Annabelle: Creation

Tuottelias James Wan on louhinut kauhugenren pulppuavaa verisuonta jo lajityyppiä innovoineesta Sawista lähtien, eikä ohjaajan hakku tunnu tylsistyneen vuosien saatossa. Kehutut Insidious sekä Kirottu ovat lisääntyneet onnistuneiden jatko- ja sivuosien muodossa, ja jälkimmäistä kauhusarjaa jatketaan jo toistamiseen alkuperäisteoksessa vain vilaukselta näkyneen riivatun nuken osalta. Annabelle: Creation viekin kelloa ajassa vielä edemmäksi taaksepäin ja kertoo, mistä kaikki oikeasti sai alkunsa.

Vuonna 2014 julkaistu Annabelle tuntui alusta loppuun saakka halpamaiselta rahastukselta, joka ei tuonut elokuvasarjaan saati genreen mitään uutta. Gary Daubermanin kirjoittama jatko-osa ottaa onneksi virheistä opikseen ja toimii huomattavasti paremmin sekä kerronnallisesti että taustoittavana kokemuksena. Toki jälkimmäisen osalta nuken tarkoitus paljastettiin käytännössä jo alkuperäisessä Kirotussa, mutta tällä kertaa katsojille näytetään kunnolla niin nuken synty kuin sen ensimmäiset piinattavat.

Annabelle: Creationin ohjaajaksi on napattu hehkutetulla Lights Outilla debytoinut David F. Sandberg, joka osoittaa jatko-osallaan hallitsevan genren perusteet varsin mallikkaasti. Yliluonnollisten voimien kohteiksi joutuvat tällä erää traagisesti lapsensa menettänyt nukentekijä, hänen vaimo sekä heidän huostaansa saapuvat orpolapset, joista nuorimmaiset (Talitha Bateman ja Lulu Wilson) tuntuvat eritoten vetävän puoleensa kartanon pimeämpiä voimia.

Kerronnallisesti Annabelle: Creation lähtee liikenteeseen jälleen siitä yksinkertaisesta tehokeinosta, jossa henkilöhahmoista tehdään samaistuttavia ihmisiä. Tosin tämä koskee lähinnä ainoastaan Batemanin ja Wilsonin esittämiä ystävyksiä, sillä piinattavien katras on yhtä vaille kymmenen. Keskittyminen pääosan kaksikkoon toimii osaavien näyttelijäsuoritusten vuoksi silti erinomaisesti, vaikka muut hahmot jäävät hivenen turhiksi statisteiksi. Heille kyllä annetaan elokuvan edetessä kaikenlaista pelättävää, mutta teos kärsii Kirottu 2:n tapaan liian monesta ja paikoin hivenen naurettavaksi menevästä riitapukarista. Entistä tiiviimmällä fokuksella kauhusta olisikin saatu huomattavasti tarttuvampaa.

Sandberg tietää kuitenkin, miten tunnelmaa luodaan. Jännitystä kiristetään juuri sopivalla tahdilla ja maltillisen taidokkaasti, antaen hahmojen hengittää ja katsojien kerätä hengitystään. Kartanon pimeistä nurkista luodaan pahaa enteileviä sommitelmia sekä juuri erotettavia hahmoja, jotka luovat piinaavan ilmapiirin kuin itsestään. Ohjaaja välttelee myös tehokkaasti desibelisäikkyjä ainakin ensi alkuun ja onnistuu muutamissa otoissaan riipimään kylmäävät kouransa katsojan selkäpiihin silkalla toteutuksellaan. Valitettavasti kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, ja Annabelle: Creationin tapauksessa hienovaraisuus lentää lajityypin konventioiden mukaisesti unholaan, kun tapauksen todellinen luonne paljastuu. Poikkeuksellisesti tämä tapahtuu elokuvassa tosin jo melko varhaisessa vaiheessa.

Käytännössä elokuvan viimeinen tunti pistää ison vaiheen silmään ja heittää kaiken mahdollisen katsojan eteen. Jotkin säikyttelyistä ovat edelleen varsin toimivia, mutta suurin osa sortuu tuiki perinteisiin keinoihin ja jo mainittuihin riitapukareihin, jotka epäonnistuvat tavoitteissaan lähinnä kohdistamalla vihansa moniin ohueksi jääneisiin sivuhahmoihin. Loppua kohden tunnelmaa nakertaa myös pahuuden tietynlainen kaikkivoipaisuus, joka vaatii lisäksi katsojalta pientä myönnytystä elokuvan sisäisen logiikan suhteen. Ongelmallisemmaksi omnipotenttisuus nousee kuitenkin jännityksen kannalta, sillä katsoja oppii hyvin pian, että riivaus on samanaikaisesti kaikkialla ja kaikkia kohtaan. Kun turvaa ei yksinkertaisesti ole missään, menettävät lukuisat takaa-ajot ja läheltä piti -tilanteet kokonaan merkityksensä.

Annabelle: Creation on onnistunut jatko ja toimiva kauhuelokuva, vaikka kokonaisuus ei ylläkään kaiken alulle panneen mestariteoksen tasolle. Jatko-osa valaa kuitenkin toivoa, että rahastukselta tuntuvilla sivuosilla on silti mahdollisuuksia toimia omina itsenäisinä kauhuteoksina, kunhan kameran taakse saadaan Wanin tai Sandbergin kaltaisia taitureita.