Kirottu 2

Nykykauhun paremmasta osastosta pitkälti vastaava James Wan palaa paranormaaleita ilmiöitä tutkineiden Lorraine ja Ed Warrenin pariin muutaman vuoden takaisen Kirotun jatko-osassa. Tällä kertaa miljöö siirretään rapakon taakse Lontooseen, jossa Englannin Amityvilleksi tituleerattu Enfieldin poltergeist nousi 1970-luvun lopulla uutisotsikoihin lukuisten selittämättömien tapahtumien seurauksena.

Tositapahtumien valkokangassovittelijoina ovat edellisosastakin vastanneet Carey ja Chad Hayes, minkä lisäksi saman pöydän ääreen ovat istuutuneet myös Wan sekä David Leslie Johnson. Nelikon käsikirjoitus toisintaa monin vedoksin alkuperäisteoksen rakenteen, mikä ei suoranaisesti ole täysin huono juttu, mutta syö kieltämättä jatko-osan uutuudenviehätystä. Jatko-osassa piinauksen kohteena ovat tällä kertaa yksinhuoltajaäiti ja tämän neljä lasta murjuisessa lähiötalossa, jonne Warrenit saapuvat tutkimaan, onko kyseessä aito tapaus vai Amityvillen suosion vanavedessä tehty huijaus. Mahdollinen huijausaspekti on sinänsä mielenkiintoinen lisä kerrontaan ja sitä hyödynnetään kronologian suhteen hyvin, mutta se vesitetään jo ensimetreillä tekemällä katsojalle selväksi, ettei taloa piinaa mikään muu kuin demoninen entiteetti.

Alkuperäisteoksen tapaan Kirottu 2 keskittyy keskivertokauhuttelua enemmän henkilöhahmoihin, mikä saa kohdatun kauhun tuntumaan monin kerroin pelottavammalta. Jatko ei tosin vietä hahmojensa parissa aivan niin paljoa aikaa kuin edellisosa, vaan turvautuu entistä useammin vain tunnelman luomiseen tai suoranaisiin säikyttelyihin. Kauttaaltaan onnistuneet näyttelijäsuoritukset pitävät kuitenkin huolen siitä, että paikoin hieman ohuiksikin jäävät henkilöt tuntuvat kameran edessä riittävän aidoilta. Etenkin Vera Farmigan ja Patrick Wilsonin esittämät valkokangas-Warrenit ovat edelleen varsin sympaattinen pariskunta, jotka uskovat paitsi toisiinsa, myös auttamiinsa ihmisiin. 

Ohjaksissa oleva Wan pitää kekseliäisyydellään kuitenkin huolen siitä, että varsinainen kauhuttelu toimii piinaavan tehokkaasti kerronnallisista puitteista huolimatta. Pitkät kamera-ajot pitävät katsojat tiukasti naulattuina penkkeihinsä, kun taas jatkuva odotuksilla leikittely pitkittää jännityksen tunnetta mahdollisimman pitkään. Lopulliset laukaisut ovat valitettavan usein genreä mukaillen säikäytyksiä desibelien kera tai ilman, mutta elokuvan todelliset hiostukset syntyvät onneksi näitä edeltävistä hetkistä. Ahdistavaa tunnelmaa korottaa myös Wanin omaperäiset kamerasommitelmat, ja muutama kohokohta ilahduttaakin puhtaasti näiden erinomaisesti rakennetulla uniikkiudella.

Tunnelman kohottajaksi lukeutuu myös varsinaisen poltergeistin keskiössä oleva rivitalo, jonka 70-lukulainen sisustus ja yleinen ränsistyneisyys on omiaan herättämään pelkotilat jo valmiiksi. Klassisesta kartanoestetiikasta poiketen Wan onnistuukin upeasti tuomaan pelottavuuden tuiki tavalliseen kotimiljööseen ja verrattain pieneen tilaan, jota kuitenkin hyödynnetään tehokkaasti kauhuelementtien suhteen. Kaikki yritykset eivät tosin ole järin onnistuneita, ja vanhan englantilaisen lastenlorun pohjalta luotu hirvitys ei oikein kuulu elokuvan muuhun estetiikkaan.

Kirottu 2 ei yllä edeltäjänsä tasolle erinomaisuudessaan, mutta puhtaana kauhuelokuvana se onnistuu silti tavoitteessaan täydellisesti. James Wan osoittaakin jälleen kerran olevansa genren nykyisiä maestroja.