It Follows

David Robert Mitchell palaa kauhugenren viimeisimpään kulta-aikaan 1970-luvun molemmin puolin uutukaisteoksellaan It Follows. Esikuviensa lailla ohjaajan tuorein on pienen budjetin minimalistinen kauhuelokuva, joka hyödyntää tunnelmansa osalta universaaleista peloista pahinta: katsojan omaa mielikuvitusta.

Ohjaajan omaan käsikirjoitukseen perustuva elokuva on peruskonseptiltaan simppeli mutta samalla yllättävän tehokas. Maika Monroen esittämä nuori nainen harrastaa seksiä ja saa kuulla jälkeenpäin saaneensa astetta karmivamman tartunnan. Häntä seuraa nyt mysteerinen, muotoaan muuttava ja muille näkymätön entiteetti, jota ei voi tappaa tai paeta. Ainoa keino päästä siitä eroon on tartuttaa se johonkin muuhun; harrastamalla seksiä. Mutta mikäli tartunnan kantaja kuolee, palaa otus vainoamaan jälleen jonossa seuraavaa. Ainoa varma pakokeino on kuolema.

It Follows onkin pohjimmiltaan omalla tavallaan allegoria kuolemalle. Tartunnan saatuaan kuolema on vääjäämätön. Omaa elinaikaa voi kyllä pitkittää hetkellisesti, mutta ennen pitkään viikatemies saapuu taas väijymään nurkan taakse. Vaan aivan kuten kuolemankin kanssa, sen pystyy myös hyväksymään ja alkaa elää. Toki It Followsin tapauksessa mieluusti pienoisen turvavälin kera.

Taudin tartuntatapa sekä otuksen eri ilmentymät on toisaalta helppo yhdistää myös eräänlaiseksi kieroksi seksivalistukseksi, joskin tekijät jättävät kaiken tarkoituksella avoimeksi. Salaperäinen entiteetti jätetään niin olemuksen, synnyn kuin motiivin osalta täydelliseksi mysteeriksi, jolloin puuttuvat kohdat täyttää mielikuvitus. Elokuvan tehokkuus perustuukin nimenomaan siihen, että katsoja voi projisoida piinaavan hitaasti kohti kävelevään otukseen kaikkein pahimmat pelkonsa. Toisaalta se voi näyttäytyä toisille myös yhtä piinaavan tylsältä.

Seksitematiikkaa tunnutaan kuitenkin hyödyntävän paikoin vähän liian räikeästi ja toisinaan jopa muuhun tunnelmaan sopimattomalla tavalla kerronnassa. Seksuaalisuus korostuu paitsi päähenkilöiden välillä myös omalla rujolla tavallaan otuksen eri persoonissa, mutta tekijöiden selittelemättömyyden vuoksi nämä viittaukset jäävät aina hivenen irrallisiksi. Onnekseen elokuvan nuorukaiset – Monroe etunenässä – hoitavat roolinsa hyvin, eikä käsikirjoitus sorru teinikauhuille tyypilliseen hölmöyteen. Niin paljon kuin It Follows on kauhua, se on samalla myös omalaatuinen puheenvuoro nykyisen, vanhemmistaan irtaantuneesta nuorisosta ja heidän välisistä ystävyys- ja seksisuhteista.

1970-luvun estetiikka nauttiva toteutus onnistuu tosin luomaan ahdistavan ilmapiirin, vaikka juoni itsessään jättäisikin kylmäksi. Rakeinen ja väreiltään riisuttu kuva henkii alan klassikoita, ja syntikkapohjaiset sävellykset riipivät suoraan selkäytimeet. Mitchell välttää myös nykyaikaisen hektisyyden leikkauspöydällä ja antaa kohtausten edetä omalla painollaan. Laajat, viipyilevät otokset ovatkin omiaan tukemaan elokuvan hitaasti taivaltavaa entiteettiä, sillä taustoja alkaa silmäillä jo varhain vainoharhaisesti mahdollisten poikkeavasti käyttäytyvien henkilöiden osalta. Toisaalta tekijät hyödyntävät äärimmäisen tehokkaasti myös tilanteiden normaaliutta, kun mitään ei odotuksista huolimatta tapahdukaan. Katsojan pahin vihollinen on jälleen kerran hänen oma mielikuvituksensa.

It Follows on yksinkertaisuudessaan nerokas ja toteutukseltaan erinomainen kauhuelokuva, jonka selittämättömyys ja katsojan mielikuvitukseen nojaava kerronta luo ahdistavan piinaavan ilmapiirin.