu tarkastelee lyhyesti julkaisun restauraatiota.
Puolituntinen Masters of Cinema on mielenkiintoinen ja avartava Hitchcockin haastattelu, jossa mies kertoo elokuvistaan, jännityksestä ja tyylistään. A Conversation with Screenwriter John Michael Hayes antaa puolestaan puheenvuoron elokuvan käsikirjoittajalle, joka kertoo tuokiossaan, kuinka sai alkujaan pestin ja miten tarina syntyi vaiheittain. Vartin mittainen Hitchcock-Truffaut Interview päättää julkaisun haastattelut kahteen mestariohjaajan, jotka keskustelevat elokuvan teemoista.
Puolituntiset Pure Cinema: Through the Eyes of the Master ja Breaking Barriers: The Sound of Hitchcock käsittelevät laajemmin Hitchcockin tapaa ohjata ja käyttää musiikkia elokuvissaan. Äänessä ovat tuotannossa mukana olleet henkilöt sekä maestron klassikoista inspiroituneet ohjaajat, jotka luotaavat syvältä Hitchcockin taitavaa elokuvakieltä ja sen merkitystä yleisesti elokuvataiteessa.
Julkaisun viimeistelee kuvagalleria ja pari traileria.