Sisu 2

Aatami Korpi (Jorma Tommila) ei pääse pakenemaan sodan kauhuja. Toisen maailmansodan aikaan miehenä, joka ei suostu kuolemaan, tunnettu sotilas palaa kotikonnuilleen neuvostomiehityksen alaiseen Karjalaan, jossa tämä aikoo purkaa vanhan pirttinsä ja pystyttää sen uusiksi Suomen puolelle. Tieto rajanylityksestä kulkeutuu kuitenkin neuvostoarmeijan korviin, joka lähettää Korven perään tämän perheen surmanneen partisaanikomentajan (Stephen Lang) tavoitteena tukahduttaa legenda pysyvästi.

Jalmari Helander palaa muutaman vuoden takaisen korkeaoktaanisen toimintaelokuva Sisun pariin tämän odotetussa jatko-osassa Sisu 2. Ohjaajan itsensä käsikirjoittama seuraaja korvaa natsit neuvostosotilailla, mutta muuten meno on aivan yhtä hurmeista, räjähtävää ja kieli syvällä poskessa toteutettua.

Tällä kertaa isompi budjetti näkyy kuitenkin itse toimintakohtauksissa, sillä visuaalisesti Helander on taitanut rapakon takaisen lookin jo Rare Exports -lyhäreistä lähtien. Massimäärä on siten tungettu suoraan koreografiaan ja tehosteisiin, jotka ylittävät kansainväliset standardit toimivuudessaan ja näyttävyydessään. Toiminnan kerran alkaessa sille ei myöskään näy loppua, mutta kokeilevat kohtaukset ja kiihkeä rytmitys pitävät rainan raiteillaan.

Sisu 2 lainaakin kuvastonsa pitkälti lännenelokuvista, joskin moderni sielunsisarus löytyy likempänä Quentin Tarantinon tuotannosta tai eeppisestä Mad Max: Fury Roadista. Jälkimmäisen lailla Korven taival takaisin käy lähes yksinomaan ajoneuvojen kyydissä, kun tätä jahdataan niin ikään vauhdikkaista menopeleistä käsin. Toiminnan intensiivisyyttä tosin pilkotaan jakamalla elokuva lukuihin, jotka toimivat kuin yksittäisinä sketseinä.

Pilkonta ei suoranaisesti palvele itse elokuvaa, mutta ne antavat katsojalle hetken hengähdystauon ennen seuraavaa näyttävää kohtausta. Helander ei juurikaan perusta vakavahenkisen toiminnan päälle, vaan kaikki Sisu 2:ssa on räävittömän ylilyötyä ja aivan yhtä koomista kuten ensimmäisessäkin osassa. Viholliskoneita tiputetaan lentävillä hirsillä ja räjähteet toimivat yhtä lailla vihollisten tappamisessa kuin oman liikkeen vauhdittamisessa.

Toiminta yltyy varsinkin loppua kohden roiskuvan veriseksi kuolemanbaletiksi, jonka hennon tanssijan sijaan esittää vain yli kuusikymppinen tuima suomalainen mies.

Vaan vaikka räiminnän alkaessa on vaikea pidätellä hymyä kaiken naurettavalle viihteellisyydelle, toiminta itsessään jättää toisinaan silti aavistuksen kylmäksi. Vaikka näihin palanut raha näkyy ruudulla mitä moninaisin keinoin, varsinainen toteutus ei aina yllä länsimaalaisten serkkujen tasolle. Suomen mittakaavassa tällaista ei tosin ole nähty koskaan aiemmin.

Toisekseen elokuvan uutta pahista esittävä Lang ei ole pakollisena antagonistina kovin kummoinen, minkä vuoksi Korven kostoreissusta jää kaipaamaan syvempää ulottuvuutta tai oikeammin vielä vihattavampaa hahmoa. Pahisrooleistaan tunnettu Lang ei yllä Draganovina tämän aiempien suoritusten tasolle, mikä johtuu tosin enemmän hahmosta kuin näyttelijästä itsestään.

Tommila sen sijaan pidättäytyy jälleen puhumasta ja antaa suomalaisittain tekojensa hoitaa dialogin virkaa. Näyttelijän suorituksessa kiteytyy stereotyyppinen miehisyys ja elokuvalle nimen antava sisu, joskin Helander ja Tommila eivät pelkää tuoda mukaan myös sitä herkempää puolta. Silti Korven pääasiallinen tehtävä on katsoa tuimana kameraan teurastuksen alkaessa.

Sen syvällisempää sanomaa tai juonta elokuvalta on turha odottaa. 

Sisu 2 on entistä näyttävämpi ja hurmeisempi toimintaelokuva, joka todistaa jälleen Helanderin olevan mies paikallaan genren suomalaisedustajana. Isompi budjetti tuo mukanaan paljon kokeellisemmat toimintakohtaukset, jotka onnistuvat viihdyttämään viimeiseen asti, vaan tuhnu pahis pudottaa pohjan syvemmältä nautinnolta.